Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Miljoonalahjoitus sydänkirurgialle – professorina Marja Hedman

Miljoonalahjoitus sydänkirurgialle – professorina Marja Hedman

Sydän-media on aikaisemmin kertonut Nunnanlahden Uuni Oy:n Itä-Suomen yliopistolle tekemästä miljoonalahjoituksesta sydänkirurgisen tutkimuksen professuurin perustamiseksi. Nyt tehtävässä on aloittanut kuopiolainen kardiologi, dosentti Marja Hedman.

Timo Elo
Julkaistu 15.10.2020
Päivitetty 20.10.2020
– Odotan tutkimukseltamme tosi paljon, mutta vielä en voi tarkemmin avata innovaatioitamme, Marja Hedman sanoo. Kuva: Itä-Suomen yliopisto

Professori Marja Hedman ja hänen tutkimusryhmänsä tutkivat aortan laajentumaa ja repeämistä ennustavia tekijöitä. Uusi professuuri tukee Itä-Suomen yliopistossa ja KYSin Sydänkeskuksessa tehtävää sydänkirurgista tutkimusta.

– Aortan laajentuma on yleinen sattumalöydös rintakehän kuvantamisessa. Usein sen ensimmäinen oire on hengenvaarallinen aortan repeämä.

– Yksittäisen potilaan riskiä aortan repeämään ei tällä hetkellä ole kyetty luotettavasti arvioimaan, Hedman sanoo.

Hedmanin tutkimusryhmä kehittää aortan magneettikuvaukseen pohjautuvaa tietokonesovellusta, jonka avulla voitaisiin ennustaa yksilöllistä aortan laajentumis- ja repeämisriskiä sekä tunnistaa ajoissa korkean riskin potilaat tiivistä seurantaa ja oikea-aikaista hoitoa varten.

– Tällä hetkellä ei pystytä poimimaan erilleen potilaita, joilla on aortan repeämisriski, vaan potilaita seurataan massoittain läpi elämän kalliilla kuvantamisteknologioilla. Kuvantamisjonot ovat pitkät ja terveydenhuoltoresurssit rajalliset. Tavoitteena on nyt tunnistaa seurannasta ja varhaisesta hoidosta hyötyvät riskipotilaat ja vapauttaa riskittömät potilaat, henkisestikin. Tällä on iso merkitys myös terveydenhuollon kustannusten kannalta.

– Aloitin virallisesti tässä työssä 1.6.2020, mutta olen perustanut tutkimusryhmäni Kuopioon jo vuonna 2017, joten pari vuotta olemme jo tehneet sydänkirurgian alaan liittyvää tutkimusta aortan laajentuman ilmaantuvuudesta ja sen riskitekijöistä. Nyt sitten löytyi mahdollisuus professuuriin, Hedman kertoo.

Marja Hedman tutkimusryhmineen tuo jatkoaikaa elämälle

Nunnanlahden Uuni Oy:n omistajaa ja hallituksen puheenjohtajaa Juhani Lehikoista on motivoinut lahjoitukseen omakohtainen kokemus sydänkirurgiasta KYSissä tammikuussa 2003.

Lehikoinen totesi tuolloin saaneensa jatkoaikaa elämälleen, ja hän päätti tehdä miljoonalahjoituksen yliopistolle.

– Tukemalla sydän- ja rintaelinkirurgian tutkimusta ja kehittämistä olen halunnut olla edistämässä Savo-Karjalan asukkaiden hyvää hoitoa myös tulevaisuudessa, Lehikoinen sanoo.

Lahjoitus on suuruudeltaan suurimpia Itä-Suomen yliopiston historiassa. Se on nyt mahdollistanut viisivuotinen professuurin perustamisen.

– Meillä on täysin uudenlainen lähestymistapa ongelmaan, kun modernin kuvantamisteknologian, digimaailman ja tietotekniikan avulla pääsemme tekemään ennusteen mallintamista eri tavalla kuin ennen. Tässä lähestytään tekoälypohjaista diagnostiikkaa, Marja Hedman sanoo.

 

Lue Juhani Lehikoisen haastattelu: Elämän jatkoaika innosti lahjoittamaan sydäntutkimukselle

”Nunnanlahden Uuni Oy:n omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Juhani Lehikoinen on lahjoittanut Itä-Suomen yliopistolle miljoona euroa viisivuotisen sydän- ja rintaelinkirurgian professuurin rahoittamiseksi. Lahjoituksen kimmokkeena on omakohtainen kokemus sydänkirurgiasta KYSissä.”

 

Uutinen Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilla: Lahjoitusprofessuuri sydänkirurgiseen tutkimukseen – uusi menetelmä voi ennustaa aortan repeämisriskiä

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi