Siirry sisältöön

Verenpaineen hoidossa vielä paljon parannettavaa

Miljoona suomalaista käyttää verenpainelääkitystä, mutta lähes joka toinen ei saavuta nykyistä hoitotavoitetta alle 140/90 mmHg. Yhdistelmälääkehoidosta olisi hyötyä useimmille. Moni pelkää kuitenkin turhaan pillerien lisääntymistä.

Tuula Vainikainen, Johannes Romppanen
Julkaistu 22.4.2016
Kuva: Johannes Romppanen

Verenpainetta tarvitaan, jotta veri ja sen mukana happi ja ravinteet kulkisivat valtimoita pitkin koko elimistön käyttöön. Liian pieni verenpaine vähentää veren virtausta, mutta liian suuri paine vaurioittaa valtimoita.

Kohonneesta verenpaineesta puhutaan painetasolla 140/90 mmHg tai yli, jolloin verisuonivaurioiden vaara on jo olemassa. Hoitamattomana kohonnut verenpaine johtaa valtimoiden jäykistymiseen ja ahtautumiseen. Verenpainetauti onkin merkittävin riskitekijä aivoverenkierron häiriöille, sepelvaltimotaudille ja sydäninfarktille, rytmihäiriöille sekä sydämen ja munuaisten vajaatoiminnalle. Korkealla verenpaineella on merkitystä myös dementiaan johtavien muistisairauksien kehittymisessä.

Verenpainelääkitys aloitetaan, jos elintapahoidolla eli ruokavaliohoidolla, jossa erityisesti suolan saantia on rajoitettu, tupakoinnin lopettamisella ja liikunnan lisäämisellä ei ole saatu verenpainetta laskuun. Vuonna 2014 päivitetyn kohonneen verenpaineen Käypä hoito -suosituksen mukaan elintapahoidon tuloksia on tarkasteltava 4–6 kuukauden kuluttua. Jos silloin ei ole saatu riittäviä tuloksia, ei ole syytä enää jäädä seuraamaan tilannetta, vaan aloitetaan lääkitys.

Verenpainetaudin mekanismit voivat olla erilaisia. Toisilla on esimerkiksi enemmän lisämunuaishormonia ja toisilla verisuonet eivät riittävästi laajene, silloin valitaan eri lääkkeet. Jos potilaan verenpainetaudin mekanismeja ei tunneta, on lääkityksen rakentamisessa mentävä yrityksen ja erehdyksen kautta.

Verenpainelääke valitaan yksilöllisesti huomioiden potilaan muut mahdolliset sairaudet. Jos potilaalla on jo ennestään diabetes, aloitetaan hoito munuaisia suojaavilla ACE-estäjillä tai ATR-salpaajilla. Sepelvaltimotautipotilaille sopivat beetasalpaajat, jotka laskevat sykettä ja vähentävät sydämen hapentarvetta. Jos potilaalla on astma, beetasalpaajat voivat pahentaa astmaa, jolloin parempi vaihtoehto on kalsiumsalpaaja. Sydämen vajaatoimintaa poteva saattaa tarvita nesteenpoistolääkkeen eli diureetin. Diureetti on perinteinen ja edullinen ensi linjan verenpainelääke, joka ei kuitenkaan kaikilla riitä laskemaan paineita riittävästi.

Yhdistelmähoidolla parempi tulos

Jos potilaalla ei ole mitään muita sairauksia eli korkea verenpaine ei vielä ole aiheuttanut mitään elinvaurioita, on kaikki vielä voitettavissa. Jos paineet eivät ole huimasti koholla, lääkitys aloitetaan yhdellä valmisteella, mutta jos verenpaine on kovin korkea, eli yläpaine on yli 160 tai alapaine yli 100 mmHg, voidaan jo heti alussa turvautua kahden valmisteen yhdistelmään, kertoo yleislääketieteen professori Päivi Korhonen.

Yhdistelmähoidossa kohonneen verenpaineen kimppuun käydään eri tavoin vaikuttavilla lääkemekanismeilla. Tutkimusten mukaan jopa kaksi kolmesta verenpainepotilaasta saa riittävän avun vasta kahden valmisteen yhdistelmästä. Usein ensimmäisenä lisättävänä lääkkeenä ovat diureetit, koska ne vähentävät kohonneeseen verenpaineeseen liittyvää natriumin eli ruokasuolan kertymistä. Ne vahvistavat myös muiden verenpainelääkkeiden tehoa.

Potilaat tuntuvat joskus turhaankin pelkäävän useamman valmisteen käyttöä ja ovat kauhistuneita useamman pillerin tarpeesta. Itse asiassa yhdistelmälääkityksessä voidaan käyttää matalampia annoksia kuin jos yritetään saada paineita kuriin yhdellä lääkkeellä, jolloin vaikuttavan aineen annostus on suuri. Kahden eri tavalla vaikuttavan lääkeaineen yhteismäärä voi siis olla pienempi, kuin yhden lääkeaineen, jota on käytettävä maksimiannos. Nykyään eri vaikuttaja-aineita onkin jo saatavilla samassa pillerissä, joten aina useamman tehoavan aineen yhdistelmä ei lisää pillerien lukumäärää.

Verenpainelääkkeen vaikutuksia seurataan alussa tarkasti. Joskus paineet laskevat, mutta eivät kuitenkaan hoitotasolle. Joskus käy niin, ettei laskusuunnalle päästä lainkaan. Näissä tapauksissa on tehtävä päätöksiä lääkityksen vaihtamisesta tai toisen ja joskus kolmannenkin vaikuttavan aineen lisäämisestä rinnalle. Silloin hormoneihin vaikuttavan lääkkeen rinnalle lisätään verisuonia laajentava lääkeaine tai diureetti.

Aloitetun verenpainelääkityksen vaikutuksia on syytä seurata kotimittauksilla. Jos paineet eivät noin kuukaudessa laske hoitotasolle, on syytä hakeutua hoitavan lääkärin luo heti eikä jäädä odottamaan vuosikontrollia. Potilaiden on syytä tuntea omat hoitotavoitteensa, jotka lisäsairauksien myötä ovat matalampia kuin yleinen suositus alle 140/90 mmHg.

Yhdistelmälääkehoidon tehon seurantaa on luonnollisesti myös tarpeen jatkaa.

Kun on päästy hoitotasolle, riittävät säännölliset kolmen kuukauden välein suoritetut kotimittaukset. Tällöin mitataan paineet neljänä peräkkäisenä päivänä aamuin illoin ja lasketaan niistä verenpaineen keskiarvo. Liiallinen mittaus voi aiheuttaa turhaa stressiä, joka kohottaa paineita ja antaa väärän kuvan todellisuudesta.

Sivuvaikutuksia entistä vähemmän

Kaikilla lääkeaineilla on sivuvaikutuksia, jotka ovat hyvin yksilöllisiä. Yleisimpiä verenpainelääkkeiden sivuvaikutuksia ovat nilkkaturvotus verisuonia laajentavilla lääkkeillä ja hoidon alussa lievä päänsärky. Diureetit saattavat aktivoida kihdin. ACE-estäjät aiheuttavat joillakin kuivaa yskää ja beetasalpaajat voivat heikentää rasituksen sietoa.

Yhdistelmälääkehoidon etuna on se, että myös lääkityksen sivuvaikutukset pienenevät, kun lääkeannos on pienempi. Viime vuosina lääkkeiden sivuvaikutuksia on onnistuttu muutenkin vähentämään ja nykyiset valmisteet ovat yleensä hyvin siedettyjä.

Lääkityksen aloittaminen ei suinkaan poista elintapahoidon merkitystä. Sydänterveellinen ruokavalio, erityisesti vähäsuolainen ruoka, ja riittävä monipuolinen liikunta lääkityksen rinnalla, on parasta yhdistelmähoitoa. Liikunta laskee parhaimmillaan verenpainetta yhtä tehokkaasti kuin yksi verenpainelääke.

Tunne verenpaineesi

  • Luotettavin tulos saadaan kotimittauksissa
  • Mittaa verenpaine käsivarresta kaksi kertaa ja laske mittausten keskiarvo
  • Ihanteellinen arvo on 120/80 mmHg
  • Tavoiteltava painetaso on 140/90 mmHg, jolloin riski on jo lievästi koholla
  • Diabeetikoilla tavoitearvo on 140/80 mmHg ja munuaistautia sairastavilla 130/80 mmHg
  • Liikunta laskee verenpainetta parhaimmillaan saman verran kuin yksi verenpainelääke

Asiantuntijana Turun yliopiston yleislääketieteen professori, sisätautien erikoislääkäri Päivi Korhonen. Hän toimii Suomen Verenpaineyhdistyksen puheenjohtajana.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset