Siirry sisältöön

Ristikkokonkari Erkki Vuokilalta onnistuu myös viisunteko

– Tunnet minut Suomen ahkerimpana ristikonlaatijana ja Sanaris Oy:n vetäjänä, mutta musiikki on aina ollut minulle tärkeä harrastus, olen todellinen musiikkihullu, paljastaa Sydämen ristikot jo 40 vuotta laatinut Erkki Vuokila.

Marja Kytömäki
Julkaistu 20.4.2018
Päivitetty 18.4.2019
Erkki Vuokila ja Jyrki Härkönen valmistautuvat albumin julkaisemiseen.

– Kun sain ensimmäiset urkuni teini-iässä, aloin aika pian säveltää omia kappaleita, vaikkei ollut edes kunnon teoriapohjaa, Erkki Vuokila paljastaa. – Kun olen työssäni sanankäyttäjä, ovat laulujen tekstit keskeistä osaamistani. Yritän toimia Saukin, Junnu Vainion, Vexi Salmen, Hectorin ja Juicen hengessä. Siis riimit ovat puhtaita ja kekseliäitä, mutta edellä mainittujen mestareiden tapaan laulujen tunne ja sisältö eivät saisi silti kärsiä. Tekstien mukana minulla yleensä kuitenkin syntyy lauluun myös sävel. Useimmat lauluni ovat vapaita ajasta ja genrestä eli ne voi saada toimimaan monella eri tyylillä. Kuuntelijana olen myös kaikkiruokainen eli hyvä kappale on hyvä kappale ja sillä siisti.

Musiikkimaailman muutos surettaa Erkki Vuokilaa: – Radioissa jylläävät soittolistat ja cd-levyjen myynti vähenee koko ajan.

Täyteläinen työelämä on tähän asti häirinnyt Vuokilan musiikkiharrastusta, eikä mikään iso juttu ole natsannut, vaikka omaa musiikkia on syntynyt ja tarjottu eteenpäinkin 80-luvun alusta alkaen. – Varastossa on paljon valmiita lauluja ja satoja viimeistelemättömiä tai pelkkiä aihioita ja ideoita.

Pekka Myllykoski toi ulos kaapista

Ristikoita harrastaneen Pekka Myllykosken ja Erkki Vuokilan välille oli syntynyt keskinäisen kunnioituksen etäsuhde. ”Pekasta tuli yksi suurimmista sankareistani. Suomen kielen ja sen avulla kehiteltyjen sanaleikkien ystävänä nautin jokaisesta rivistä, jonka Pekka minulle ja meille soi. Hyvän kantrimusiikinkin ystävänä ne olivat minulle myös juuri oikeanlaisessa ympäristössä”, Vuokila kirjoittaa Pelikaani-ristikoiden blogissaan, jonka kaikki otsikot ovat muuten musiikkikappaleiden nimiä.

– Pekka piti ristikoistani ja minä hänen sanoituksistaan mm. Freukkareissa ja Jytäjemmareissa. Olimme yhteydessä tekstareilla ja sähköposteilla, muttemme ehtineet tavata kasvotusten, hän kertoo nyt. – Kun tieto Pekan kuolemasta tuli, suru valtasi mielen. Seuraavana päivänä jostain pölähti ajatus muistolaulusta ja idea sanoista mylly ja koski. Laulun ensimmäinen rivi syntyi saman tien: “Kaikki mihin ideoiden mylly Myllykoski koski…” Samana iltana oli teksti jo valmis lukuun ottamatta lopussa eri sanoin toistuvaa kertosäettä, joka vaati kypsyttelyä loksahtaakseen kohdalleen.

Vuokila meilasi sanoittamansa ja säveltämänsä kappaleen Myllykosken läheisille ja sai kutsun muistokonserttiin 1.6.2017. Kokenut trubaduuri Jyrki Härkönen lähti Malja Myllykosken Pekalle -kappaleen solistiksi.

– Muistokonsertti Tavastialla oli unohtumaton ja tupa lähes täynnä. Meitä säesti nimekäs Freukkari-joukko: Arto Pajukallio, Olli ja Janne Haavisto, Jari ja Tuomas Metsberg sekä Harri Rantanen. Ajatus oli saada kappale levytettyä kohta sen jälkeen, mutta jotenkin se jäi tekemättä.

Nyt kappale on vihdoin julkaistu ja albumillinen muitakin Vuokilan kappaleita ilmestyy toukokuussa, mm. Sydän vs. järki:

…Kun sydän neuvoo mua: “Voit järjen hylätä!”
Ja järki sanoo: “Pidä sydän syrjällä!”
Kavahdan, tajuan,
kumpaakin tarvitsen,
tai tule toimeen en.

Ristikot elämäntyönä

Ristikoista Erkki Vuokila innostui jo lapsena. Isän ristikkoharrastus sai Ekinkin täyttämään vaikeita Suomen Kuvalehden ristikoita. Kun hän huomasi pärjäävänsä ristikoiden ratkaisussa, ryhtyi hän itse laatimaan niitä. Vuokilan ensimmäinen oma ristikko julkaistiin vuonna 1971 ja jo vuonna 1978 myös Sydän alkoi julkaista Erkki Vuokilan laatimia ristikoita.

Pekka Myllykoski ei ole harvinaisuus ristikoista innostuneiden muusikoiden joukossa.  – Onhan tässä ristikkoväessä musiikki-ihmisiä, joiden kanssa olen tehnyt yhteistyötä.

Ristikoiden laatijoiksi ovat tulleet mm. Nightwishin Tuomas Holopainen ja laulaja Johanna Kurkela, joka kuvittaa miehensä ristikot.

Tiesitkö että?

Maailman ensimmäinen sanaristikko julkaistiin New York World -lehden joulunumerossa vuonna 1913.
Ensimmäinen suomalainen sanaristikko julkaistiin Suomen Kuvalehdessä vuonna 1925.
(Lähde: Erkki Vuokila, Sanaristikot. Otava 2012.)

Malja Myllykosken Pekalle -kappaleen voi kuunnella Spotifysta ja Youtubesta. Koko 15 kappaleen cd-levyn voi tilata yhdessä ristikkolehden kanssa sanaris@sanaris.fi-osoitteesta. Juhannukseen asti koko paketin saa 10 eurolla (normaalihinta: cd/15 € ja ristikkolehti 5 €).

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset