Hyppää sisältöön

Olen 54-vuotias mies, tupakoin 10 sikaria pv, liikun päivittäin, kolestroliarvot seuraavanlaiset.
Hdl-kol 38, fp-kol 6.1, fp-kol-ldl 3,1, fp-trigly 1,5. Kysymykseni kuuluukin, kannattaako syödä jatkossa statiineja, atorvastatin 40mg.
Kiitän vastaukstanne.

24/03/2015

Rkk

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 30.3.2015
Päivitetty 4.6.2018

Ilmoitetussa HDL-kolesteroliarvossa on jokin virhe. Muiden arvojen perusteella se olisi 2,3 mmol/l, sekin miehelle epätavallisen korkea (ja siis suotuisa) mutta mahdollinen.

Statiinihoidon aiheellisuus ei määräydy pelkästään kolesteroliarvojen perusteella, vaan huomioon on otettava muutkin valtimosairauksien riskiin vaikuttavat seikat, kuten sukutausta ja verenpaine. Terveen henkilön tiedot voi viedä FINRISKI-laskuriin, joka laskee sydäninfarktin tai aivohalvauksen riskin seuraavan 10 vuoden aikana. Kolesteroliarvoina on käytettävä ilman lääkehoitoa mitattuja arvoja. Suurena riskinä pidetään 10 %:n ylittävää riskiä seuraavien 10 vuoden aikana. Jo ilmennyt verisuonisairaus, diabetes ja munuaisten vajaatoiminta merkitsevät suurta riskiä sellaisinaan, tällöin riskilaskuria ei tarvitse (eikä pidä) käyttää.

Kysymyksestä jää epäselväksi, onko mainittu atorvastatiini jo käytössä vai vasta harkinnan alla. Jos arvot ovat lääkityksen aikaisia, sen jatkaminen on ilman muuta aiheellista. Suuren riskin rajoja kyllä kolkutellaan, vaikka arvot olisivat lääkitsemättömiäkin. Vähintään yhtä tärkeää on tupakasta eroon pääseminen! 

30/03/2015

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi