Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Sydänyhteisön tilaisuuksien järjestäminen on keskeytetty

Sydänyhteisön tilaisuuksien järjestäminen on keskeytetty

Maailmalla leviävää koronavirusepidemia, minkä takia sydänyhteisö on keskeyttänyt kaikkien tilaisuuksien järjestämisen ainakin huhtikuun loppuun saakka.

Eeva Hietalahti, Johtaja, Tuotteet, palvelut ja viestintä
Julkaistu 12.3.2020
Päivitetty 25.3.2020

Koronavirusepidemia aiheuttaa sen, että Sydänliitto, sen yhdistykset, piirit ja valtakunnalliset jäsenjärjestöt ovat keskeyttäneet toistaiseksi sairastuneille ja iäkkäille suunnattujen tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämisen. Tämän lisäksi myös muita ei-välttämättömiä tapahtumia ja kokoontumisia on peruttu. Välttämällä yleisesti lähikontakteja halutaan suojella edellä mainittuja riskiryhmiä sairastumasta. 

Keskeytykset jatkuvat vähintään huhtikuun loppuun saakka. Rajoittamalla kokoontumisia voidaan todennäköisesti jonkin verran vähentää sitä, että koronavirusepidemia leviää ja estää riskiryhmään kuuluvien virustartuntoja. 

Sydänviikko siirretään syksylle

Toukokuun alkuun suunniteltu Sydänviikko tapahtumiin siirretään pidettäväksi Maailman Sydänpäivän aikoihin syksyllä. Asiasta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin. 

Kevään 2020 sopeutumisvalmennuskurssit

Myös maalis- ja huhtikuuksi suunnitellut Sydänliiton sopeutumisvalmennuskurssit on peruutettu. Päätös touko- ja kesäkuun kurssien osalta tehdään viikon 12 aikana.  

Kursseille aikaisemmin valintapäätöksen saaneille tarjotaan uutta kurssipaikkaa, kun koronavirusepidemia on ohi ja kurssit taas käynnistyvät. Henkilöt, jotka ovat hakeneet kurssille, mutta eivät ole saaneet päätöstä asiasta, hakemus huomioidaan syksyn kurssivalinnoissa.  

Lue lisää: Apua ja tukea koronavirusepidemian aikaan

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi