Siirry sisältöön

Sydänystävällistä kotiruokaa hymyn kera

– Ehkä olen parempi huolehtimaan toisista kuin itsestäni, Ritva Kokonmäki (63) pohtii ja kertoo miettivänsä tarkkaan, millaisia ruokia valmistaa Helsingin Töölön seurakunnan diakonialounaalle. Niitä tarjotaan seurakuntakodissa talviaikaan tiistaisin ja perjantaisin.

Soili Soisalo
Julkaistu 8.2.2018
Ritva Kokonmäki. Kuva: Ulla-Maija Hänninen

Suurin osa asiakkaista on vanhuksia, mutta myös monet työttömät ja opiskelijat ovat löytäneet kirkon edullisen kotiruokalounaan.

Ritva Kokonmäki on ammatiltaan restonomi ja hän on 24 vuotta pyörittänyt useita ravintoloita yrittäjänä. Viisi vuotta sitten hän oli Sodexon palveluksessa, kun joutui työttömäksi.

– Se oli aivan kamalaa, tuntui kuin ei enää kuuluisi mihinkään. Onneksi minulla oli kuitenkin perhe tukenani, Ritva kertoo. Aluksi hän lamaantui eikä pystynyt edes tekemään käsitöitä, vaikka se on hänen mieliharrastuksensa.

– Sitten, kun pääsin vuodeksi Kankaanpään opiston askarruttajakurssille, ja hakeuduin kurssin jälkeen vapaaehtoistyöhön mielenterveyskuntoutujien ja vanhusten pariin, aloin taas olla entiselläni. Lisäksi Ritva alkoi vetää Sydänliiton rytmiryhmää vertaistukihenkilönä.

Kotiruokaa seurakunnassa

Töölön seurakunnan diakonialounas­emännän paikka oli kuin Ritvalle tarkoitettu. Työpaikkailmoituksen huomasi hänen miehensä Tuomo Kokonmäki, ja Ritva ehti juuri jättää hakemuksen ennen hakuajan umpeutumista. Niin ruokailijat kuin seurakunnan työntekijätkin ovat olleet innoissaan hänen ruuistaan ja leivonnaisistaan.

Ritva valmistaa perinteisiä ruokalajeja, kuten kaalilaatikkoa, lohikeittoa, lihasoppaa, uunisilakoita ja perunamuusia. Hän valikoi hyvät raaka-aineet ja keittää kasvis-, kala- ja lihaliemet itse. Maustamiseen hän käyttää yrttejä ja muita mausteita sekä suolaa vain vähän. Ruuat haudutetaan padassa tai uunissa maukkaiksi.

Ateriaan kuuluu myös salaatti ja vastaleivottu patonki, johon Ritva käyttää täysjyväjauhoja. Jälkiruuaksi hän valmistaa usein marjarahkaa tai kiisseliä, myös puolukkavispipuuro ja pannukakku ovat suosittuja. Ritva on sitä sukupolvea, joka ei osaa tuhlata. Kun perunamuusia jää tähteeksi, hän leipoo seuraavana päivänä perunarieskoja ja tekee tähderiisistä vihannesten kanssa lisäkkeen.

Kasvisideoita Ritvalla riittää. Hän valmistaa herkullisia lisäkkeitä paahtamalla juureksia uunissa tai valmistamalla ranskalaista tomaatti-vihannespataa. Vaihteluksi perunamuusille hän valmistaa juuressosetta tai lisää perunamuusiin kukkakaalia tai pinaattia. Lihapata haudutetaan juuresten kera ja keittoihin pilkotaan runsaasti kasviksia.

Kasviksia piilossa

– Piilotan paljon kasviksia ruokiin, se antaa makua ja saa ihmiset syömään enemmän terveellisiä kasviksia. Minulla on itsellänikin Marevan-lääkitys, ja usein saan selittää myös asiakkailleni, että vihreitäkin kasviksia voi syödä, kunhan määrä pysyy suurin piirtein samana joka päivä.

Kun diakonialounas on kesätauolla, Ritva lomailee ja saa omistautua käsityöharrastukselleen. Tänä syksynä on vuorossa mattojen kutominen, sillä hän asuu onnekseen Viikissä, jonka asukastalossa voi käyttää kangaspuita.

– Kutominen – samoin kuin ruuanlaitto ja leipominen – on tosi palkitsevaa, kun saa käsillään aikaan jotain hyödyllistä, hän toteaa hymyillen.

Soili Soisalo 8.9.2015

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset