Hyppää sisältöön

Olen 49-vuotias hyväkuntoinen mies. Rytmihäiriöitä on ollut 30-vuotta. Ilmenee vain ja ainoastaan iltaisin nukahtamisvaiheessa. Tunne on kuin sydän äkkiä pysähtyisi. Erittäin epämiellyttävää. Tajunta ei ole hämärtynyt koskaan. Kestää vain noin sekunnin, ihan kuin saisi sähköiskun. Kaikki stimulantit sekä krapula ja stressi lisäävät kohtausten esiintymistä. Kohtaukset nyt tihentyneet ja pari kertaa viikossa, joskus ollut kuukausia pois. Lääkityksenä ollut betasalpaaja joka tehoaa, jos tulee otettua. Yleensä ei tule, kun ei etukäteen tiedä milloin iskee. Ei ole koskaan kunnolla tutkittu, muutoin kuin normaali sydänkäyrät, joissa ei poikkeamaa sekä röntgen, jossa todettu, että sydän on suurikokoinen, mutta terve. Suuri sydän antaa etua erityisesti kestävyyslajeissa, jonka kyllä huomaa. Lepopulssini on 45. Haluaisin diagnoosin tälle vaivalle.

11/06/2015

jmit

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 12.6.2015
Päivitetty 4.6.2018

Ihmiset kuvaavat rytmihäiriötuntemuksia kukin omalla tavallaan. Oireista ei useimmiten pysty päättelemään, minkälaisesta rytmihäiriöstä on kyse, vai onko rytmihäiriöstä lainkaan. Mitä tarkoitetaan sillä, että sydän pysähtyy sekunniksi? Senhän se tekee joka kerta, jos syke on 60/min, jolloin lyöntien väli on tasan yksi sekunti; jos syke on 45/min, lyöntien väli on noin 1,3 sekuntia. Asiaa voi selvittää pitkäaikais-EKG:lla (Holter), joka kertoo rytmihäiriöalttiudesta, vaikka tutkittava oire ei sattuisikaan juuri rekisteröinnin aikaan. Epäilyä suurentuneesta sydämestä voi tarkentaa ultraäänitutkimuksella.

12/06/2015

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Haku

Löytynyt 0 tulokset