Sydänoireitako?

Lääkärin työkalut ihmisen tutkimisessa ovat haastattelu (latin. anamneesi), kuuntelu, katselu ja tunnustelu (latin. status) sekä näiden ohjaamana muut selvitykset (laboratoriokokeet ja röntgentutkimukset). Tärkein näistä on anamneesi. Tämän perusteella lääkäri muodostaa jo alustavan käsityksen, mistä vaivasta voisi olla kyse ja statuksen tekemisen jälkeen valitaan tarvittavat jatkoselvitykset työhypoteesin mukaan.

Rintakehän alueella on paljon elimiä, kuten keuhkot, ruokatorvi, vatsalaukku, lihaksia ja rustoliitoksia. Ylävatsan alueella taasen sijaitsevat maksa, perna ja suuri osa paksusuolta. Mahdollisia tuntemusten lähteitä on siis monia. Oireiden perusteella päästään jo aika hyvään käsitykseen, mistä potilaan vaivat saattaisivat johtua. Sepelvaltimotaudin oire on yleensä laaja-alainen kipu, puristus tai ahdistus. Tuntemus voi säteillä yläraajoihin, leukaperiin tai selän puolelle. Oire provosoituu eli aiheutuu yleensä rasitustilanteessa ja helpottaa levolla. Kun pohditaan sepelvaltimotaudin mahdollisuutta, huomioidaan kokonaisuudessa myös sepelvaltimotaudin todennäköisyys kyseisellä potilaalla. Jos potilaalla on paljon valtimotaudin vaaratekijöitä (kuten tupakointi, kohonnut verenpaine, kohonnut kolestroli, diabetes) ja edellä kuvailtu oireisto, voi olla ilman jatkotutkimuksiakin lähes varma, että syynä on sepelvaltimotauti. Jos vaaratekijöitä ei ole, kyseessä on nuorehko henkilö ja oireistossa muunlaisia piirteitä (esimerkiksi lisääntyy levossa, mutta helpottaa rasituksessa), kannattaa taustalta etsiä jotain muuta kuin sydänperäistä syytä.

Kysyjän tapauksessa oleellista on siis oireiston yksityiskohtaisempi kuvaus hoitavalle lääkärille. Tavallisesta lepo-EKG:stä näkee paljon asioita, mutta ei pysty poissulkemaan sepelvaltimotautia. Jos esitiedot huomioiden olisi kuitenkin syytä epäillä sepelvaltimotautia, seuraava tutkimus olisi rasituskoe. Jos oireet lääkärin mielestä viittaavat enemmän vatsan puolelle, harkittaneen sen alueen selvityksiä.