Siirry sisältöön

Minulla on ollut koko ikäni teini-iästä asti sydämen muljahtelua, mutta kummastuttaa lisäoireet. Syke on tiheämpi ja kurkussa puristaa. hengästyttää ja huimaa ylösnoustessa kun päällä on nämä rytmihäiriöt. Johtuvatko nämä sympaattisen hermoston yliaktiivisuudesta? Varsinkin kun olen erittäin stressaantunut, oireet ovat pahempana. Rasitus-ekg ja holter ja sydämen ulta tehty 2 vuoden aikana. Kaikki tulokset ovat olleet normaaleja. silti oireet pelottavat. Tuntuu, että kunto on heikompi rytmihäiriöiden aikana. Ikää vasta 32. Välillä esiintyy nopeampia rytminpyrähdyksiä, jotka menevät yksin ohi, mutta heikottaa pyrähdyksen aikana.

04/04/2015

Huolestunut silti

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 8.4.2015
Päivitetty 4.6.2018

Kyllä oireet sopivat stressin aiheuttamaan sympaattisen hermoston yliaktiivisuuteen. Tärkeintä on, että sydän on tutkimuksissa osoittautunut normaaliksi. Tällöin kuvatun kaltaiset rytmihäiriöt eivät ole vaarallisia, vaikka tuntuvatkin epämiellyttäviltä.

08/04/2015

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset