Siirry sisältöön

5 posts found.

Tag selected: parisuhde

Clear search

Search

Sairastuminen voi tuoda kriisin parisuhteeseen

– Elämän tarkoitus päivittyy kriisin keskellä. Siinä piilee kasvun mahdollisuus, sanoo Marika Rosenborg. Muutoksen keskellä on tärkeää puhua sekä kumppanille että ammattiauttajalle tai vertaistukihenkilölle. Keskustelu auttaa ymmärtämään elämää sairastumisen jälkeen. Yhdessä eteenpäin Joskus sairastuminen voi tuoda esiin parisuhteessa jo aiemmin piilleet ongelmat. Silloin kriisi voi olla mahdollisuus parempaan suhteeseen. – Yksin ei laiva kuitenkaan käänny. […]

Read Article

Viimeinen loma on matka pitkään parisuhteeseen

Tunne: Muutos. Amerikkalainen elokuva Viimeinen loma perustuu Michael Zadoorianin romaaniin. Elokuvan on ohjannut italialainen Paolo Virzi ja se kertoo Ellan ja Johnin viimeisestä seikkailusta aina Yhdysvaltain pohjoisesta osasta maan eteläisimpään kärkeen saakka. Ella ja John ovat vanhempi pariskunta, joka on harrastanut lomamatkoja matkailuautollaan jo 70-luvulla perheen lasten ollessa pieniä. Molempien terveydentila on huonontunut eivätkä he […]

Read Article

Myös iäkkäät kaipaavat kumppania

Seksuaalisuuteen kuuluu muutakin kuin seksi eikä seksuaalisuuden toteuttaminen edes edellytä seksiä. Sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja Tanja Leijokari-Olosunde kertoo, että ikääntyneillä seksuaalisuuden saralla kumppanuus vaikuttaa tärkeämmältä asialta kuin seksuaalinen tyydytys. – Fyysinen läheisyys sekä läsnäolo ovat tärkeitä ikäihmisille. Kumppani tekee myös olon turvallisemmaksi ja arjen iloisemmaksi, Leijokari-Olosunde Tampereen kaupungilta mainitsi ikäihmisten Pappilanpuiston palvelukeskuksessa pitämässään alustuksessa. Kosketus, nähdyksi ja […]

Read Article

Yksinäisyys ja yksin olemisen taito

Moni jää yksin, kun sairastuu tai jää työttömäksi. Kun ei ole rahaa osallistua ystäväpiirin toimintaan tai kun ei jaksa hakeutua muiden seuraan. Maaseudulla välimatkat ovat pitkiä, harrastukset ja ystävät voivat olla matkojen päässä. Tai kun tulet vanhaksi, kodinhoitaja käy hoitamassa vain pakolliset asiat. Koulukiusaaminen saattaa sysätä alkuun kierteen, jossa alkanut yksinäisyys jatkuu vielä aikuisiässä. Yksinäisyys […]

Read Article

Kesäkilot kiusaavat makkarissa – mikä neuvoksi?

Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalasen mukaan seksissä tärkeintä on itsevarmuus, viestintä ja kumppanin huomioiminen. Näistä mikään ei ole kiloista kiinni. – Useimmiten tällaiset pelot ja ahdistukset ovat oman pään sisäisiä. Jos kumppani on jo päättänyt lähteä kanssasi sänkypuuhiin niin harvemmin hän alkaa narista kehostasi. Voi itse asiassa olla aika vapauttavaa jos toinen on vähän pullukka, silloin ei […]

Read Article

Haku

Löytyi 0 tulokset