Siirry sisältöön

10 posts found.

Tag selected: Liikunnallinen kuntoutus

Clear search

Search

Tiilikkajärven kansallispuisto – retkeilijälle tarjolla soiden valtakuntaa

Tiilikkajärven kansallispuisto tarjoaa vaihtelua. Juuri kulkija vaelsi mäntyjen siimeksessä ja jonkin aikaa kuljettuaan saa astua suota ylittäville pitkospuille. Kun oikein lähelle katsoo pitkospuun viereen, tarkkasilmäinen näkee rahkasammaleen lomassa karpalon vanat. Suota Tiilikkäjärven kansallispuistossa riittää, sillä kaksi kolmasosaa kansallispuiston pinta-alasta on suota. Kesä–heinäkuussa suopursun valkoiset kukat huumaavat tuoksullaan niin hyönteiset kuin ohikulkijat. Tupasvilla innostuu kukkaan jo […]

Read Article

Metsurin mieli saa voimaa puista ja metsästä

Mirja Nylander piehtaroi vihan ja epäoikeudenmukaisuuden tunteiden hetteikössä. Eikä ihme. Avioerossa Mirja menetti sukunsa omaisuutta, lapsilla ilmeni terveysongelmia, talosta löytyi vakavia rakennusvirheitä ja isä kärsi muistisairaudesta. Lisäksi Mirja loukkasi jalkansa onnettomuudessa. Vakuutusyhtiö väisti korvausvaatimuksen eikä suostunut korvaamaan kuntoutusta, Mirja kertoo. Elämä keikkui vaakalaudalla. Tapahtumien myötä syntyi vihan, epätoivon ja surun tunnekierre, joka surkastutti Mirjan mieltä […]

Read Article

Tankotanssi palautti Anne-Marie Kainulaisen elämänilon

Alkujaan se oli kokeilunhalu, joka sysäsi Anne-Marie Kainulaisen ensimmäiselle tankotanssitunnille. Hän halusi kokeilla jotain aivan uutta lajia, jotain, jossa yhdistyy voima ja tanssin kauneus. Tankotanssi muodostui keinoksi ilmaista itseään. Nyt hän nauttii musiikin, tanssin ja liikkeen tuomasta ilosta. Samalla hän kokee uuden oppimisen, onnistumisen ja itsensä ylittämisen riemua. – On ollut upea huomata, kuinka voiman […]

Read Article

Harrastuksena sammalet tuovat löytämisen ja näkemisen riemua

Suolla ja metsässä askel painuu, kun sammalpeitto antaa myöten. Liikkuessa tulee katseltua puita ja marjoja, syksyllä katse hamuaa sieniä. Mutta kun liikkuja katsoo askeliaan tarkemmin, hän huomaa sammalien kirjon. Luontoretkellä sammalia ei voi olla huomaamatta. Kasvitieteilijä, professori Sinikka Piippo ja kasvitieteen professori Timo Koponen ovat tehneet kirjan Suomen sammalet, että sammalet harrastuksena yleistyisi. Sinikka Piipon […]

Read Article

Puutarhasta voimaa ja hyvää mieltä

Tuulen vire ottaa Sannin hiuksiin, kun Syväjärven aallot liplattavat vanhan pellon nurmikkoiseen rantaan. Kalevi vetää soutuveneen paremmin maille. Pariskunnan kävellessä nurmikkoisen rannan pitkospuita kohti tontin ylätasannetta, juoksee Nelli-koira ketterästi vierellä. Vanha pelto on muuttunut vuosien varrella uutteran työn tuloksena kauniiksi puutarhaksi. Samalla puutarhaterapia on pitänyt työteliäänä ja virkistänyt. Pitkulainen tontti nousee loivasti rannasta ja tontin […]

Read Article

Pentin tarina on tuttu monelle läppäpotilaalle

Oireet alkoivat kovilla selkäkivuilla, joiden vuoksi hän meni lääkäriin. Pentti otettiin sisään Salon sairaalaan ja hän oli siellä tutkimuksissa yhdeksän vuorokautta. Hänellä epäiltiin hiippaläpän vuotoa. Raskas työ kiellettiin. Sairaalajakson aikana kivut hävisivät ja hän tunsi itsensä terveeksi. Pentti unohti lääkärien antamat ohjeet. Täytettyään 50 vuotta hän meni ajokorttitarkastukseen. Lääkäri kiinnitti huomion sydämestä kuuluvaan ”lotsaukseen”. Alkoi […]

Read Article

Sopiva liikuntalaji löytyi sydänyhdistyksestä

Koulussakaan liikunta ei oikein sytyttänyt, vaikka Kyllikki osallistui kaikkeen. Myöhemmin selvisi, että syynä oli synnynnäinen sydänvika. Kyllikki oli saanut ohjeen, että voi mennä kaikkialle, minne pääsee autolla. Vasta vuoden 2003 avosydänleikkauksen jälkeen hänelle tuli mieleen, että liikuntaa voisi lisätä. Lääketieteen kehittyessä omasta sydänsairaudesta tuli uutta tietoa. Syöpähoidot olivat myös osaltaan heikentäneet sydämen toimintakykyä. Kyllikki tarvitsi […]

Read Article

Tutkija tarjoaa liikuntapilleriä jokaiseen päivään

Oulun yliopistollisen sairaalan ja Oulun yliopiston tutkimuskeskuksessa on tutkittu dosentti Mikko Tulpon johdolla liikunnan vaikutuksia sydämen sykkeeseen ja verenpaineeseen, terveyden kannalta määrällisesti ja laadullisesti riittävää liikunta-aktiivisuutta sekä aktiiviseen liikkumiseen kannustavaa teknologiaa. Tutkimuksessa selvitettiin, mitä vaikutuksia puolen tunnin reippaalla kävelyllä tai juoksulla kahdeksan viikon harjoitusjakson aikana on syketasoon ja sen mukana sydämen kuormitukseen. Nettovaikutus oli kuusi […]

Read Article

Hyvä sydän pitää kehon terveenä ja toimintakykyisenä

Dementiaa on opittu pelkäämään, mutta Timo Strandberg muistuttaa, että dementia on muistisairauden loppuvaihe, jota voidaan useimmiten ehkäistä tai lykätä myöhemmäksi elintavoilla. Myös muita vanhuusiän sairauksia, kuten hauraus-raihnausoireyhtymää eli gerasteniaa, kaatumisia ja osteoporoottisia murtumia, kroonista kipua ja inkontinenssia on mahdollista ehkäistä samalla kun ehkäistään sydän- ja verisuonisairauksia. Useimpia muistisairauksia on mahdollista ehkäistä – Yleensä ajatellaan kognitiivisten […]

Read Article

Tuolijumppa onnistuu myös kotona

Suvi Lehto kokeilee tuolijumppaa kotonaan. Tablettitietokone on valmiina keittiön pöydällä odottamassa fysioterapeutti Eija Akiolan soittoa. Kuuluu pirinä ja tabletille tulee luurin kuva. Suvi painaa luuria. Pian Eija ilmestyykin ruudulle. Venyttelytunti voi alkaa. Eija näkee ruudulta kuitenkin ainoastaan Suvin pään. Tabletti siirretään tuolille noin puolentoista metrin päähän Suvin tuolista, jotta Eija näkee hänet kokonaan ja voi […]

Read Article

Haku

Löytyi 0 tulokset