Sydänliiton hyvinvoinnin ja sydänterveyden verkkopalvelu

Usein kysyttyä kohonneesta verenpaineesta

Kohonnut verenpaine ei useinkaan anna mitään oireita, joten hoitoon voi olla vaikeata motivoitua.

30.8.2018
·
Anna-Mari Hekkala
·
Kuva: Anna Kara

Vain noin puolella niistä suomalaisista, joilla verenpaine on todettu kohonneeksi, on lääkitys. Näistä potilaista vain noin puolella hoito onnistuu hyvin, eli verenpaine on hyvällä tasolla. Hoito on riittämätöntä tai lääkitykseen liittyy ongelmia.

Verenpaineeni on edelleen koholla, vaikka minulle on aloitettu lääkitys. Mitä pitäisi tehdä?

Verenpainelääkitys aloitetaan usein pienellä annoksella, jotta potilas voisi sopeutua lääkitykseensä. Nämä aloitusannokset eivät yleensä ole lopullisia annoksia. Hoito vaatii siis kärsivällisyyttä, jotta annokset saadaan sovitettua riittäviksi. Usein tarvitaan kaksi tai useampikin lääkevalmiste. Olisi tärkeätä, että potilaalle sovitaan selvät seurantakäynnit tai puhelinajat, jotta lääkitys saadaan sovitettua sopivaksi. Riittämätöntä lääkitystä ei saa jäädä seurailemaan liian pitkäksi aikaa, vaan hoitoa pitää tarvittaessa tehostaa jo muutamien viikkojen kuluessa.

Jos lääkitys aiheuttaa haittoja, pitää ongelmista kertoa avoimesti lääkärille. Samoin jos lääkeannoksia on jäänyt ottamatta unohtamisen tai epäiltyjen haittojen vuoksi. Kun ongelmat ovat tiedossa, lääkäri voi etsiä lääkkeelle vaihtoehdon eikä turhaan jatka epäsopivaa lääkitystä.

Elintapamuutoksia voi olla haastavaa toteuttaa, tai elintavat ovat jo terveelliset. Kannattaa kuitenkin aina pohtia, voisiko esimerkiksi liikuntaa lisäämällä saada lisää tehoa verenpaineen hoitoon.

Verenpaineen hoito elintavoilla

Voinko nauttia verenpainelääkkeitä ”tarpeen mukaan”?

Verenpainelääkkeet on tarkoitettu otettavaksi säännöllisesti, päivittäin. Useimpien lääkkeiden vaikutus on pitkäaikainen, eli vaihtelemalla annosta päivittäin tai jättämällä lääkkeet ottamatta ei verenpaineen tasoa pysty itse säätelemään lyhyellä aikavälillä. Jos lääkitys vaikuttaa liialliselta, pitää sopia yhdessä lääkärin kanssa millaisilla lääkeannoksilla kannattaa jatkaa.

Mikä neuvoksi, kun verenpaineeni on välillä hyvin korkea ja välillä niin matala ettei pystyssä tahdo pysyä?

Jos verenpaine on samaan tapaan mitattuna välillä huolestuttavan korkea ja välillä oireita aiheuttavan matala, on syytä tarkastella ensin ravintoa. Verenpaineen nousujen taustalla saattaa olla suolainen ruoka, samoin mustien makeisten (salmiakki tai lakritsi) syönti. Jos syytä ei löydy näistä, kannattaa tarkastella lääkitystä. Joskus erityisesti iäkkäillä verenpaine saattaa laskea liikaa, jos kaikki lääkkeet otetaan kerralla aamuisin. Silloin tilanteessa auttaa lääkkeiden jakaminen useampaan ottokertaan.

Voivatko verenpaineen aiheuttamat haitat parantua, jos verenpaine saadaan hoidettua normaaliksi?

Valitettavasti jo syntyneitä haittoja on vaikeata korjata. Verenpaineen aiheuttama sydänlihaksen paksuneminen, aivoinfarkti, dementia tai aortan pullistuma ovat peruuttamattomia muutoksia. Tehokkaalla verenpaineen hoidolla yritetään kuitenkin pysäyttää taudin eteneminen ja ehkäistä uudet kohtaukset tai vauriot muissa elimissä.

Hyvän verenpaineen hoidon on todettu parantavan elämänlaatua, helpottavan sydämen vajaatoimintaan liittyvää hengenahdistusoiretta ja jopa lievittävän pienten valtimoiden heikentyneeseen toimintaan liittyviä erektiohäiriöitä miehillä.

Jos minulla on verenpaine koholla, onko se sama kuin verenpainetauti?

Kohonnut verenpaine eli hypertensio on sairaus, jolla on oma tautiluokitus. Tilannetta voidaan kutsua myös verenpainetaudiksi. Tämä ”tauti” on usein oireeton, sillä kohonnut verenpaine ei tunnu. Oikealla elintapa- ja lääkehoidolla voidaan ehkäistä monien lisäsairauksien kehittyminen.

Lue seuraavaksi