Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / Terveellinen syöminen / Alpro Soya vispautuva kerma ja Turkkilainen jugurtti

Käytän vispautuvaa soijakermaa nykyisin kaikessa kermavaahdon tilalla, koska haluan välttää kolesterolia. Lisäksi soijakerma on laktoositon. Haluaisin tietää, mitä mieltä asiantuntija on soijakerman käytöstä ? (esim. mansikkarahka, täytekakun päälle jne.)

Toiseksi haluaisin tietää, onko Turkkilaisessa jugurtissa laktoosia.

Kiitos vastauksesta jo etukäteen.

14/04/2015

Ippu

Vastaus

Laura Toivola
Julkaistu 15.4.2015
Päivitetty 4.6.2018

Soijatuotteet, kuten tofu ja soijapohjaiset ruoanvalmistustuotteet, sopivat hyvin sydänystävälliseen ruokavalioon, sillä suurin osa soijan rasvasta on hyvää, pehmeää rasvaa. Kysyjän mainitsemassa vispautuvassa soijavalmisteessa on kuitenkin itse soijaa hyvin vähän, ja suurin osa rasvasta on peräisin teollisesti kovetetusta kasviöljystä. Tuotteen rasvasta suurin osa onkin sen vuoksi kovaa rasvaa, kuten on tavallisessa kermassakin, ja juuri kovan rasvan määrään on hyvä ruokavaliossa kiinnittää huomiota. Rasvahappokoostumuksen perusteella ”soijakerma” ei siis ole sen parempi kuin kermakaan, vaikka rasvaa onkin siinä hieman vähemmän kuin kermassa (kermassa 35 %, ”soijakermassa” noin 25 %). Esimerkiksi vaahtoutuva vaniljakastike on rasvan suhteen parempi vaihtoehto, samoin esimerkiksi seos, jossa enemmistö on rahkaa ja loput kerma- tai vaniljavaahtoa. 

Hyvä ohje on herkutella harvemmin ja kohtuudella (vaikka silloin tällöin kermallakin), kunhan huolehtii jokapäiväisessä perusruokavaliossa riittävästä pehmeän rasvan saannista ja kiinnittää huomiota rasvaisten maito- ja lihatuotteiden käyttöön.

Luonnostaan jogurtti ei ole laktoositonta, mutta markkinoilla on myös laktoosittomia vaihtoehtoja turkkilaisesta jogurtista. Turkkilaisen jogurtin laktoosittomuuden voi tarkistaa pakkauksesta. Yleensä viimeistään ainesosaluettelossa lukee, onko tuotteessa käytetty laktoositonta maitoa tai kermaa. Kannattaa kiinnittää huomiota myös tuotteen rasvapitoisuuteen, sillä joissakin tuotteissa sitä saattaa olla varsin paljon, kermaviilin verran.

15/04/2015

Laura Toivola

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi