Rasituskoe

Rasitus voidaan suorittaa polkupyöräergometrilla eli kuntopyörällä, tai kävelymatolla. Suomessa käytetään tavallisemmin kuntopyörää. Kokeen suoritusta valvoo aina kaksi ammattilaista, laitteistoa hoitava sairaanhoitaja sekä tulosten tulkinnasta vastaava lääkäri.

Kokeen suorittaminen

Kokeen aluksi kiinnitetään elektrodit kuten tavallisessa lepo-EKG-rekisteröinnissä, paitsi raajaelektrodit kiinnitetään vartalolle. Muutoin jalkojen ja käsivarsien liike polkemisen aikana häiritsisi liikaa. Samalla lääkäri haastattelee, ja kuuntelee sydänäänet stetoskoopilla. Olkavarteen kiinnitetään verenpainemansetti. Koska rintakehällä on elektrodeja, polkeminen suoritetaan rintakehä paljaana. Naiset voivat tarvittaessa käyttää elektrodien päällä pehmeitä rintaliivejä.

Koe aloitetaan kevyellä rasituksella, jota vähitellen lisätään. Rasitus lopetetaan, kun tutkittava ei jaksa enää jatkaa. Lääkäri voi määrätä kokeen lopetettavaksi, kun syketaso osoittaa riittävää rasitusta, sydänfilmiin ilmaantuu tiettyjä muutoksia, tai verenpaine nousee liikaa. Yläverenpaine (systolinen paine) nousee aina rasituksen aikana, alaverenpaine (diastolinen) ei juurikaan. Itse polkemisvaihe kestää noin 8-12 minuuttia. Kuormitusohjelma valitaan tapauskohtaisesti: heikompikuntoiselle kevyempi, kovakuntoiselle haastavampi.

Kun rasitusvaihe on ohi, koe jatkuu vielä palautumisvaiheen seurannalla, jolloin tutkittava makaa rentoutuen tutkimuspöydällä.

Kokeen aikana -lähtötilanteessa, rasituksessa ja palautuessa- seurataan jatkuvasti sydämen toimintaa sydänsähkökäyrästä. Lisäksi mitataan verenpainetta muutaman minuutin välein. Saavutettu suorituskyky kiinnostaa. Kokeen päätyttyä lääkäri yleensä kertoo tutkimuksen tuloksista.

Kokeen aiheet

Rasituskoetta käytetään rasituksen aikana ilmaantuvan oireen selvittämiseen. Tällainen oire voi olla rintakipu, rytmihäiriö, hengenahdistus tai huimaus. Tavallisin syy rasituskokeelle on sepelvaltimotaudin tutkiminen. Kyse voi olla diagnoosin tekemisestä, tai suorituskyvyn arvioimisesta toimenpidehoidon jälkeen.

Koetta voidaan käyttää myös rytmihäiriöiden selvittämiseen, tai hoidon tehon arvioimiseen. Joskus kokeella tutkitaan rytmihäiriöille altistavia mekanismeja, kuten pitkä QT-oireyhtymässä. Myös vaikea-asteista läppävikaa sairastavan potilaan suorituskyvyn mittaamiseen rasituskoe soveltuu.

Rasituskoetta voidaan tarvita myös työkyvyn arvioinnissa, tyypillisimmillään potilailla, jotka tekevät raskasta fyysistä työtä tai toimivat ammattikuljettajina.

Joskus saattaa herätä ajatus, pitäisikö rasituskoe tehdä varmuuden vuoksi, vaikkapa suvussa esiintyvän sepelvaltimotaudin vuoksi. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että oireettomia henkilöitä ei kannata tutkia, sillä rasituskokeen tulosten tulkintaa peilataan niin voimakkaasti oireisuuteen. Poikkeuksen muodostavat erityisammateissa (esim. lentäjät, sukeltajat, palomiehet) toimivat, joilla rasituskoe voi olla osa terveystarkastusta.

Ideaalitilanteessa tutkimukseen johtanut oire ilmaantuu kokeen aikana.

Rasituskokeen rajoitteet

Rasituskoe ei onnistu, jos tutkittava ei pysty polkemaan kuntopyörää vakiovauhdilla (noin 60 kierrosta minuutissa). Esimerkiksi polvivaivat voivat silloin estää riittävän suorituksen onnistumisen.

Samoin jotkin yleissairaudet, kuten vaikea keuhkoahtaumatauti, saattavat estää rasituskokeen tekemisen maksimaalisena suorituksena. Silloin keuhkojen toiminta pysäyttää suorituksen ennen kuin sydäntä on ehditty kuormittaa riittävästi. Iäkkäillä heikentynyt reisien lihaskunto voi aiheuttaa saman lopputuloksen.

Kun etsitään merkkejä sydämen hapenpuutteesta (iskemiasta) eräät sydämen sähkönkulkuun liittyvät tilanteet voivat estää kokeen käyttämisen tähän tarkoitukseen. Esimerkiksi jos tutkittavalla on EKG:ssä vasen haarakatkos (LBBB) tai tahdistinrytmi, iskemiaa ei pysty arvioimaan.

Rasituskokeen löydösten tulkinta vaatii lääkäriltä kokemusta. Kokeessa ei välttämättä tule ilmi mitään, vaikka tutkittavalla olisi sepelvaltimotauti. Tällöin puhutaan väärästä negatiivisesta tuloksesta. Tulos voi olla myös väärä positiivinen, eli EKG:n perusteella voidaan epäillä sairautta, vaikka jatkotutkimuksissa se ei varmistuisi. Tulosten tulkinnassa huomioidaan siksi aina kokonaisuus, eli henkilön sydänsairauden vaaratekijät ja hänen oireensa. Yhdistämällä taustat ja tulokset löydetään varmimmin oikeat negatiiviset (ei epäilyä sairaudesta) ja positiiviset (vahva epäily sairaudesta) tapaukset.

Spiroergometria

Spiroergometriatutkimus tehdään kuten rasituskoe, mutta lisäksi mitataan hengityskaasuja. Siten pystytään määrittämään keuhkotuuletusta, hapenkulutusta ja hiilidioksidituottoa. Näin saadaan selville maksimaalinen hapenottokyky.

Tutkimusta käytetään erityisesti tutkittaessa rasitushengenahdistusoiretta, kun on epäselvää, onko syynä sydän- vai keuhkoperäinen syy. Sitä käytetään myös sydämen vajaatoimintapotilailla osana sydänsiirtoarviota. Käytännössä spiroergometriatutkimusta tarvitaan suhteellisen harvoin.