Siirry sisältöön

Hei! Olen 32-vuotias nainen ja olen kärsinyt rintapistoksista, tykyttelystä, voimakkaasta pulssista ym. noin 15-vuotiaasta lähtien. Mitään ei ole löytynyt tutkimuksissa. Tämän vuoden alussa sairastin rajun influenssan jonka jälkitautina tuli väsymystä, hengenahdistusta, sydämen tykyttelyä ja tunnetta että sydän jättää lyönnin välistä. Ravasin terveyskeskuksessa verikokeissa, sydänfilmissä ja keuhkoröntgenissä mutta kaikki oli ok. Sain kuitenkin lähetteen holter-tutkimukseen ja minulle tehtiin 48 tunnin holterointi. Tutkimustuloksissa näkyi muutama (4-6kpl) eteisperäinen ja kammioperäinen lisälyönti ja syke oli vaihdellut 40-130 krt minuutissa. Sykkeeni oli myös noussut todella nopeasti tuonne sataankolmeenkymppiin, ilman mitään ihmeempiä ponnusteluja jota lääkäri myös ihmetteli. Nyt minulla on ollut huimausta, huimauskohtauksia jotka kestävät vain pari senkuntia ja sen jälkeen tulee pahoinvointia, useita päivässä viikon ajan. Kävin lääkärissä ja minulle määrättiin bisoprolol orion 2,5 mg josta otan vain puolikkaan aamuisin koska verenpaineeni on myös heitellyt 150/80 -111/68. Nyt pulssini keikkuu siinä 60 molemmin puolin, ja lisälyöntisyyttä on edelleen ja huimaa. Olen myös huomannut että välillä tulee hengenahdistusta rasituksessa, välillä myös vain istuessa. Joskus on myös puutumisen tunnetta kaulan/solisluiden alueella. Mistä on kysymys? Tämä olo alkaa jo pelottamaan.

22/05/2016

Oudipoudi84

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 25.5.2016
Päivitetty 4.6.2018

Jos kysymyksen tarinan sanoittaa hiukan toisin, on pitkään esiintynyt oireita, mutta tutkimuksissa ei ole löytynyt sydänvikaan viittaavaa. Nyt on taas tehty runsaasti tutkimuksia normaalein löydöksin ja myös pitkäaikais-EKG (holter), jonka tuloksen tulkitsen niin ikään normaaliksi. Lisälyöntejähän oli aivan normaali määrä mikä terveellä saa olla, ja myös sykkeen vaihtelu 40–130/min on tavanomainen. Ihmetystä herätti, että syke kiihtyi ilman fyysistä rasitusta, mikä kuitenkin on täysin mahdollista ja viittaa sympatikotoniaan eli tilaan, jossa autonomisen hermoston tasapaino on enemmän sympaattisen puolella, mikä ei ole sairaus vaan omainaisuus. Tähänhän aikaisemmatkin oireet sopivat hyvin. Lääkäri on antanut (ilmeisesti kokeeksi) oireiden lievittymisen toivossa beetasalpaajaa, kuten tässä tilanteessa usein tehdään. Jos oireet eivät kuitenkaan lievity vaan jopa panenevat (kuten myös joskus käy), lääkitystä ei ole syytä jatkaa. Paras apu pitemmän päälle tulisi liikunnasta ja fyysisen kunnon kohentamisesta.

25/05/2016

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset