Hyppää sisältöön

Kävin vuosikontrollissa ja kolesteroli arvot olivat 3,2 ldl 1,6 ja hdl 0,86 lääkitys on ollut jo vuosia simvastatin 20 mg. Erityisesti ihmetyttää matala hdl. Yleensä se on ollut yhden paikkeilla, tosin muutkin kolesteroliarvot ovat laskeneet. Onko normaalia, että myös hdl silloin laskee? Mitä merkitsevät kolesterolisuhteet? Paino on pysynyt normaalina ja ravitsemus terveellisenä. Verenpainelääkitys on ja arvot 130/80, sokeri on hiukan yläkantissa 6,1. Esitin tämän kysymyksen jo aiemmin mutta jostain syystä en saanut vastausta.

04/03/2016

70v liikkuva äijä

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 6.3.2016
Päivitetty 4.6.2018

Korkea LDL-kolesteroli on valtimosairauksien riskitekijä (”paha”) ja HDL-kolesteroli suojaava tekijä (”hyvä”). LDL-kolesteroliin voi tehokkaasti vaikuttaa elintapojen ja tarvittaessa lääkkeiden avulla, HDL-kolesteroliin vähemmän. Hyvin vähärasvainen ruoka pienentää HDL-kolesteroliarvoa. Siksi ”vähärasvaisuus” ei ole nykyajan suositus, vaan suositellaan kovan (tyydyttyneen, pääosin elinperäisen) rajoittamista ja pehmeän (tyydyttymättömän, pääosin kasvis- ja kalaperäisen) suosimista. Tällöin saadaan paras mahdollinen vaikutus sekä LDL- että HDL-kolesteroliarvoon. Muista elintavoista HDL-kolesterolia alentaa tupakointi ja nostaa liikunta.

Statiinilääkkeillä on lievä HDL-kolesterolia lisäävä vaikutus. Se on siis toisensuuntainen mutta vähäisempi kuin statiinien huomattava LDL-kolesterolia alentava vaikutus. Kysyjän HDL-kolesteroliarvon muutos voi johtua edellä mainituista elintapatekijöistä, mutta se saattaa vielä mahtua satunnaisen vaihtelun rajoihin.

Kun kolesterolia lähdetään hoitamaan, erityisesti lääkkeillä, päätavoite on LDL-kolesteroli. Tavoitearvo on erilainen riippuen arvoidusta valtimosairauksien riskistä. Tiukinkin tavoite on LDL-kolesteroli alle 1,8 mmol/l, joten kysyjän kolesteroliarvot ovat erinomaisesti hallinnassa.
 

06/03/2016

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi