Lyhyt oppimäärä sydäntutkimusten saloihin

Koska sydämen toimintaan liittyy paljon osatekijöitä, kuten sähköinen toiminta, sydänlihas, läpät ja sydämen oma verenkierto eli sepelvaltimot, tarvitaan useanlaisia tutkimustapoja. Ne täydentävät toisiaan.

On hyvä tietää, että tarkoissa selvityksissä löytyy usein pieniä löydöksiä, joilla ei ole käytännössä mitään vaikutusta sydämen toimintaan. Siksi lääkärin tekemä tulosten tulkinta, eli löydösten merkityksen kertominen ymmärrettävästi, on tärkeä osa sydäntutkimuksia.

Kaiken tutkimisen perusta

Sydämen tutkimukset alkaa aina lääkärin haastattelulla. Tämän perusteella lääkärille pitäisi jo syntyä käsitys, mitä sairautta epäillä, tai ainakin käsitys, mistä sairaudesta tuskin on kysymys. Usein oireiden perusteellinen selvitys voi riittää päättelemään, onko syytä epäillä sydänsairautta, vai kohdistetaanko tutkimukset esimerkiksi keuhkojen suuntaan.

Koska elintavat vaikuttavat monen sydänsairauden kehittymiseen, kiinnostaa tieto tupakoinnista ja muiden nikotiinituotteiden käytöstä, ruokailutottumuksista, liikunnan harrastamisesta ja alkoholin käytöstä. Elämän stressitilanteet saattavat selittää oireiden ilmaantumisen juuri nyt. Monen sydänsairauden taustalla voi olla geneettisiä tekijöitä, joten sukutiedosta on hyötyä. Ammattilaista kiinnostaa erityisesti lähisukulaisten, kuten vanhempien ja sisarusten sairaudet.

Stetoskooppi keksittiin jo yli 100 vuotta sitten, mutta se on edelleen tärkeä työväline. Stetoskoopilla kuulee sydämen läppien toimintaäänet, eli niiden avautumisen ja sulkeutumisen. Näiden äänien välissä kuuluvaa suhinaa kutsutaan sivuääneksi, joka syntyy yleensä läppäviasta. Kokenut kuuntelija pystyy sanomaan jo sivuäänen perusteella, mistä läppäviasta ja kuinka vaikea-asteisesta tilanteesta voisi olla kysymys.

Omat mittaukset

Markkinoilla on paljon laitteita, joita mainostetaan ihmisille elintoimintojen mittaamiseen. Ylivoimaisesti hyödyllisin kotiin hankittava laite on verenpainemittari. Olkavarresta painetta mittaavat automaattimittarit ovat luotettavia, ja verenpaineen seuranta ja hoito perustuu kotona tehtyihin mittauksiin.

Verenpainemittarit ilmoittavat myös sykelukeman. Uusimmista verenpainemittareista löytyy eteisvärinärytmihäiriötä tunnistavia lisätoimintoja, jopa sydänfilmin nauhoitusoptio. Jokaisen kannattaa opetella lisäksi pulssin tunnustelu. Sen avulla saa karkean käsityksen, onko syke rauhallinen vai nopea, ja erityisesti tasainen vaiko epätasainen. Eteisvärinän tunnistamisen apuvälineeksi löytyy myös joukko laitteita ja yksi puhelinsovellus. Taulukossa on lueteltu muutamia esimerkkejä.

Kuluttajille mainostetaan myös saturaatiomittaria, joka mittaa sormenpäästä veren happikyllästeisyyttä. Se kertoo lähinnä keuhkojen toiminnasta. Laitteella ei tutkita sydämen hapensaantia sepelvaltimotaudissa tai rytmihäiriöissä. Saturaatioarvo voi laskea sydämen vajaatoiminnassa, kun pumppaustoiminta heikkenee ja keuhkoihin kertyy nestettä. Saturaatiomittaus kuuluu perustutkimuksiin ambulanssissa ja päivystyksessä.

EKG ja verikokeet

EKG (elektrokardiogrammi), jota myös sydänfilmiksi kutsutaan, on sydänsairauksien perustutkimus. Jos rytmihäiriöoire osuu nauhoitushetkeen, diagnoosi varmistuu välittömästi. Samoin sydäninfarktitilanteessa sydämen hapenpuute on usein heti nähtävissä, ja oikeat hoitotoimet voidaan aloittaa välittömästi.

Aina EKG ei kuitenkaan heti paljasta ongelmaa. Ohimennyt rytmihäiriö ei jätä jälkiä, joten nauhoitus pitäisi pystyä tekemään rytmihäiriön aikana. Myös sydäninfarktin aikana EKG voi olla välillä normaali. Siksi päivystyksessä otetaan EKG usein toistetusti.

Vaikka oire ei osuisikaan nauhoitushetkeen, EKG kertoo kardiologille paljon sydämen toiminnasta. Siitä voi esimerkiksi nähdä sydänlihasvaurion jäljet tai viitteitä rytmihäiriöille altistavista mekanismeista.

EKG:n pitkäaikaisrekisteröinnissä sydänfilmiä tallennetaan 24 tai 48 tunnin ajan. Tutkimuksesta käytetään myös nimeä Holter-nauhoitus, keksijänsä Sir Norman Holterin mukaan. Tätä menetelmää käytetään erityisesti tutkittaessa rytmihäiriöoireita.

Sydäninfarktia epäiltäessä mitataan aina verestä troponiini-niminen merkkiaine. Troponiini lieneekin tavallisimpia verikoetutkimuksia päivystyksessä. Toinen sydämelle erityinen merkkiaine on natriureettinen peptidi, jonka pitoisuus nousee sydämen vajaatoiminnassa. Muutoin verikokeilla tutkitaan lähinnä sydänsairauksille altistavia tekijöitä (esim. kolesterolimittaus ja verensokeri), sekä hoitoon liittyviä parametreja (esim. munuaisten toiminta ja hemoglobiini).

Sydämen ultraäänitutkimus

Sydämen ultraäänitutkimuksella tutkitaan läppävikoja, sydänlihassairauksia ja sydämen vajaatoimintaa. Tutkimuksen avulla todetaan nämä sairaudet, määritellään sairauden vaikeusaste, ja myös seurataan sairauden etenemistä. Tutkija tarkastelee sydämen toimintaa silmämääräisesti, mittaa sydämen lokeroiden kokoa ja erilaisia virtausnopeuksia. Mittaustulokset luetellaan lausunnossa. Ultraäänitutkimuksen tekniikan takia mittaustulokset saattavat hivenen vaihdella tutkimuksesta toiseen. Siksi potilaan ei pidä lähteä itse tulkitsemaan mittaustuloksia. Tulkinta on kardiologin tehtävä.

Kaikilla ultraäänitutkimus ei kuitenkaan onnistu toivotusti. Näkyvyyttä voi rajoittaa merkittävä lihavuus tai keuhkoahtaumatauti. Myös silikoni-implantit vaikeuttavat sydämen tarkastelua tietyistä suunnista.

Nykyiset laitteet ovat niin tarkkoja, että useimmilla ihmisillä nähdään pieniä läppävuotoja. Lääkäri saattaa kuvata tällaisia vuotoja sanoilla ”fysiologinen” tai ”vähäinen”. Nämä eivät vaikuta mitenkään sydämen toimintaan, eikä niitä tarvitse seurata toistetuilla tutkimuksilla.

Joskus, valikoiduissa tapauksissa sydänlihasta tai eräitä läppävikoja pitää tutkia lisää tarkemmalla menetelmällä. Silloin valitaan sydämen magneettikuvaus (MRI).