Hyppää sisältöön
Etusivu / Kulttuuri / Kirjat / Etappi etapilta kohti ystävyyttä

Etappi etapilta kohti ystävyyttä

Gobi on tarina pienen koiran ja miehen ystävyydestä, joka alkaa Gobin autiomaassa Kiinassa.

Marja Kytömäki
Julkaistu 1.8.2018
Päivitetty 22.1.2020
Gobi

Tarinaa kertova Dion Leonard on ultrajuoksijana tottunut sulkemaan mielestään pienet ja vähän isommatkin ärsyttävät asiat, joista varpaankynnen irtoamiset ovat ehkä pienimpiä. Gobi on koira, joka löysi hänet Kiinassa.

Ultramatkat ovat maratonia pitempiä matkoja, pisimmät useiden päivien etappijuoksuja. Aavikkojuoksut, kuten 250 kilometrin kilpailu Gobin autiomaassa, ovat vielä aivan oma juttunsa.

Kärsivällisyyttä koetellaan monta kertaa jo ennen kuin Leonard yksin ja kiinaa taitamattomana edes pääsee kisapaikalle.

Kirjaa voi lukea yhtä hyvin kirjoitettuna raporttina pitkän äärimmäisissä olosuhteissa juostavan autiomaakilpailun vaiheista kuin kuvauksena miehen ja hänen seuraansa lyöttäytyvän koiran vähittäisestä ystävystymisestä. Ääriolosuhteet pakottavat keskittymään olennaiseen, mutta myös perimmäiset kysymykset varhaislapsuudesta elämän rajallisuuteen hiipivät mieleen puuduttavan taivalluksen ja vaihtelevien sääolosuhteiden lomassa.

Tuntuu, että Gobi valitsee Dionin ja valloittaa sitkeydellään koko juoksuporukan suosion. Pian se on koko maailman aavikkojuoksuja seuraavan ultrajuoksuyhteisön lemmikki. Tuntuu itsestään selvältä, että Dion Leonard vie koiran mukanaan Edinburghiin. Koiran saaminen pois Kiinasta ei ole helppoa, ei myöskään kiinalaisen kulkukoiran tuominen Britanniaan. Lisää mutkia ja jännitystä tarinaan tuo Gobin katoaminen. Ei ihme, että pienen koiran etsimisestä ja löytämisestä tulee kansainvälinen myyntimenestys.

Dion Leonard ja Craig Borlase: Gobi – Tositarina pienen koiran uskomattomasta matkasta. Harper Collins Nordic 2018.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi