Kesäteatterit kuuluvat Suomen kulttuurisuveen
Ammatti- harrastajakesäteatterit ovat olennainen osa Suomen kulttuurisuvea. Esitykset perinteisistä näytelmistä musikaaleihin vetävät väkeä kauniin luonnon keskellä sijaitseviin teattereihin niin sateella kuin poudalla.
Ammattiteattereihin vetävät tunnetut tähdet, harrastajateattereihin riennetään katsomaan tuttujen näyttelijöiden talvisen aherruksen tuottamaa elämystä.
Orivedellä toimivan, laadukkaan Rönnin kesäteatterin ensi-ilta on ollut odotettu kulttuuritapahtuma jo vuosikymmenien ajan. Teatterin kantajoukolla on vuosikymmenien kokemus ja taito ja mukaan tulevat uudet näyttelijät eläytyvät innolla rooleihinsa.
Tämän kesän kansanmusikaali Kauppa-Lopo tarjoaa jälleen laadukkaan teatterielämyksen. Vakuuttavaa laulutaitoa löytyy niin pääroolien kuin sivuosien esittäjiltä. Kauppa-Lopon tulkitsija, kokenut harrastajanäyttelijä Anne Kahelin on taitava monitahoisessa roolissaan, samoin hänen puolisonsa Reijo Kahelin juopottelevan rentun Kennun Villen roolissa.
Minna Canthin novelliin perustuva kansanmusikaali Kauppa-Lopo on esitetty ennen Rönnin kesäteatteria vain Jyväskylän kaupunginteatterissa vuonna 2014. Siellä sen dramatisoi Tuija Töyräs, musiikin sovitti ja ohjasi Jyrki Heikkilä. Rönnin esityksen ohjaa Jarmo Skön, musiikin Silja Kuoppala ja laulut Leena Laaksonen.
Musikaalin pääroolihenkilön Kauppa-Lopo joutui lapsuudessaan elättämään itseään kerjäämällä, myöhemmin niukka elanto irtosi torikauppiaana pitkin Suomea levotonta elämää viettäen. Musikaalin kertomuksella eriarvoisuudesta ja syrjäytymisestä on yhteys tähän päivään. Nytkin tarvitaan Minna Canthin kaltaisia rohkeita sivistyksen ja tasa-arvon airuita.
– Teatterin tehtävä on herättää ajatuksia, keskustelua ja tunteita sekä osallistua kulloinkin ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tarjota elämyksiä. Tuntuu hyvältä, palkitsevalta, kun aistii, että näytelmä koskettaa yleisöä tunnnetasolla, herättää ajatuksia ja tuottaa elämyksiä. Tämä kannustaa jatkamaan ja uhraamaan aikaa teatteriharrastukseen, tiivistää Rönnin kesäteatterin Kauppa-Lopo, Anne Kahelin.
Rönnin kesäteatterissa esitetään Kauppa-Lopoa heinäkuun loppuun asti.