Kuinka kauan voi luottaa angiografiaan, jossa suonet avoimet? Siis, missä ajassa kehittyy haittaavia muutoksia sepelvaltimoihin? Rintakipua oli ennen angiografiaa, nykyiset oireet lähes samanlaisia, ehkä lisääntynyt pienessäkin rasituksessa ja tullut väsyneisyyttä. Peruslabrat viitearvoissa, samoin kertaalleen otettu sydänentsyymi. EKG ennallaan / verenpaine kotona mitattaessa hyvä ja lääkärikäynneillä koholla. Ei tupakointia / alkoholia, hoikkarakenteinen nainen.
03/08/2016
Kolesteroli hieman koholla
Vastaus
Valitettavasti näissä asioissa ei ole takuuaikaa. Sepelvaltimotaudin kulku on hyvin yksilöllinen. Ellei riskitekijöitä juuri ole (kuten kysyjällä), taudin tilastollinen todennäköisyys on alun perinkin pieni, samalla logiikalla nopean etenemisen todennäköisyys. Muutoin menetellään terveen järjen mukaan. Jos asia on kertaalleen perusteellisesti tutkittu ja todettu, että oireet (esimerkiksi rintakivut) eivät johdu epäillystä syystä (esimerkiksi sepelvaltimoahtaumista), tämä päätelmä on voimassa, elleivät oireet ole oleellisesti muutuneet.
05/08/2016
Mikko Syvänne