Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Sydänsairauksien tutkimukset / Rasituskokeen tulos, onko tarve lisätutkimuksille?

Hei,

Olen 36 vuotias nainen. Sydämeni on tutkittu hengenahdistusten vuoksi rasituskokeella toukokuussa, jolloin kaikki oli hyvin. Lääkäri kehoitti harrastamaan liikuntaa, jopa korkealla sykkeellä.

Kesällä alkoivat kivuttomat närästysoireet, jotka eivät lääkärin määräämän närästyskuurin avulla ole helpottaneet (Omeprazol ratiopharm). Myös vasen käsi alkoi särkeä. Tähän hain apua omt- fysioterapeutilta, joka saikin särkyä helpotettua jonkin verran käden hermoratoja käsittelemällä.

Parin viikon sisällä ovat alkaneet rintakivut, jotka pysäyttävät mm. jumpassa. Kipua keskellä rintaa ja vasemmalla. Ehkä enemmän polttavaa kuin puristavaa, vaikea määritellä. Vasen käsi vihloo, sormiin saakka. Nielemisvaikeuksia, kuristava tunne kurkussa. Limaa nousee kurkkuun.

Kysymykseni kuuluukin: voinko luottaa rasituskokeen tulokseen ja jatkaa liikuntaa samaan tapaan vai onko syytä lisätutkimuksiin sydämen suhteen?

01/10/2015

Huolestunut

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 3.10.2015
Päivitetty 4.6.2018

Rasituskoe ei sellaisenaan välttämättä sulje pois sydänsairautta, vaan sen tulos on suhteutettava kokonaistilanteeseen. Kuitenkin oireet, sellaisena kuin ne kysymyksessä kuvataan, viittaavat enemmän lihas- tai tukirankaperäiseen vaivaan. Ensisijaisesti etsisin apua fysioterapian suunnasta.

03/10/2015

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi