Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydän.fi  / Tahdistinpotilaan voimattomuus

Minulle tehtiin pallolaajennus 2014. 2022 todettiin sairaan sinuksen oireyhtymä ja asennettiin dddr tahdistin. Kuntosali käynnit sujuu hyvin mutta juosta en jaksa kuin 1min kerrallaan kun happi loppuu eikä syke tahdo nousta. Lumityöt on hankalia. Olen 62v mies. Raskaat työt pistävät haukkomaan henkeä.

05/02/2024

Karju

Vastaus

Anna-Mari Hekkala, ylilääkäri
Julkaistu 4.3.2024

Sairaan sinuksen oireyhtymässä sydämen päätahdistaja, sinussolmuke, toimii heikosti. Syke on hidas, ei nouse rasituksessakaan, ja rytmi hidastelee äkkiarvaamatta. Tilanne korjataan tahdistimella.

Tahdistin säädetään yksilöllisesti siten, että sen toiminta mukailee mahdollisimman hyvin henkilön tarpeita. Jos potilas on iäkäs ja vähän liikkuva, rauhallinen syketaso 60-80/min. on aivan riittävä.

Mutta jos potilas on liikkuva, ja töitäkin pitäisi tehdä, tahdistin säädetään nostamaan sykettä rasitustilanteessa herkemmin ja ripeämmin. Tahdistin havaitsee rasitustilanteen esimerkiksi hengityksen tihentymisestä tai ylävartalon lihasliikkeiden lisääntymisestä. Kuntosaliharjoitteissa sykkeen nousu ei ole suorituksen kannalta niin kriittinen kuin aerobisessa liikunnassa, siksi oireet ehkä tulevat esiin juostessa ja lumitöissä.

Kysymyksen perusteella syntyy käsitys, että tahdistimen sykettä nostava toiminto ei ehkä ole riittävän herkällä tasolla, joten tilanne saattaisi korjaantua poliklinikalla tehtävillä tahdistinsäädöillä.

04/03/2024

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi