Siirry sisältöön

Hei. Kysyisin mikä voi nostaa verenpainetta? Olen syönyt verenpaineeseen Losatrix 100 mg. Otan1ja puoli tablettia vuorokaudessa. Lisäksi minulla on astma ja kaksi vuotta olen syönyt thyroxin 100 mg. Otan thyroxinia kaksi tablettia aamulla. Olen usein vieläkin väsynyt ja saamaton. Hengästyn helposti ja hikoilen paljon fyysisestä rasituksessa. Syön terveellisesti. Painoa en ole onnistunut pudottamaan , joka hiipien tuli kuuden vuoden sisällä. Minulla on ajoittain todella korkeat arvot verenpaineessa. 179/115 s75. Mitaan itse, kun korvat soi ja päätä särkee. Tuon kilpirauhasen vajaatoiminnan myötä kuntoni laski roimasti. Eikä ole palannut. Voiko tuo kilpirauhasen toiminta vaikuttaa verenpaineen heittelyyn?

06/06/2016

nainen 54v

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 6.6.2016

Kilpirauhasen vajaatoiminta ei ole kohonneen verenpaineen syy. Sopiva tyroksiinin korvausannos etsitään siten, että veren TSH-arvo on viitealueella ja T4V-arvo usein viitealueen ylärajan tuntumassa.

Useimmissa tapauksissa kohonneelle verenpaineelle ei ole yksittäistä syytä, vaan verenpaine nousee perimän ja ymmpäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta. Ympäristötekijöitä ovat ylipaino ja liiallinen suolan ja alkoholin käyttö. Unen aikaiset hengityskatkot (uniapnea) voivat nostaa verenpainetta ja aiheuttaa päiväväsymystä, joten tämän asian tutkiminen kannattaisi ottaa harkintaan.

Pienessä vähemmistössä verenpaineen kohoamiselle on todettavissa ja joskus korjattavissa oleva syy, kuten munuaisvaltimon ahtauma ja eräät hormoneja tuottavat kasvaimet. Nämä syyt pyritään laboratoriokokein sulkemaan pois, kun kohonnut verenpaine on todettu ja hoitoa ollaan aloittamassa.

Ei ole suositeltavaa mitata verenpainetta “kun korvat soi ja päätä särkee”. Johtuivatpa nuo oireet mistä tahansa, ne ovat omiaan stressireaktiona nostamaan verenpainetta, ja tulosten tulkinta on vaikeaa tai mahdotonta. Verenpaineen omamittaukset tulee suorittaa suositusten mukaan rauhallisessa perustilanteessa aamuin ja illoin tehtävinä kaksoismittauksina neljänä päivänä peräkkäin, mistä arvoista lasketaan keskiarvot.

Jos ohjeiden mukaan tehtyjen mittausten keskiarvot ylittävät jommankumman arvoista 135/85, hoitoa on tehostettava. Losatrix on hyvä peruslääke, mutta usein verenpaineen hallintaan tarvitaan kahden tai useamman lääkkeen yhdistelmää.

 

06/06/2016

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset