Valtimosairauksien riskinarvio
Valtimosairauksien ehkäisyn suuren riskin strategialla tarkoitetaan sitä, että tunnistetaan yksilöt, jotka joilla on suuri sairastumisen vaara ja jotka siten hyötyvät erityisen paljon yksilöllisesti suunnitellusta ehkäisystä.
Vuonna 2012 julkaistu eurooppalainen verisuonisairauksien ehkäisysuositus jakaa väestön neljään riskiluokkaan:
| Riskiluokka | Arviointiperuste (vähintään yksi luetelluista) |
|---|---|
| Hyvin suuri riski |
Todettu valtimosairaus Diabetes ja lisäriskitekijä Vaikea munuaisten vajaatoiminta (GFRe < 30 ml/min) Terveet: FINRISKI ≥ 15 % |
| Suuri riski |
Perinnöllinen kolesteroliaineenvaihdunnan häiriö (mm. FH-tauti) Diabetes ilman lisätekijöitä Keskivaikea munuaisten vajaatoiminta (GFRe 30–59 ml/min) Terveet: FINRISKI 10–14,9 % |
| Kohtalainen riski | Terveet: FINRISKI 2–9,9 % |
| Pieni riski | Terveet: FINRISKI < 2 % |
GFRe: Munuaisten suodatusnopeus, joka lasketaan iän, sukupuolen ja seerumin kreatiniiniarvon (S-krea) perusteella.
FH: Familiaalinen hyperkolesterolemia
Riski voi siis määräytyä aiemmin todetun sairauden perusteella, jolloin ei tarvita (eikä pidä tehdä!) muuta riskinarviota. Terveillä henkilöillä käytetään riskinarviointityökaluja, joista Suomen oloihin sopii FINRISKI-laskuri. Siihen voi syöttää omat tietonsa (sukupuoli, ikä, tupakointi, kolesteroli, HDL-kolesteroli, diabetes ja sukutausta). Laskuri antaa riskin kuolla tai sairastua sydäninfarktiin, aivohalvaukseen tai jompaankumpaan seuraavan 10 vuoden aikana.
Laskurit aliarvioivat kokonaisriskiä, koska ne ennustavat vain vaikeimpia sairausmuotoja, jotka ovat väestötutkimuksissa luotettavimmin selvitettävissä. Lisäksi tulevat esimerkiksi rasitusrintakipuja aiheuttavat sepelvaltimotaudin muodot.
Nuorten terveiden henkilöiden riskinarviossa on tärkeää muistaa, että arvio ulottuu vain 10 vuoden päähän. Siksi esimerkiksi 30–40 vuotiaan laskettu riski on lähes aina ”pieni”, vaikka elinaikainen riski sairastua ennenaikaisesti olisi suuri. Siksi on arvioitava riskiä pitemmällä aikavälillä. FINRISKI-laskurissa voi esimerkiksi muuttaa iän 60 vuodeksi, jolloin saa käsityksen siitä, mikä on riski 70 ikävuoteen mennessä, jos riskitekijät pysyvät muuttumattomina.
Toisaalta iäkkäillä laskennallinen riski tulee helposti suureksi pelkästään iän perusteella. Tällöin on käytettävä tervettä järkeä ja harkintaa valtimotauteja ehkäiseviä toimenpiteitä, erityisesti lääkehoitoja, suunniteltaessa.