Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Sairastuneen liikunta / Tuolijumppa onnistuu myös kotona

Tuolijumppa onnistuu myös kotona

Kokeilimme Sanoste Oy:n kuvapuhelinpalveluna tarjoamaa venyttelyjumppaa.

Teksti Marja Kytömäki, kuvat Tiina Eloranta
Julkaistu 7.2.2019
Päivitetty 28.2.2019
Eija Akiola näkee Suvin omalta näytöltään ja pystyy antamaan palautetta Suvi Lehdolle, joka tekee venyttelyliikkeitä kotonaan.

Suvi Lehto kokeilee tuolijumppaa kotonaan. Tablettitietokone on valmiina keittiön pöydällä odottamassa fysioterapeutti Eija Akiolan soittoa. Kuuluu pirinä ja tabletille tulee luurin kuva. Suvi painaa luuria. Pian Eija ilmestyykin ruudulle. Venyttelytunti voi alkaa. Eija näkee ruudulta kuitenkin ainoastaan Suvin pään. Tabletti siirretään tuolille noin puolentoista metrin päähän Suvin tuolista, jotta Eija näkee hänet kokonaan ja voi tarvittaessa ohjata liikkeitä tarkemmin. Nyt homma toimii. 

Suvi Lehto on kiitollinen, kun puolen tunnin ohjatun venyttelyharjoituksen voi tehdä kotona.

Suvi on 64-vuotias, mutta vielä osittain työelämässä. Hänellä on perinnöllinen lihassairaus, jonka takia osa lihaksista on surkastunut ja lihasten heikkous hankaloittaa elämää monin tavoin. Siksi hän kokeilee mieluusti puhelinpalveluna tarjottavaa henkilökohtaista liikunnanohjausta. 

Eija Akiola näkee Suvin omalta näytöltään ja pystyy myös antamaan palautetta ohjattavalleen. Eija kertoo, että hän pystyy hyvin ohjaamaan kerrallaan useamman jumppaajan ryhmää, silloin hänen näytöllään näkyy monta ruutua. Silti jokainen jumppaaja kokee saavansa henkilökohtaista ohjausta ja voi keskittyä vain omaan suoritukseensa. 

Puolen tunnin venyttelyhetki on Suvin mielestä hyvä ja vaikuttava. Suvi on myös kiitollinen, ettei hänen tarvinnut lähteä ulos liikuntaharrastusta varten. – Eilenkään en jaksanut lähteä kuoroharjoituksiin, kun jalkakäytävät ovat nyt niin sohjoisia. 

Sanosten palvelu soveltuu toteutustavaltaan yksinkertaisena hyvin myös iäkkäille ja tietotekniikkaan tottumattomille jumppaajille. Tarjolla on lajeja asahista ja tuolijumpasta joogaan ja aivojumppaan. Neljä puolen tunnin jaksoa maksaa 49 euroa. 

Lisätietoa: sanoste.fi

Lue myös: Sopiva liikuntalaji löytyi sydänyhdistyksestä

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi