Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Mielen hyvinvointi / Nöyryytys vahingoittaa

Nöyryytys vahingoittaa

Kun ihminen joutuu toistuvasti ja pitkäaikaisesti nöyryytyksen kohteeksi perheessä, parisuhteessa, työssä, koulussa, ystävien tai harrastusten parissa, hänen arvokkuuttaan ja ihmisyyttään vahingoitetaan.

Merja Keronen
Julkaistu 23.10.2017
Päivitetty 8.5.2019

Nöyryytys on jäänyt vähemmälle huomiolle ammattiauttajien parissa, vaikka monen ahdistuksen, alakulon ja masennuksen juuristosta voi löytyä nöyryytyksen kokemuksia. Psykiatri Juhani Mattila käsittelee kirjassaan tätä tärkeää teemaa.

Nöyryytetty joutuu tahtomattaan vallan välineeksi tai vallan alle, ja hänen minuuttaan rikotaan. Nöyryyttäminen on sanallista, ei-sanallista (ilmeet, eleet), sivuuttamista, välinpitämättömyyttä. Nöyryytykseen kuuluu toisen nolaaminen muiden aikana kuten työyhteisössä tai perheessä. Myös parisuhteessa nöyryyttäminen on rankka vallankäytön väline.

Häpeän juuret ovat usein kaukana lapsuudessa ja nuoruudessa, jolloin lapsella ja nuorella ei ole ollut keinoja korjata tilannetta ja se ei liioin ole ollut hänen tehtävänsä. Lapsen ja nuoren rikottu arvokkuus jättää jälkensä, ja elämässä koetut uudet nöyryytykset nostavat aiemmat esille.

Ihmisen psyykellä on tapana suojautua ja mieli etsii keinot sietää nöyryytyksen tuskaa. Selviytymisen tavat ovat moninaiset, mutta huonommuuden tunne ja masennus ovat yleisiä nöyryytetyille. Vaikka ihminen olisi kuinka lahjakas ja osaava – nöyryytettynä hän ei luota itseensä, kokee asiat nöyryytysten tunteiden kautta ja minäkuva vääristyy.

Nöyryytetyillä on alttius alisuorittaa, vältellä sitoutumista ja he myös tarkkailevat herkästi ympäristön reaktioita suhteessa heihin, sillä nöyryytetyksi ja nolatuksi tulemisen pelko on suuri. Tässä kohdin ammattimainen apu on tarpeen, jotta nöyryytyksen ahdingosta voisi vapautua.

Juhani Mattila: Nöyryytys – Arvokkuuden kokemuksen menettämisestä ja uudelleen löytämisestä. Kirjapaja 2017.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi