Siirry sisältöön

Minulla todettiin sepelvaltimotauti 3 vuotta sitten. 1 suoni yli 90 % tukossa ja toisessa tukkeumia vuoden päästä. Hoidettu pallolaajennuksella. 2012 mittautin homokysteiinin,se oli 15. Kysyisin, onko mitään tehtävissä homokysteiinin alentamiseksi ja onko siitä enää juuri hyötyä, kun suonet on jo tukkeuttuneet ja johtuu geeniperimästä. Ei infrakteja.
Olen aina liikkunut, en syönyt ns. huonoja rasvoja, ei tupakkaa ja hoikka, kolestrolit 5.6 HDL 20 vuotta 2.4. Nyt kok kol 4.7. Taudin toteamisen jälkeen on tietysti verenpaine, statiini ja primaspan, lisäksi D3+b vita+foolihappo. 5-10 v. sitten P-krea oli 72-75 ja heti ekan pallolaajennuksen jälkeen aina vuosittain 90-103 välillä, ei turvotuksia tai mitään vaivoja.
Siis, pitääkö ja miten saada tuo homokysteiini 5-7 pintaan, ettei suonet kiihkeästi tukkeudu lisää.

07/01/2016

Voin erinomaisesti

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 11.1.2016
Päivitetty 4.6.2018

Homokysteiini herätti kymmenisen vuotta sitten suurta innostusta kun todettiin, että tämän aminohapon veripitoisuus oli yhteydessä valtimotautien riskiin. Taustalla oli myös harvinainen synnynnäinen aineenvaihduntahäiriö, homokystinuria, jossa vastasyntyneen homokysteiinipitoisuudet ovat huomattavan korkeat ja johon liittyy muun muassa lisääntynyt veren hyytyvyys ja siitä johtuvat suonitukokset. Intoa lisäsi se, että homokysteiinipitoisuudet saadaan laskemaan halvalla ja oletettavati turvallisella foolihapon ja muiden B-ryhmän vitamiinien käytöllä.

Valitettavasti toiveet eivät toteutuneet: homokysteiinipitoisuuksia alentava hoito ei kontrolloiduissa tutkimuksissa hyödyttänyt lainkaan. Siksi tällaisia hoitoja ei nykyään yleisesti suositella eikä homokysteiiniä mitatakaan muuten kuin erityisistä syistä. Runsaasti foolihappoa sisältävien kasvisten ja monia B-vitamiineja sisältävän täysjyväviljan käyttö ravinnossa on kyllä terveyttä edistävää, mutta on epäselvää, onko tällä mitään tekemistä homokysteiinin kanssa. Useimmat asiantuntijat ajattelevat, että homokysteiini on valtimosairauksien seurausta tai rinnakkaisilmiö pikemmin kuin syytekijä, jonka pienentämisestä olisi sairauden ehkäisyssä hyötyä. Toki ei voi kieltääkään foolihapon ja B-vitamiinien käyttöä, jos joku haluaa niitä hyödyn epävarmuudesta huolimatta käyttää.

11/01/2016

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset