Peripartaalinen kardiomyopatia

Sairautta kutsutaan myös postpartaaliseksi kardiomyopatiaksi. Kyseessä on sydänlihaksen sairaus, joka ilmenee tyypillisesti raskauden loppuvaiheessa tai puolen vuoden kuluessa synnytyksen jälkeen. Kaikkein tavallisin ajankohta on kuukauden kuluessa synnytyksestä.

Äidin sydänlihakseen syntyy toimintahäiriö, jonka johdosta sydän laajenee ja sen pumppauskyky heikkenee.

Sairaus on onneksi harvinainen, sitä esiintyy 1/3000-4000 raskautta kohden. Syytä ei tiedetä. Epäillään, että prolaktiini nimisellä hormonilla saattaisi olla osallisuutta sairauden puhkeamiseen. Prolaktiinia alkaa erittyä aivolisäkkeestä raskauden loppuvaiheessa ja sen tehtävä on käynnistää maidon erittyminen.

Eräät tekijät saattavat altistaa peripartaaliselle kardiomyopatialle. Tällaisia tekijöitä ovat kohonnut verenpaine, preeklampsia ja tupakointi. Epäillään myös geneettisiä altistavia tekijöitä, sillä tautia esiintyy enemmän afrikkalaisilla ja afroamerikkalaisilla naisilla. Neljännes – kolmannes tapauksista ilmenee nuorilla, aiemmin terveillä naisilla. Yli puolet tapauksista esiintyy yli 30-vuotiailla synnyttäjillä.

Oireet ja löydökset

Sairaus ilmenee sydämen vajaatoiminnan oirein. Niitä voi olla joskus vaikea erottaa tavallisesta hengästymisestä, väsymisestä ja nilkkojen turvotuksesta, jota esiintyy yleisesti raskausajan loppuvaiheessa. Sydänlihassairauden aiheuttamat oireet ovat kuitenkin vieläkin voimakkaampia: hengästyminen muuttuu hengenahdistukseksi ja ilmenee yskää, nilkkaturvotusten ohella voi esiintyä kaulan verisuonten pullotusta, voimattomuus lisääntyy, esiintyy rytmihäiriötuntemuksia ja verenpaine laskee.

Lääkäri aloittaa tutkimisen stetoskoopilla eli kuuntelemalla hengitysäänet ja sydämen äänet. Sydämen vajaatoiminnassa keuhkoihin kertyy nestettä, joka kuuluu stetoskoopilla tyypillisinä rahisevina tai rohisevina ääninä. Sydämestä voi kuulua läppävuodon sivuääni. Sydänfilmi on usein poikkeava. Varsinaisesti diagnoosi varmistuu sydämen ultraäänitutkimuksella, joka näyttää tyypilliset löydökset. Tarvittaessa sydämestä voidaan ottaa koepala, jos on syytä epäillä muita vajaatoimintaa aiheuttavia sydänsairauksia. Yleensä asiayhteys (loppuraskaus tai äskettäinen raskaus) on kuitenkin niin selvä, ettei koepaloja tarvita.

Hoito ja ennuste

Hoidossa käytetään yleisiä sydämen vajaatoiminnan lääkkeitä. ACE-estäjät ovat peruslääkkeitä. Beetasalpaajat hidastavat sydämen sykettä ja rauhoittavat rytmihäiriöitä. Diureetit eli nesteenpoistolääkkeet poistavat elimistöön kertynyttä nestettä. Usein tarvitaan myös antikoagulanttia eli veren hyytymistä hidastavaa lääkitystä, sillä laajentuneen sydämen sisällä pyörivä veri hyytyy helposti, ja hyytymä voi aiheuttaa liikkeelle lähtiessään veritulpan aivoihin tai muualle elimistöön.

Bromokriptiini on aine, joka estää prolaktiinin erittymistä aivoista. Lääkettä voidaan harkita tapauskohtaisesti.

Lisäksi sydämen vajaatoiminnan hoitoon kuuluu tärkeänä osana omahoito, kuten sydänystävällinen ravitsemus.

Sydämen vajaatoiminnan lääkitystä jatketaan ainakin niin kauan, että sydämen pumppausvoima on korjaantunut. Tutkimustietoa lääkityksen kestosta tässä sairaudessa on vain vähän, joten ei siis tiedetä tarkkaan, kuinka pitkään lääkitystä tulisi jatkaa, tai milloin lääkitystä voisi varmuudella vähentää tai jopa lopettaa.

Sydämen toiminta korjautuu lähes kaikilla potilailla puolen vuoden kuluessa normaaliksi tai lähes normaaliksi. Pienellä osalla sydämen toiminta ei korjaannu lääkityksen avulla. Silloin voidaan joutua turvautumaan sydämen mekaaniseen tukihoitoon (ns. apupumppu) ja ääritapauksessa sydämen siirtoon.

Sairaus pyrkii uusiutumaan seuraavien raskauksien aikana. Näin voi käydä, vaikka sydämen pumppausvoima olisi korjaantunut täydellisestikin edellisen raskauden jälkeen. Uusi raskaus ei ole automaattisesti kielletty. Koska kyseessä on kuitenkin vakava sairaus, pitää tapauskohtaisesti harkita erittäin tarkkaan, kannattaako taudin uusiutumisen riskiä ottaa uuden raskauden aikana.