Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Totta vai tarua verenpaineen hoidosta

Totta vai tarua verenpaineen hoidosta

Luulo ei ole aina tiedon väärtti eivätkä naapurin rouvan hoitokonstit välttämättä tehoa minulla eikä muilla.

Tuula Vainikainen
Julkaistu 20.4.2018
Päivitetty 27.9.2023
Kuva: Tiina Eloranta

Vastaajana on Turun yleislääketieteen professori ja sisätautien erikoislääkäri Päivi Korhonen. Hän hoitaa mm. verenpainepotilaita vastaanotollaan Harjavallan terveyskeskuksessa.

Korkea verenpaine ei ole kovin vaarallista, koska sen aiheuttamia sydäntauteja voidaan jo hoitaa niin hyvin, esimerkiksi pallolaajennuksilla.

Ehdottomasti tarua

Korkea verenpaine on monien vakavien tautien riskitekijä. Aivoinfarktit ja aivoverenvuodot, sepelvaltimotauti, sydäninfarktit, rytmihäiriöt ja sydämen ja munuaisten vajaatoiminta ovat tauteja, joissa korkealla verenpaineella on usein ratkaiseva vaikutus. Korkea verenpaine vaikuttaa myös muistisairauksien, kuten Alzheimerin taudin, kehittymiseen. Kyse on ns. valtimotaudeista, joissa on samat taustatekijät. Aivoverenkiertohäiriöistä ihmisillä on usein vähemmän tietoa kuin sydänsairauksista, siksi verenpaine yhdistetään usein enemmän sydäntauteihin. Molemmat ovat kuitenkin yleisiä kansantauteja, joista aivovaltimotauteihin liittyy vielä korkeampi invalidisoitumisen riski, jos niitä ei päästä hoitamaan ajoissa. Jokaisen kannattaa selvittää verenpaineensa ja hoitaa se kuntoon.

Verenpainetauti kehittyy hissukseen

Minulla ei voi olla verenpainetta, koska ei ole mitään oireita.

Tarua:

Kohonnut verenpaine ei välttämättä anna mitään oireita. Usein verenpainetauti kehittyy hissukseen, eikä väsymystä ja suorituskyvyn laskua edes huomaa. Joillakin kohonnut verenpaine aiheuttaa yleistä huonoa ja raskasta oloa, huimausta tai päänsärkyä. Myös stressi nostaa verenpainetta, joka voi laskea, kun tilanne menee ohi.

Jotkut potilaat, joilla vastaanotolla löytyy mitattaessa korkea verenpaine, kertovat, ettei heillä ole mitään oireita. Kun lääkitys aloitetaan ja he saapuvat kontrollikäynnille, he saattavat kuitenkin kertoa, että olo on parantunut. Oireita he eivät vain ole tunnistaneet.

Suola on vaarallista

Minulla on alhainen verenpaine, lääkärini kehotti minua syömään suolaista ruokaa.

Toivottavasti tarua.

Suola on vaarallista, sitä tulee muutenkin ravinnossa enemmän kuin tarpeeksi, joten sitä ei kannata lisätä ruokaan puhumattakaan, että nauttisi sitä pelkästään. Alhaista verenpainetta ei ylipäänsäkään tarvitse erikseen nostattaa, jos ei ole oireita. Joillakin alhainen verenpaine voi pyörryttää. Silloin kannattaa nousta hitaasti ja varoen makuulta, istumasta tai kyykystä ylös ja pitää huolta nestetasapainosta.

Iäkkäillä ihmisillä voi kesäkuumalla esiintyä elimistön kuivahtamista liian niukan juomisen tai liiallisen hikoilun seurauksena, jolloin verenpaine laskee liiaksi. Tällaiseen akuuttitilanteeseen voi ensiapuna nauttia jotain suolapitoista ruokaa ja juoda nesteitä, jolloin elimistöstä hävinnyt natrium saadaan korvattua. Tämä on kuitenkin poikkeustilanne.

Verenpaine saattaa olla perinnöllistä

Vaikka olen hyvin sopusuhtainen, liikun paljon, syön terveellisesti, en tupakoi ja otan pari kertaa kuukaudessa lasin viiniä ja joskus saunaoluen, minun kannattaa kuitenkin mitata verenpainettani.

Totta.

Verenpaine ei aina riipu elintavoista, vaan korkea verenpaine saattaa olla perinnöllistä. Jos lähisuvussasi tai jommallakummalla vanhemmistasi on ollut taipumusta korkeaan verenpaineeseen, sinullakin saattaa olla korkea verenpaine. Mittaaminen on hyvä henkivakuutus, jolla löydetään korkea verenpaine ja voidaan sitä hoitaa. Koska jo elät terveellisesti, olet jo hoitanut itseäsi, mutta saatat silti tarvita verenpainelääkitystä.

Pillerien määrä ei ratkaise

Mitä harvempi lääke, sitä parempi, pätee myös verenpaineen hoidossa.

Tarua.

Usein kahdella-kolmella valmisteella voidaan saada paremmat hoitotulokset matalammalla kokonaislääkeannoksella kuin yhdellä valmisteella, jota on käytettävä enemmän. Pillerien määrä ei siis ratkaise, vaan niissä olevien vaikuttavien aineiden yhdistelmä. Verenpaineen yhdistelmälääkehoidossa myös sivuvaikutusten määrä on yleensä pienempi kuin yhden lääkkeen käytössä.

Nykyään markkinoilla on paljon yhdistelmäverenpainelääkkeitä, jolloin yhdessä tabletissa on useampia vaikuttavia aineita, joten aina ei ole kyse pillerien määrästäkään.

Lääkkeitä ei tietenkään kannata syödä liikaa. Aika ajoin olisikin syytä tehdä lääkityksen kokonaisarviointi ja miettiä hoitavan lääkärin kanssa, ovatko kaikki reseptilääkkeet edelleenkin tarpeen. Omin päin lääkitystään ei koskaan kannata lähteä karsimaan.

Mikä on suositeltava verenpaine?

Olen 66-vuotias. Kuulin muistisäännön, että verenpaineen yläpaineen on oltava 100 + oma ikä? Minulle suositeltava yläpaine olisi siis 166? Eihän tuo voi pitää paikkaansa?

Totta.

Olet oikeassa, tuon kaavan voi heti unohtaa. Suositeltava verenpaine on iästä riippumatta sama, pienin poikkeuksin. Yläpaine alle 140 on suositus sekä 40-vuotiaille että 66-vuotiaille ja iäkkäämmillekin. Vasta yli kahdeksankymppisillä voidaan yläarvosta tinkiä hieman ja tyytyä ehkä alle 150:een. 169 on liikaa kaikille.

Kun verenpainetta hoidetaan, sitä on hoidettava kunnolla. On turha hoitaa vähän sinne päin ja tyytyä puolittaiseen, kun kokonainen hyötykin on saavutettavissa.

Jo lyhyt lääketauko voi nostaa paineen

Lyhyestä ”lääkelomasta” ei ole haittaa verenpainelääkityksessä.

Tarua.

Reseptilääkitys on tarkoitettu nautittavaksi säännöllisesti. Verenpainelääkityksessä jo parin viikon tauko voi nostaa verenpaineen vaarallisiin lukemiin. Potilaat tunnustavat joskus hoitajalle, ei yleensä koskaan lääkärille, pitävänsä tällaisia lääkelomia vaikkapa rahan säästön tai vaikka elimistön puhdistuksen vuoksi. Jotkut kertovat nauttivansa lääkkeitä säännöllisesti, mutta harvemmin, koska arvelevat pienemmän annoksen riittävän. Näin ei kannata menetellä. Saavutettua lääkevaikutusta ei pidä mennä keskeyttämään, koska siitä on haittaa. Vain säännöllisesti ja kokomäärältä otettu lääke auttaa. Reseptilääkkeitä kannattaa ajatella ystävinä, jotka auttavat, ei riesana, josta kannattaa pyrkiä eroon.

Kontrollikutsu ei tule automaattisesti

Minulla on diabetes ja ylipainoa. Olen jäänyt eläkkeelle, eikä työterveyshuoltoa enää ole. Kävin aikaisemmin säännöllisesti työterveyshoitajan vastaanotolla mittauttamassa verenpainetta, verensokeria, painoani ja keskustelemassa elintavoistani. Nyt eläkkeellä tämä ei ole enää välttämätöntä ja voin jäädä odottelemaan kutsua terveyskeskuksen kontrolleihin.

Tarua.

Verenpaineen ja veren sokerien seuranta on ehdottomasti hyödyllistä edelleenkin. Terveyskeskuksesta ei tule automaattista kutsua kontrolleihin. Kannattaa ilmoittautua terveyskeskukseen ja kirjautua sinne potilaaksi. Voit itse seurata verenpainetta kotimittauksin säännöllisesti esimerkiksi kolmen kuukauden välein neljän päivän ajan ja laskea siitä verenpainearvosi ja kirjata ne ylös. Samoin verensokeriarvoja kannattaa seurata säännöllisesti. Terveyskeskuksen diabetesvastaanotolta tai -hoitajalta saat samoja palveluja kuin työterveyshuollosta, mutta sinun täytyy ilmoittautua sinne ensin.

Työterveyslaitoksen tutkimuksessa on todettu, että eläkkeelle jäännin yhteydessä säännöllinen lääkkeiden käyttö voi katketa kun elämän rutiinit häviävät. Säännöllisen lääkityksen käytöstä ei missään tapauksessa kannata luopua ellei lääkäri totea lääkityksen vähentämisen tarvetta.

Piilevä verenpaine

Kotona mitattu verenpaineeni on korkeampi kuin lääkärin vastaanotolla otettu. Olen kuullut sanottavan, että sen pitäisi olla päinvastoin. Mittarini on varmasti rikki?

Mahdollisesti tarua.

Kotimittareita kannattaa toki tarkistuttaa eli kalibroida välillä terveyskeskuksen hoitajan luona. Tapauksessasi saattaa kuitenkin olla kyse ns. piilevästä verenpaineesta. Tutkimusten mukaan jopa seitsemän prosenttia suomalaisista mittaa kotona korkeampia lukemia kuin lääkärin vastaanotolla. Syitä voi olla monia. Yksi todettu on se, että jos henkilö käyttää kotona runsaanpuoleisesti ja säännöllisesti alkoholia esimerkiksi stressin purkuun ja pitää riittävän monta ”puhdistuspäivää” ennen terveyskeskuksen mittausta, arvot saattavat olla kuvaamasi. Verenpaineenmittauksia ei kannata tehdä lääkäriä varten, vaan kartoittaa niillä normaalia verenpainetasoa.

Tupakka ja verenpaine

Poltan päivittäin vain viitisen savuketta. Sillä ei varmaankaan ole merkitystä verenpaineelle?

Tarua.

Neuvoisin lopettamaan tupakoinnin, sillä jo yksi savuke nostaa verenpainetta ja rasittaa verisuonia useiden tuntien ajan. Tupakoinnilla on monia muita huonoja terveysvaikutuksia, kuten riski saada keuhkosyöpä tai keuhkoahtaumatauti. Lisäksi tupakointi haittaa myös haavojen paranemista, sillä voi olla merkitystä etenkin diabeetikoille, joille voi kehittyä ns. diabeettinen haava, joka esimerkiksi jalassa saattaa pahimmillaan johtaa amputointiin. Jo vähäisestäkin tupakoinnista kannattaa pyrkiä eroon, koska savukkeiden määrän rajoittaminenkin on yleensä hankalaa.

Elämäntapamuutokset onnistuvat pienillä päätöksillä

Olen päättänyt panna elämäni kertaheitolla kuntoon ja tehdä täysremontin elämässäni. Lopetan tupakoinnin, aloitan taas pitkät juoksulenkit ja tiputan vähintään parikymmentä kiloa ylipainoani. Siinä samalla lopetan suolankäytön ja saan verenpaineeni kuntoon.

Tarua.

Hienoa, että tunnet itsesi noin motivoituneeksi. Neuvoisin kuitenkin ottamaan vähän rauhallisemmin ja etenemään lyhyemmin askelin. Elämäntapamuutokset onnistuvat useammin tekemällä pieniä päätöksiä päivässä. Verenpaineen kannalta hyvä suolan määrän vähentäminen ei aina onnistu kertaheitolla, vaan pikkuhiljaa päättäväisesti vähentämällä ja esimerkiksi muita mausteita lisäämällä. Liian hurjalla liikunnan aloittamisella paikat kipeytyvät ja joudut pahimmillaan lopettamaan juoksemisen kokonaan. Usein on parempi aloittaa kävelylenkeillä, joiden pituutta lisää vähitellen. Vesijuoksu, – jumppa ja uinti ovat myös hyviä lajeja, jos painoa on kertynyt reilusti. Tärkeintä on saada paino maltilliseen laskuun, niin saat pysyvämpiä tuloksia. Hiljaa ja päättäväisesti hyvä tulee. Onnea hankkeellesi.

Tuula Vainikainen 20.4.2016

 

Lisätietoa mistä kohonnut verenpaine johtuu ja miten sitä hoidetaan?

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi