Minulla on ollut satunnaisesti lyhytkestoisia rytmihäiriöitä. Pulssi pomppaa yhtäkkiä 180-200 paikkeille ja kohtaus kestää 10 s – 2 min. Usein kyykkyyn tai selälleen meneminen lopettaa tämän. Joskus on mennyt 2-3 vuotta ilman häiriöitä ja joskus saattaa olla 1-2 krt/kk. Tuntuisi siltä, että ylirasitus tai raskas liikunta herkistää kohtaukselle. Joskus saattaa ilmetä äkkinäisen liikkeen (esim kumartuminen) seurauksena. Oireiden perusteella vaikuttaisi olevan paroksysmaalinen SVT. Häiriötön EKG on normaali, joten lienee AV-nodaalinen ylimääräinen rata? Kysymys kuuluu: Onko vaiva parannettavissa katetriablaatiolla ja millaisia riskejä tälläisessä toimenpiteessä on? Muutoin olen terve 36-vuotias mies. Työskentelen raskaan liikenteen kuljettajana, joten asia on varsin stressaava, koska saattaa vaikuttaa myös ammattini harjoittamiseen.
24/01/2018
Rytmi veressä
Vastaus
Kysyjä on selvästi jo perehtynyt oireeseensa ja diagnoosiehdotus, paroxysmaalinen SVT jonka aiheuttaa AV-nodaalinen rata, on varsin mahdollinen. Vaiva on parannettavissa katetriablaatiolla. Terveyskylä-sivustolla kerrotaan hyvin toimenpiteestä. Ennen toimenpidettä täytyisi mielellään olla jonkinlainen dokumentti rytmihäiriöstä. Koska rytmihäiriötä esiintyy harvoin ja lyhytkestoisena, sitä on vaikeata metsästää. EKG:n pitkäaikaisrekisteröinnillä sitä kannattaa yrittää, tutkimuksen voi tarvittaessa toistaa.
02/02/2018
Anna-Mari Hekkala