Näkymiä sydämen vajaatoiminnan hoidossa
Kun sydämen toiminta heikkenee, tilannetta kutsutaan sydämen vajaatoiminnaksi. Monet hoitomuodot ovat olleet käytössä jo vuosikymmenien ajan, mutta vilkkaan ja innovatiivisen tutkimustyön ansiosta uusia lääkkeitä ja jopa kokonaan uusia hoitomuotoja on tulossa.
Sydämen vajaatoiminnan hoito. Jos sairauden aiheuttaja kyetään parantamaan, myös vajaatoiminta voi korjaantua. Monesti vajaatoiminta kuitenkin jää pysyväksi tilaksi. Hoidolla vajaatoimintaista sydäntä onnistutaan tukemaan niin hyvin, että sydämen tilanne saattaa pysyä tasaisena vuosien, jopa vuosikymmenien ajan. Kuitenkin vajaatoiminta voi vaikuttaa merkittävästi työ- ja toimintakykyyn. Lisäksi ajoittaiset vajaatoiminnan pahenemisvaiheet johtavat toistuviin päivystykseen joutumisiin ja sairaalahoitojaksoihin, mikä aiheuttaa inhimillistä kärsimystä.
Lääkehoidossa vanhaa toimivaa ja uutta mielenkiintoista
Lähes 100 vuotta sitten löydetty digoksiini oli pitkään se perinteinen sydänlääke, jonka käyttäjiä löytyi jokaisesta suvusta. Nykyisin lääke on sentään jo menettänyt asemansa vajaatoiminnan hoidon etulinjassa.
Vajaatoimintalääkityksen perustan muodostavat ACE-estäjä tai ATR-salpaaja, sekä nesteenpoistolääkkeet ja beetasalpaaja. ACE-estäjät ja ATR-salpaajat hillitsevät ihmisessä tapahtumasarjaa, minkä yliaktiivisuus aiheuttaa verenpaineen nousun ja muutoksia sydänlihaksessa. Tästä syystä näitä lääkkeitä käytetään yleisesti myös kohonneen verenpaineen hoidossa. ACE-estäjät tulivat markkinoille 1980-luvulla ja ATR-salpaajat vähän myöhemmin. Muutamia vuosia sitten saimme uuden lääkkeen, jossa vanhaan ATR-salpaajaan on yhdistetty kokonaan uusi aine, sakubitriili.
Yksi yhä edelleen lääkitykseen oleellisena osana kuuluva lääke, spironolaktoni, laseerattiin jo vuonna 1960. Tämä lääke on esimerkki vanhan uudelleen löytämisestä, sillä välillä käyttö oli jo vähäisempää, kunnes tällä vuosituhannella sen arvo on ymmärretty uudelleen. Lääkkeelle on tehty uudempikin vaihtoehto, eplerenoni, joka ei kuitenkaan ole saanut Suomessa korvattavuutta, ja on hintansa vuoksi jäänyt vähäiselle käytölle.
Sydänlihaksen pumppauskykyä parantavia lääkkeitä on yritetty kehittää pitkään. Suomalaisillakin on ollut oma keksintönsä, levosimendaani, joka ei kuitenkaan täyttänyt suuria odotuksia maailmanvalloituksesta. Lääke on sentään käytössä sairaaloissa pahimpien vajaatoimintatilanteiden ensiapuna. Uudempiakin molekyylejä maailmalla on tulossa. Vastikään Amerikassa paikallinen viranomainen hyväksyi uuden lääkkeen, vericiguatin, jota käytetään vaikeassa sydämen systolisessa vajaatoiminnassa.
Mielenkiintoinen uusi alue ovat alun perin diabeteksen hoitoon kehitetyt SGLT2-lääkkeet eli ”gliflotsiinit”. Tutkimuksissa havaittiin niiden olevan hyödyllisiä ehkäisemään sydäntapahtumia diabeetikoilla. Sittemmin huomattiin, että ne auttavat vajaatoiminnassa myös potilailla, joilla ei ole diabetesta. Lähitulevaisuus näyttää, tullaanko diabeteslääkettä käyttämään vajaatoimintalääkkeenä.
Sydämen vajaatoiminnan hoito – tekniikkaa avuksi ja uusi sydän
Vajaatoimintaisen sydämen supistumista voidaan tietyissä, tarkkaan määritellyissä tapauksissa auttaa tahdistimen avulla. Vajaatoimintatahdistimen kirjainlyhenne on CRT (engl. Cardiac Resyncronisation Therapy). Suomessa asennetaan vuosittain vajaatoimintatahdistin noin 600 potilaalle. Vertailun vuoksi, hitaan sykkeen vuoksi asennetaan samassa ajassa yli 5000 tahdistinta, ja sisäisiä sydäniskureita eli rytmihäiriötahdistimia (ICD) noin 900 kappaletta. Myös tahdistinta muistuttavia sydänlihaksen supistuvuutta parantavia laitteita, stimulaattoreita, on kehitteillä.
Vaikeassa, sairaalahoitoon johtaneessa tilanteessa sairasta sydäntä voidaan auttaa tukemalla verenkiertoa mekaanisella tukilaitteella, eräänlaisella ”apupumpulla”. Laitteet ovat kehittyneet huimasti viimeisten vuosien aikana. Kun alkuvaiheessa niihin liittyi huomattavia haittatapahtumia eli komplikaatioita, nykyisin potilaat voivat elää lähes normaalia elämää omassa kodissaan koko ajan mukana kannettavien laitteiden turvin. Lähtökohtaisesti mekaanista tukilaitetta käytetään tilapäisenä apuna uutta sydäntä eli sydänsiirtoa odottaessa. Teknologisen kehityksen myötä yhä useammin mekaaninen tukilaite voikin olla pysyväisluonteinen ratkaisu, vaihtoehto sydänsiirrolle. Maailmalla potilaan mekaanista tukihoitoa on pisimmillään jatkunut yli kymmenen vuoden ajan ja Suomessakin yli viiden vuoden ajan.
Joskus äärimmäisessä vajaatoimintatilanteessa tarvitaan sydänsiirto. Ensimmäinen sydänsiirto tehtiin Suomessa vuonna 1985, ja nykyisin niitä tehdään 20–30 vuosittain. Luku on pysynyt aika vakiona viime vuodet, poikkeuksena ennätysvuosi 2018, jolloin tehtiin 47 sydänsiirtoa.
Tulevaisuuden näkymiä
Nykyisillä vajaatoiminnan hoidoilla onnistutaan usein katkaisemaan vajaatoiminnan pahenemiseen johtavia tapahtumaketjuja elimistössä. Kehitteillä on hoitomuotoja, joilla yritetään parantaa eli poistaa jo tapahtuneita sydänvaurioita. Geeniterapiakaan ei ole mahdoton ajatus enää.
Vaikka lääke- ja laitehoidot kehittyvät, tärkeän elintapahoidon merkitystä ei pidä väheksyä ja unohtaa. Säännöllinen liikunta kuuluu jokaisen vajaatoimintapotilaan hoitoon. Ylipainoisilla painon pudotus helpottaa sairaan sydämen työtä, ja sydänterveellinen ravinto auttaa painonhallinnassa. Tupakoimattomuus on tärkeätä.
Sydänkuntoutuksessa opitaan edellä mainittuja taitoja. Erityisesti ammattilaisen toteuttama yksilöllinen, potilaan sydänsairaus huomioiva liikunnan ohjaus auttaa voittamaan liikuntaan liittyvän pelon ja epävarmuuden.
Vajaatoimintahoitajien merkitys hoidon toteuttamisessa ja seurannassa on todistettu tieteellisissä tutkimuksissa jo 1990-luvulla, mutta silti edelleen monilla alueilla resurssit ovat aivan liian rajalliset. Sydänliiton vaikuttamistyön yhtenä kohteena on saada sydänhoitaja jokaiseen tulevaan sote-keskukseen.
Vajaatoimintalääkityksen perustan muodostavat ACE-estäjä tai ATR-salpaaja, sekä nesteenpoistolääkkeet ja beetasalpaaja. Kuvitus Maija Ukko
Sydämen vajaatoiminan hoito
Sydämen vajaatoiminta ei ole itsenäinen sairaus, vaan seuraus jostain muusta sairaudesta.
Tavallisimpia oireita ovat hengenahdistus ja rasitusuupuminen.
Verikokeella (BNP tai pro-BNP) voidaan selvittää, onko henkilöllä vajaatoiminta. Sydämen ultraäänitutkimus antaa varman vastauksen ja tutkimuksessa selviää usein myös sairauden syy.
Hoidossa pyritään ensisijaisesti vaikuttamaan vajaatoiminnan aiheuttaneeseen sairauteen. Lisäksi tarvitaan aina elintapahoitoa ja lääkehoitoa, joskus myös laitehoitoa.
Vuosittain 20–30 potilaalle joudutaan tekemään sydänsiirto vajaatoiminnan vuoksi.
Sydänsiirtoa harkitaan, jos potilaalla on vaikea sydämen vajaatoiminta, eikä tilannetta voi enää auttaa lääkehoidolla, laitehoidolla tai toimenpiteillä. Yleensä tässä vaiheessa on jo käytössä vajaatoimintatahdistin, ja aiheuttajasairautta kuten sepelvaltimotautia tai läppävikaa on jo yritetty korjata toimenpiteillä. Joskus vajaatoimintaan liittyy niin vaikea rytmihäiriötaipumus, ettei tilannetta saada enää muilla keinoin hallintaan.
Lue Matti Tukin haastattelu: Sydämensiirto antoi eräilijälle uuden elämän
Sydämen vajaatoimintaa on kahta laatua
Sydämen systolinen vajaatoiminta
- Pumppausvoima on heikentynyt.
- Supistumistehoa kuvaava EF-luku ultraäänitutkimuksessa on alentunut alle 50 prosentin.
- Tavallisimpia syitä ovat sepelvaltimotauti ja sydänlihassairaudet eli kardiomyopatiat.
Sydämen diastolinen vajaatoiminta
- Pumppausvoima on säilynyt, mutta sydämen rentoutumisvaihe on jäykistynyttä.
- Supistumistehoa kuvaava EF-luku ultraäänitutkimuksessa on normaali, yli 50 prosenttia.
- Tavallisimpia syitä ovat esimerkiksi pitkään jatkunut koholla oleva verenpaine, ylipaino ja diabetes.
- Yleisempi naisilla, kuin miehillä ja ilmenee yleensä ikääntyneillä.
Lue lisää:
Systolinen ja diastolinen vajaatoiminta
Sydämen vajaatoiminnan hoito kehittyy