Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydän.fi  / Valtimotaudin monet muodot

Onko ääreisvaltimotauti myös sydänsairaus?
Itselläni oli lonkkavaltimotukos, joka avattiin ja stentattiin. Kolesteroliarvot ovat olleet pitkään jo koholla. Molemmilla vanhemmillani oli sepelvaltimotauti. Sovinko siis tautini puolesta Sydänliittoon?

04/02/2022

Anja

Vastaus

Anna-Mari Hekkala, ylilääkäri
Julkaistu 1.3.2022

Ääreisvaltimotaudin ”virallisempi” suomenkielinen nimi on alaraajojen tukkiva valtimotauti. Sairautta on kutsuttu myös alaraajojen ASO-taudiksi (arteriosklerosis obliterans). Sen aiheuttaa valtimoiden kovettumistauti eli ateroskleroosi. Sama sairaus aiheuttaa myös sydämen valtimoiden ahtautumisen eli sepelvaltimotaudin. Koska valtimot ovat niitä verisuonia, jotka kuljettavat verta kaikkialle elimistöön, valtimoiden kovettumistautia voi esiintyä muuallakin, kuten aivojen verisuonissa.

Monilla alaraajojen tukkivaa valtimotautia sairastavilla on myös sepelvaltimotauti, mutta ei välttämättä.

Hoidon elementit ovat samoja, eli tupakoimattomuus, liikunta, terveellinen ravitsemus, statiinilääkitys ja veren hyytymistä estävä lääkitys. Oireisia ahtaumia voidaan avata pallolaajennuksella tai kiertää ohitusleikkauksella.

Siten, vaikka valtimosairaus ilmenisi vain alaraajoissa, voi aivan hyvin liittyä Sydänliittoon. Sydänliiton kautta saa tietoa valtimotaudin hoidosta, ilmeni sairaus sitten sydämessä tai muualla elimistössä.

 

01/03/2022

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi