Sydänliiton hyvinvoinnin ja sydänterveyden verkkopalvelu

Terve maailma! Pienin ja suurin yhteinen nimittäjä

Ihminen on nestemäinen olento. Reilut kolme viidesosaa meistä on vettä, emmekä selviä hengissä kuin muutaman päivän juomatta. Janon kokemus on kaikille yhteinen. Puhdas juomavesi ei ole.

Annu Kekäläinen
Julkaistu 14.5.2019
Kultatukkainen tyttö & veli Äiti sanoo: ”Ole kiltti, täytä juomapulloni kultaseni!” Kultatukkainen tyttö vastaa: ”En voi, minulla on tärkeä tehtävä. Pyydä veljeä.” Veli sanoo: ”En tunne tuota lihavaa tyttöä. Miksi se seisoo eduskuntatalon edessä perjantaina?”

Käsivarteni osuu tulikuumaan kattilaan ja palaa pieneltä alueelta. Virutan palovammaa hanan alla minuuttitolkulla. Kipua lievittävää kylmää nestettä loruu viemäriin kymmeniä litroja. Ei ole suurta väliä kuinka paljon vettä lääkitsemiseeni käytän, sillä Helsingissä on yllin kyllin vettä.

Muualla maailmassa 2,1 miljardia ihmistä kärsii veden vähyydestä ja lukumäärä on kasvamaan päin. YK arvioi, että vuonna 2050 jopa viisi miljardia ihmistä saattaa potea vesipulaa, jota kaupungistuminen ja lisääntyvä kulutus, saasteet sekä ilmastonmuutos aiheuttavat. Näin siitäkin huolimatta, että 70 prosenttia maapallon pinta-alasta on vettä. Makean veden osuus kaikesta vedestä tosin on ainoastaan alle kolme prosenttia.

Suomalaiset käyttävät keskimäärin 155 litraa vettä päivässä. Keskivertokulutuksemme on vähäinen verrattuna esimerkiksi eteläafrikkalaiseen kulutukseen, joka vaihtelee 182 litrasta yli kolmeensataan litraan maakunnasta riippuen. Ja toisin kuin meillä, vedenkulutus jakautuu Etelä-Afrikassa hyvin epätasaisesti myös eri ihmisryhmien kesken.

Hökkelialueiden asukkaat kantavat veden kotiin yhteishanoilta ja jakavat vessansa kymmenienkin naapuriperheiden kanssa. Vettä kuluu parikymmentä litraa henkilöä kohden vuorokaudessa. Vauraissa esikaupungeissa viheriöivät puutarhat, joiden uima-altaatkin usein täytetään kraanavedellä. Osa niiden asukkaista käyttäneekin kausittain tuhansia litroja vettä päivässä.

***

Tuhlaan vettä pienen palovamman hoitamiseen ja olen muutenkin huoleton vedenkulutukseni suhteen kotona Helsingissä. Kukaan ei edes mittaa sitä. Vaikka seisoisin suihkussa viikkotolkulla, maksaisin vedestä ainoastaan kerrostaloasuntoni vesimaksun, kaksikymmentä euroa kuussa. Kapkaupungissa sen sijaan syyllisyys nakuttaa takaraivossa joka kerta kun avaan vesihanan.

Kaupunki oli vasta toipumassa poikkeuksellisesta kuivuudesta ja veden loppumisen uhasta, kun saavuin sinne viime marraskuussa. Vesikriisin oli edelliskeväänä pelätty kulminoituvan niin sanottuun nollapäivään, jolloin kotitalouksien hanat olisi suljettu. Kapkaupunkilaiset olisivat jonottaneet päivittäisiä vesiannoksiaan jakelupisteissä. He olisivat joutuneet tulemaan toimeen 25 litralla kuten monien pakolaisleirien asukkaat.

Vaikka nollapäivän akuutti uhka oli jo väistynyt kaupunkiin saapuessani, vettä säännösteltiin edelleen. Päivittäinen käyttöraja oli 70 litraa nuppia kohden. Vuokraemäntä ilmoittikin pian ulko-oven avattuaan, ettei vessaa pidä mennä vetämään joka käyttökerran jälkeen. Siitä siis vettä säästämään.

Toimin, kuten vuokraemäntä toivoi, vaikka haju haittasi. Muutenkin noudatin perin säästeliästä linjaa: Otin vihannesten pesuveden talteen tiskaamista varten. Käytin vedenkeittimen tyhjäksi sen sijaan, että olisin täyttänyt sen joka kerta vettä kiehauttaessani. Keräsin suihkuveden ämpäriin laskeakseni vessan, vaikka ei kerättävää paljoa ollut, sillä pisarat tippuivat suihkusta yksitellen, kun kaupunki oli yhtenä säästötoimistaan laskenut vedenpainetta.

Tasapainotteluni kohtuullisen mukavuuden ja hygieenisyyden ja vedensäästötalkoisiin osallistumisen vaivaannuttavassa välissä kesti vain lyhyehkön työmatkan verran, mutta kapkaupunkilaisten viattomuus suhteessa veteen on luultavasti ikuisiksi mennyt.

Suuri osa kaupunkilaisista uskoo, että vesikriisi johtuu kaupungin asukasmäärän nopeasta kasvusta ja ilmastonmuutoksesta. Veden vähyydestä on tullut heille uusi normaali.

Kun palasin Kapkaupunkiin maaliskuussa, uima-allas majapaikkani pihalla oli edelleen peitetty mustalla kankaalla, vaikka kaupunki oli loiventanut vedenkäyttörajoituksia entisestään. Vettä sai käyttää jo 105 litraa päivässä, ja puutarhojen kasteleminen vesijohtovedellä oli niin ikään sallittua useina tunteina viikossa.

***

Kapkaupunkilaisten vesipula on toistaiseksi ratkennut epätasaisesti kuten suurten tuloerojen todellisuuksissa on tapana. Ne, joilla on varaa, ovat porauttaneet pihoilleen kaivot ja käyttävät mielin määrin vettä, kun taas huonommin toimeentulevat joutuvat noudattamaan hanavedenkäyttörajoituksia.

Myös Lydia, joka pitää turistien suosimaa majataloa Khayelitshan köyhälistöalueen paremmalla puolen, on teettänyt pikkuruiselle takapihalleen kaivon. Hän juokin nykyään hanaveden sijaan vain porakaivonsa vettä, koska epäilee kaupungin jo nyt lisäävän vesijohtoveteen läheisessä merivedenpuhdistamossa tuotettua vettä. Puhdistettuun meriveteen hän suhtautuu epäluuloisesti.

Suurin osa Kapkaupungin juomavedestä on edelleen peräisin patoaltaista, joihin sadevesi kerätään, mutta pohjaveden ja suolasta puhdistetun meriveden lisääntyvää käyttöönottoa suunnitellaan, mikä ei ole ihan mutkatonta. Paljon pohjavedestä virtaa syvällä vuorten uumenissa, ja meriveden puhdistamiseen liittyy useita erilaisia riskejä.

Suolan poistamisteknologia on kallista, ja suolanpoistamisprosessi vie valtavasti energiaa. Suolan mukana merivedestä myös lähtevät monet ihmisille välttämättömät mineraalit, kuten magnesium ja kalkki. Mineraaleja lisääminen taas nostaa meriveden suodattamisen jo ennestään kallista hintaa. Sitä paitsi suodatusprosessi on epäekologinen. Puhdistamisessa irronnut suola lasketaan takaisin mereen, mikä lisää meren suolapitoisuutta ja vaikutta sen ekosysteemiin.

Niin kapkaupunkilaiset kuin kansainväliset vesiasiantuntijat hakevatkin jatkuvasti uusia tapoja turvata juomaveden riittävä saatavuus. Singapore ja muutamat muut maat kierrättävät jo jätevedet vessavettä myöten juomakelpoisiksi, kun taas Helsingissä jätevedet lasketaan edelleen puhdistettuina mereen.

***

Kapkaupunki vältti nollapäivän viime keväänä, mutta neljännes kaupunkilaisista elää arkeaan nollapäivän kaltaisessa tilassa: hökkelialueilla naiset ja lapset kantavat aina vaan vettä yhteishanoilta ja käyttävät yhteisvessoja. Ripuli on tavallinen lasten kuolinsyy. Vesipulasta johtuva huono hygienia lisää sairastumisen riskiä. Ja kun rankkasateet tulevat, hökkelialueet lainehtivat, sillä niistä puuttuu viemäröinti. Epäpuhdas vesi on jälleen uusi sairastumisriski.

On olemassa kaksi totuutta. Toisen mukaan maapallolla riittää vettä kaikille ja vesi- ja vessapulassa on kyse poliittisen tahdon puutteesta. Toinen totuus väittää, että palloltamme on loppumassa vesi.

LOPPU

Keskeiset vesihaasteet YK:n mukaan:
– 2,1 miljardilta ihmiseltä puuttuu turvallinen juomavesi.
– 4,5 miljardilta ihmiseltä puuttuu riittävä sanitaatio.
– 340 000 lastan kuolee vuosittain ripuliin.
– Veden vähyys hankaloittaa jo joka kymmenennen ihmisen elämää.
– 90 % kaikista luonnonkatastrofeista on kuivuuden ja tulvien aiheuttamia.
– 80 % jätevesistä lasketaan takaisin luontoon ilman uusiokäyttöä tai puhdistamista.
– Vain 1/3 maailman rajajokien käytöstä on sovittu naapurivaltioiden kesken.
– 70 % maailman vesivaroista kuluu maanviljelyyn.
– Noin 75 % teollisuuden käyttämästä vedestä kuluu energiatuotantoon.

 

Terve maailma! -palstalla käsitellään terveyteen, sairauteen, ruokaan ja hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä eri puolilla maailmaa.

Terve maailma! Seitsemän askelta hiljaisuuteen

Terve maailma! Kun kaaos menetti kiehtovuutensa

Terve maailma! Laihat ja lihavat tytöt

Terve maailma! Etelä-Afrikan Atkins ja maalaisruoan edut

Lue seuraavaksi