Hyppää sisältöön

Kaaduin 9 vuotta sitten vasemman kyljen päälle. Siitä lähtien on ollut kovia rintakipuja. Sydämessä ei ole todettu vikaa. Rintaan sydämen kohdalla puristaa aina, kun yläselkä hiemankin koukistuu ja rinta taipuu sisäänpäin. Kipu tuntuu myös selässä syvällä lavan ja rangan välissä, leviää vasempaan kainaloon ja käteen pikkurilliin asti. Pään alueelle kipu leviää korvan juureen, puuduttaa kasvoja ja puristaa päälakea. Kumarassa asennossa puhuminen pahentaa rinnan puristusta. Rinnan kipua ja puristusta, ja muita oireita, ei ärsytä mikään rasitus, jossa rinta ei taivu sisäänpäin. Voin uida rivakasti vapaauintia ja rintaa ilman kivun ärtymistä. Monille helpompi vesikävely on minulle vaikeaa, sillä siinä selkä helposti kumartuu. Arjen arkareissa käytän paljon pihtikeppejä. Kumartelua ei arjessa voi silti välttää. Minulta on mitattu käden enmg sekä on otettu rintarangan ja niskan magneetti, eikä syytä ongelmaan ole löytynyt. Voiko kuitenkin rinnan alueella olla hermo jäänyt puristuksiin sillä tavalla, että puristus on aktuaalinen vain rinnan taipuessa sisäänpäin?

24/10/2016

Margetta

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 26.10.2016
Päivitetty 4.6.2018

Ongelma kuuluu fysiatrian tai ortopedian osaamisalaan. Sydänlääkäri on voimaton muutoin kuin toteamaan, että kivun laatu (mm. selvä riippuvuus asennoista) ei todellakaan viittaa sydänperäiseen vaivaan ja ohjaamaan eteenpäin mainittujen erikoisalojen lääkäreille.

26/10/2016

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi