Siirry sisältöön

Pää pystyyn ja taukoja työhön!

Jännittääkö ja niskaa särkee? Syy on usein lihasperäistä. Myös henkinen kuormitus ja huonosti nukutut yöt tuntuvat niskassa ja hartioiden seudulla.

Tiina Eloranta, toimittaja
Julkaistu 29.4.2020
Työtä kannattaa jaksottaa ja välillä venyttely tekee hyvää. Kuva: Anna Kara

Niska jumissa!

Jännittäminen ja huono mieli tuntuvat niskassa, ja päälle vielä huonosti nukutut yöt.

Niska- ja hartiaseudun vaivat ovat usein lihasperäisiä. Kuormittava työasento esimerkiksi tietokoneen äärellä rasittaa. Myös psykososiaaliset syyt eli henkinen kuormitus rasittaa niska-hartiaseutua.

”Niskavaivojen ehkäisyssä ja hoidossa on tärkeää parantaa niskan ja yläselän liikkuvuutta ja lihasvoimaa”, lääketieteen toimittaja Tuula Vainikainen kertoo kirjassaan Nivelet kuntoon.

Taukojumppa käyttöön ja veri kiertämään!

”Jo työn keskeytys kerran tunnissa, nousu ylös ja muutaman elvyttävän lihasliikkeen teko auttaa ehkäisemään jäykistymistä aiheuttavia kipuja.”

Kun lihakset saavat liikettä, verenkierto lisääntyy ja päänsärky saattaa jäädä vain uhkakuvaksi. Liikkeestä on lääkkeeksi.

Tuula Vainikainen huomauttaa, että niskakivun iskiessä ei pidä jäädä kipuilemaan vaan normaaleista arkirutiineista on hyvä pitää kiinni. Kipua voi lievittää lämpö- tai kylmäpakkauksilla. Kylmäpakkaus löytyy vaikkapa omasta pakastimesta: kääri vain pakastevihannespussi pyyheliinaan ja haudo sillä kipualuetta.

Pitkäaikaiseen kipuun auttaa paremminkin lämpö. Jyvillä täytetty kangaspussi toimii lämpöpakkauksena, kun lämmität sitä mikrossa. Niska-hartiaseudun aseteltu pussi levittää lämpöä ja rentouttaa jäykistyneitä lihaksia.

Vinkkejä niskaongelmien ehkäisyyn

  • Pidä pää pystyssä. Niskan kuormitus kasvaa, jos pää työntyy eteen.
  • Vältä pitkäaikaista niskan eteen- tai taaksetaivutusta tai kiertoa.
  • Sijoita tietokoneen näyttö niin, että niska säilyy keskiasennossa.
  • Huolehdi niskan liikkuvuudesta.
  • Niska saa lepoa kun pidät taukoja vähintään puolen tunnin välein.
  • Käytä nukkuessa niskan ja selän keskiasentoa tukevaa tyynyä.
  • Jaksota yksipuolista tai raskasta niskan tai yläraajojen rasitusta kevyemmillä töillä.
  • Harjoita lihasvoimaa, erityisesti niska- ja kaulalihasten voimaa, jos kärsit pitkään kestäneestä niskakivusta.
  • Vältä pitkäaikaista olkavarren koholla tai hartiatason yläpuolella työskentelyä ja taakkojen kannattelua.
  • Suojaa niska ja hartiat vedolta ja kylmältä sopivalla vaatetuksella.
  • Jos autoilet, säädä autonistuimen niskatuki riittävän korkealle.

Vinkkien lähteenä Tuula Vainikaisen kirja Nivelet kuntoon ja Selkäkanavan Niskakivun ensihoito-ohjeet.

Lue myös liikunta-asiantuntija Annukka Alapappilan artikkeli siitä, miten säännöllinen liikunta parantaa päiväaikaista vireyttä ja vaikuttaa esimerkiksi uneen tai

Kolme vinkkiä niska-hartiaseudun lihaksien rentouttamiseksi

 

Anna Karan juttu Shellin baariin? Syö hyvin myös tienpäällä

Luontoympäristö vähentää työstressiä myös virtuaalisena

 

 

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset