Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / ​Appelsiinipillimehu – se oli parasta

​Appelsiinipillimehu – se oli parasta

Tetran mallinen keltainen appelsiinitrippimehu, nautittuna perheen marjaretken evästauolla.

Eeva Hietalahti
Julkaistu 9.3.2018
Päivitetty 27.2.2019

Vieläkin muistan, miltä se mehu maistui ja miltä trippipurkin pinta tuntui kädessä. Olisiko se unohtumattomin muistoni ulkona olemisesta? Vai kenties suunnistaminen yhdessä siskon kanssa keskisuomalaisessa metsässä koulurasteja etsien ja karhuun törmäten? Vai pakkasella teltassa vietetty yö varpaat kamiinasta kuumentuen? Tai olisiko se sittenkin omalla mökillä merimaiseman katsominen? On vaikea valita – onhan ulkona oleminen minulle niin rakas tapa.

Joskus pienikin ulkona olo piristää huomattavasti mieltä. Kun esimerkiksi yhden isohkon leikkauksen ja useamman sairaalapäivän jälkeen pääsin ulos varovasti kävelemään, ihan vain autolle asti, tuntui kuin toipuminen olisi alkanut vasta siitä.

Oman oven avaaminen ja ulos meneminen, oli se sitten pidemmälle ulkoiluretkelle lähteminen tai vain kotiportaalle istahtaminen ja luonnon ihmeiden ihmettely, tekevät hyvää niin mielelle kuin keholle. Monesti ihmiset puhuvat sielunmaisemasta, siitä itseään rauhoittavasta ja taas toisaalta innostavasta maisemasta. Itse nautin suunnattomasti juuri merimaisemasta, yksinäisistä luodoista, linnuista ja meren äänestä ja tuoksusta. Minkälainen on sinun sielunmaisemasi?

Tänä vuonna vietämme Sydänviikkoa juuri ulkoilun teemalla. Monet sydänyhdistykset järjestävät yhteistyössä Suomen Ladun kanssa monipuolista ohjelmaa ja retkiä. Lähde sinäkin mukaan itsellesi sopivalla tavalla.

Tästä lehdestä löydät paljon vinkkejä ulkoiluun, ideoita retkieväiksi ja tietoa yhdistysten tapahtumista.

Nähdään ulkona.

Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti
Markkinointi- ja viestintäjohtaja

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi