Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Eteisvärinä / Laitteet apuna rytmihäiriön tunnistamisessa

Laitteet apuna rytmihäiriön tunnistamisessa

Laitteista ja sovelluksista voi olla hyötyä omatoimisessa rytmin seurannassa. Rytmihäiriön toteamiseen ja diagnoosiin tarvitaan kuitenkin aina lääkärin tutkimuksia ja EKG-tallenne.

Sara Sutela, Sairastuneen tuen ja kuntoutuksen asiantuntija
Julkaistu 23.9.2025

Rytmihäiriöllä tarkoitetaan poikkeavaa sydämen rytmiä. Rytmihäiriöitä on useita erilaisia ja ne voivat tuntua esimerkiksi tavallista nopeampana, hitaampana tai epätasaisena sykkeenä. Oireina voi esiintyä sydämen muljahtelua tai tykytyksen tunnetta, mutta joskus rytmihäiriö ei aiheuta lainkaan tuntemuksia.

Yksi yleisimmistä rytmihäiriöistä on eteisvärinä, jossa sydämen eteiset ovat värinätilassa, ja kammiot supistelevat epäsäännöllisesti.

Miten rytmiä voi seurata?

Pulssia voi tunnustella käsin ranteesta tai kaulalta. Tunnustellen voi saada vihjeen rytmihäiriöstä. Viime vuosina on kehitetty lukuisia laitteita, joilla ihminen voi nauhoittaa sydämen rytmiä kotona tarvittaessa eli juuri silloin, kun rytmihäiriö on meneillään. Lääkäri voi tehdä diagnoosin hyvälaatuisesta EKG-nauhoituksesta.

Verenpainemittarit

Useimmat tavalliset verenpainemittarit ilmoittavat verenpaineen lisäksi myös sykkeen. Kannattaa kirjata lukemat muistiin ja jos syke poikkeaa selvästi aiemmasta, esimerkiksi on kymmeniä lyöntejä korkeampi tai matalampi, voi kyseessä olla rytmihäiriö.

Monet verenpainemittarit ilmoittavat myös rytmihäiriöstä, jos ne havaitsevat epätasaisen pulssin. Uusimmissa malleissa, kuten Omron Complete® -mittarissa, on jopa EKG:n nauhoitusominaisuus, jolloin sydämen rytmiä voi tarkastella tarkemmin. Tallenteet siirtyvät älypuhelimen sovellukseen.

Älykellot ja sovellukset

Jotkin älykellot seuraavat sydämen rytmiä jatkuvasti, tunnistavat poikkeavuuksia ja voivat jopa rekisteröidä EKG:n. Lisäksi on saatavilla sovelluksia, kuten CardioSignal®, joka ei nauhoita EKG:ta, mutta kertoo, onko mittaushetkellä mahdollisesti käynnissä eteisvärinä.

On olemassa myös erityisesti rytmin seuraamiseen kehitettyjä laitteita, kuten Beat2Phone®, Zenicor® ja Awario®, joilla rytmiä voi nauhoittaa ja tallentaa. Nauhoitus on katsottavissa esimerkiksi älypuhelimelta.

Milloin laite voi olla hyödyksi?

Sydämen rytmiä seuraavat laitteet voivat olla hyödyllisiä, jos epäilee rytmihäiriötä oireiden perusteella ja haluaa tutkia rytmiään omatoimisesti. Monille esimerkiksi älykellon käyttö on jo osa arkea.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että rytmihäiriön toteaminen ja mahdollisen hoidon aloittaminen edellyttää aina lääkärin tutkimusta. Lääkärit tarkastelevat mielellään myös puhelimeen tallennettuja rytminäytteitä, jos niitä on saatavilla. Ne voivat antaa viitteitä rytmihäiriön laadusta.

Koska laitevaihtoehtoja on paljon, ei voida olettaa, että nämä olisivat kaikille lääkäreille tuttuja. Siksi voi olla hyödyllistä tiedustella omalta lääkäriltä, millainen laite saattaisi olla sinun tapauksessasi hyödyllinen. Joidenkin laitteiden EKG-tallennus on nykyään niin laadukas, että se voi jopa riittää diagnoosin tekemiseen.

Lääkärille riittää kuitenkin aina myös pelkästään asiakkaan kuvaus oireista, jotta mahdolliset tutkimukset rytmihäiriön selvittämiseksi voidaan aloittaa.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi