Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Terveys asuu myös kunnissa

Terveys asuu myös kunnissa

Jokaisella on oma vastuunsa huolehtia terveydestään, mutta kunnan tehtävänä on luoda sille edellytyksiä, Paula Risikko kirjoittaa blogissaan.

Paula Risikko, Sydänliiton puheenjohtaja
Julkaistu 6.4.2021

Kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kunnan lakisääteinen tehtävä. Siitä on hyvä haastaa kuntavaaliehdokkaita – tulevia kuntapäättäjiä.

Ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavat varhaiskasvatus ja koulutus, liikunta-, ruoka- ja kulttuuripalvelut, nuorisotyö, sote-palvelut, kaavoitus, liikennejärjestelyt, asuminen ja monet muut kuntien tehtävät.

Niin ikään, kun tarkastelemme kuntalaisten hyvinvointia, terveys, talous ja työllisyys sekä niiden väliset kytkökset nousevat selkeästi esille. Usein keskustelussa ja päätöksenteossa kuitenkin terveys unohtuu, vaikka sillä on selkeä ja vaikuttava yhteys niin talouteen kuin työllisyyteenkin.

Ei siis ole yhdentekevää, miten kuntien tehtäviä järjestetään.

Kunnan on otettava kuntalaistensa terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen osaksi kunnan päätöksentekoa ja palveluja. Kunnan on myös seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on lain mukaan raportoitava valtuustolle säännöllisesti.

Ihmisten terveydellä ja terveyden edistämisen toimilla on laajakantoisia vaikutuksia niin yksilöille, kunnalle ja koko yhteiskunnalle. Terveillä elintavoilla voidaan ehkäistä, tai ainakin siirtää useiden sairauksien puhkeamista, mikä on kaikkien etu.

Jokaisella on oma vastuunsa huolehtia terveydestään, mutta kunnan tehtävänä on luoda sille edellytyksiä.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi