Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / Sydänmerkki – arjen helpottaja

Sydänmerkki – arjen helpottaja

Ruokakaupan runsaan valikoiman edessä voi helposti hämmentyä. Tuotevalikoima kasvaa koko ajan, ja terveellisempien vaihtoehtojen löytäminen voi välillä tuntua salapoliisityöltä. Tähän on kuitenkin helppo ratkaisu, Sydänmerkki.

Anna Kara, ravitsemusasiantuntija Heljä Hyytiä, tuottaja
Julkaistu 19.1.2021
Päivitetty 19.5.2022
Kuva: Anna Kara

Arjen helpottaja, Sydänmerkki on palvellut kuluttajia jo yli 20 vuotta. Viime vuosituhannen loppupuolella ravitsemusalan ammattilaiset heräsivät siihen, että terveellistä syömistä hankaloittivat jatkuvasti laajenevat elintarvikevalikoimat. Pakkausten tai edes ainesosaluettelon perusteella ei voi varmaksi tietää, mikä tuote on terveyden kannalta hyvä valinta. Syntyi Sydänmerkki, jonka tehtävä on yksinkertainen: kertoa yhteydellä silmäyksellä, että tuote on terveellisempi verrattuna muihin saman kaltaisiin tuotteisiin.

Taustalla tutkittu tieto

Sydänmerkki ei päädy pakkaukseen sattumanvaraisesti. Sydänmerkin taustalla on ravitsemuskriteerit, joiden avulla arvioidaan eri tuoteryhmien terveellisyyttä. Jos tuoteryhmän kriteerit täyttyvät, yritys voi hakea tuotteelleen Sydänmerkkiä. Hakeminen on vapaaehtoista. Siksi merkkiä ei välttämättä löydy kaikista hyvistä elintarvikkeista. Sydänmerkin kriteerit pohjaavat suomalaisiin ja pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin ja lukemattomiin tutkimuksiin niiden taustalla. Sydänmerkki auttaa siis tekemään terveellisiä valintoja tutkitusti.

Tuotteissa on määritelty kriteerit rasvan määrälle ja laadulle, suolan, sokerin ja kuidun määrälle. Miksi juuri nämä? Valitut ravitsemustekijät eivät ole sattumaa, asiaa selittää juuri tutkimukset. Tutkimusten perusteella tiedetään, että nämä ravintoaineet ja niiden määrä ovat suomalaisten terveyden kompastuskiviä tavalla tai toisella.

Ruokavaliossamme on helposti liikaa suolaa ja sokeria, liian vähän kuitua ja rasvan laadussakin olisi petrattavaa. Syömme liikaa kovaa, tyydyttynyttä rasvaa. Kriteereiden suhteen kannattaa muistaa, että Sydänmerkki ottaa kantaa vain ravitsemuskysymyksiin, ei esimerkiksi ruoan alkuperään tai ympäristöasioihin. Niistä kertovat eri merkit.

Onko sitten niin, että Sydänmerkki tuotteessa antaa ostajalleen luvan nautiskella tuotetta mielin määrin? Valitettavasti ei. Sydänmerkin rooli on auttaa valitsemaan ravitsemuksellisesti terveellisempi tuote, mutta sitä kuinka paljon mitäkin ruokaa tai elintarviketta kannattaa syödä, täytyy jokaisen pähkäillä itse. Hyvä apuri ruoan määrässä on ruokakolmio, joka ohjaa arkisissa ruokavalinnoissa. Ruokakolmiosta voi päätellä, että kasviksia kannattaa syödä paljon ja kolmion huipulla olevat herkut kannattaa jättää satunnaisiksi.

Sydänmerkki sopii kaikille

Sydänmerkistä on 20 vuodessa tullut valtaosalle suomalaisista tuttu. Osaltaan auttaa varmasti se, että tänä päivänä Sydänmerkin voi löytää kaupassa jo lähes jokaiselta hyllyltä. Tuotevalikoima on laaja, parempia valintoja on siis entistä helpompi tehdä.

Sydänmerkki herättää edelleen monella ajatuksen siitä, että sydämessä pitää olla jonkin vika tai sairaus, jotta Sydänmerkki-tuotteita kannattaa käyttää. Mutta itseasiassa tilanne on juurikin toisin päin: Sydänmerkki-tuotteita on hyvä käyttää, ettei sydämen terveyteen – tai terveyteen muutenkaan, tulisi mitään harmia! Sydänmerkki on siis apulainen ihan jokaiselle terveellisestä syömisestä kiinnostuneelle, ikään tai terveydentilaan katsomatta.


Lue lisää:

Tunnetko Sydänmerkin (sydanmerkki.fi)

Sydänmerkki löytyy hyvin monentyyppisistä tuotteista.
Hae tuotteita Sydänmerkin sivuilla.

Mitä laittaisi lounaaksi? Tai lapselle välipalaksi? Sukulaisille sunnuntaina?
Tutustu ruokaohjeisiin Sydänmerkin sivuilla.

Moni henkilöstöravintola, koulu ja päiväkoti tarjoaa Sydänmerkki-aterioita.
Etsi lähin ravintola Sydänmerkin sivuilla.

Lue lisää pakkausmerkinnöistä.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi