Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Muistatko ensimmäiset ruokamuistosi?

Muistatko ensimmäiset ruokamuistosi?

Mummolan lättykestit olivat pienelle apulaiselle täynnä iloista ruokaoppimista, Taina Sainio kirjoittaa blogissaan.

Taina Sainio
Julkaistu 29.3.2022
Päivitetty 30.3.2022

Minä muistan mummolan ja lättyjen paistamisen. Yhteiset hetket alkoivat lapsen silmin valtavan lättytaikinan tekemisellä Arabian vanhaan ja kauniiseen taikinakulhoon. Me lapset saimme vuorotellen rikkoa kananmunia ja työntää kätemme isoon jauhopussiin.

Mummo asetteli meille jakkarat hellan ääreen ja tipautti nokareet rasvaa sulamaan seitsemän pikkulätyn valurautapannulle. Me saimme valuttaa kauhasta lättytaikinaa reikiin. Lastan virkaa toimittivat voiveitset. Mummo opetti oikean hetken lätyn kääntämiseen: kun taikina on hyytynyt pinnalta ja alkaa näkyä reikiä, on lätty toiselta puolelta juuri ihanan kullanväriseksi paistunut.

Valtavan taikinan paistamisessa sai käännellä lätyn, jos toisenkin. Letut kasattiin tarjoilulautaselle isoon pinoon ja ripoteltiin sokeria väliin. Lättykestit huipentuivat yhteiseen herkutteluun niiltä hienoilta pitsireunaisilta lautasilta, joita ei käytetty koskaan muulloin.

Mummolan lättykestit olivat pienelle apulaiselle täynnä iloista ruokaoppimista: kaikilla aisteilla kokemista ja kokeilua – onnistumista ja epäonnistumista. Ennen kaikkea iloisen ruokaoppimisen lähteinä olivat ikimuistoiset yhteiset hetket, joissa lapsella oli mahdollisuus innostua ruuasta, ruuanlaitosta ja uusista taidoista.

Lapsiperheessä syöminen on iso osa arkea

Ruokailu ei ole koskaan pelkkää vatsantäytettä, vaan tärkeä osa päivittäistä kohtaamista ja yhdessäoloa. Yhteiset kokkailut ja yhdessä syöminen ovat arvokkaita ruokaoppimisen hetkiä, jotka tekevät hyvää ihan jokaisen keholle ja mielelle. Myönteinen, salliva ilmapiiri ja joustava suhtautuminen syömiseen rakentavat pohjaa ruokarohkeudelle ja ruokailolle, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

Vietämme keväistä Sydänviikkoa Iloa ruuasta -teemalla. Viikon tavoitteena on lisätä lasten ruokailoa ja kiinnostusta monipuolista syömistä kohtaan. Sydänviikon materiaaleissa seikkailevat veikeät hahmot Nepe ja Rotta Ronkeli, jotka sytyttävät ruokailon kipinää ja lisäävät hyväntuulisia yhteisiä keskusteluja kotien, mummoloiden, koulujen ja päiväkotien ruokapöytiin.

Ikimuistoisia ruokailon hetkiä kaikille!

Lue myös:

Herkku voi olla niin karhunvatukka kuin suklaapatukkakin

Katri Korpunen kannustaa blogissaan muuttamaan ajatuksia herkuttelusta ja olemaan itselleen armollisempi.

Korona-aika opetti elämään hetkessä

Viimeiset vuodet ovat olleet raskaita Marco Bjurströmille niin henkilökohtaisessa elämässä kuin tanssi­koulun osalta. Mukaan on mahtunut myös iloa, ja tanssi on antanut voimaa. Tanssisalissa voi jokainen hetkeksi unohtaa kaiken ulkopuolisen, hetken hoitaa itseään.

Lättykestit syntyy hyvällä ohjeella (Sydänmerkki): Letut, lätyt, ohukaiset, räiskäleet… Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Letut maistuvat niin aikuisille kuin lapsillekin, ja täytteellä makua on helppo tuunata.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi