Urheilun huipulle – rajoituksista huolimatta

Diagnoosi oli shokki, sillä raskausaikana vikaa ei huomattu. Samana iltana vanhemmat ajoivat yötä vasten lapsen kanssa Helsinkiin. Seuraavana aamuna 17 päivän ikäisen pojan sydän leikattiin. Lääkäri teki pienen viillon kylkeen ja ahtaumakohta poistettiin.

– Minulle ei koskaan kai suoraan kerrottu, että minulla on sydänvika. Kasvoin sen kanssa. Kehossani on aina ollut syntymämerkkeinä leikkauksen arvet, kuin luonnostaan, Joonas Liukkonen, 19, kertoo sitoessaan lenkkareidensa nauhoja Juvan Kaarihallin urheilukentällä.

Sydänvika ei enää estä urheilua

Kevään myötä päivät ovat pidentyneet ja matka Juvan keskustaan treenihallille Vuorenmaan kylältä, vajaan 30 kilometrin päästä, ei ole enää niin pimeä. Sen matkan kevään abiturientti tekee joka päivä, lukulomasta huolimatta. Sydänvika ei ole estänyt Joonasta urheilemasta. Päinvastoin, hoitava lääkäri teki alusta asti selväksi, että terveelliset elämätavat ovat sydänpotilaalle entistäkin tärkeämmät. Nyt koko ikänsä urheilua harrastanut nuorimies treenaa pikajuoksun nuorten eliitissä.

– Alakoulussa en voinut elää ihan kuten muut ja oli aikoja, kun juokseminen kiellettiin kokonaan. Välitunnilla kellot soivat, minä katselin vierestä, kun toiset lapset juoksivat sisälle. Minä kävelin. Se oli kova paikka – muut menivät ohi.

Joonaksen sydänvian yhtenä oireena oli kasvojen punoittuminen. Tarkkaa syytä punoitukseen ei löydetty, mutta se rajoitti Joonaksen liikkumista. Opettajat nappasivat vilkkaan pojan usein syrjään rauhoittumaan, kun kasvot punoittivat ja nenänpää oli valkea. Muut lapset juoksivat vieressä. Liikuntarajoitteet tekivät Joonaksesta sitkeän. Halu näyttää ja menestyä kasvoivat iän myötä.

– Välillä halusin protestoida, jatkaa vain juoksua. Tiesin, että se ei olisi järkevää, mutta en ymmärtänyt täysin miten vakavasta asiasta oli kyse. Onneksi kuitenkin kuuntelin aika hyvin aikuisten neuvoja.

Tänä keväänä treenien ohella Joonas keskittyi kirjoituksiin. Tulevaisuudessa urheilun lisäksi miehellä on tähtäimessä liikunnan ja hyvinvoinnin alan opiskelut.

Korkea verenpaine huolestutti

Vaikka liikuntarajoitteita oli runsaasti, rajoittivat ne Joonaksen liikkumista vain hetkittäin. Hän oli aktiivinen ja energinen lapsi ja pystyi sydänviasta huolimatta liikkumaan paljon. Kasvun ja koulun keskellä sydäntä ja Joonaksen hyvinvointia seurattiin tarkasti. Joonaksen alakoulu meni ilman suurempia terveyshuolia. Yläkouluun siirtymisen jälkeen lääkärit kiinnittivät huomion korkeaan verenpaineeseen. Alkoi entistäkin tarkempi seuraaminen.

– Sydäntäni ja verenpainettani on seurattu ihan rasittavuuteen asti. Sydänfilmin takia lätkiä oli usein pitkin kehoa ja 24 tunnin verenpaineenmittauskertoja on ollut niin paljon, että en edes muista. Oli ärsyttävää, kun mittari kiristi milloin vartin, milloin puolentunnin välein.

Samaan aikaan Joonas eli tavallisen teinin elämää. Koulun ohella hän urheili ja näki ystäviä. Jalkapallon Joonas aloitti jo yhdeksänvuotiaana, kun Juvalle perustettiin joukkue. Yläasteellakin treenejä oli kahdesti viikossa.

– Enää ei tarvinnut pelata omalla kylällä äijäfutista. Oma joukkue valmentajineen oli iso juttu.

Lopulta huiman korkean yläpaineen takia Joonakselle aloitettiin lääkitys, mutta oikean lääkkeen löytyminen oli hankalaa.

– Minulle kokeiltiin useaa eri lääkettä. Mikään ei tuntunut auttavan. Sitten sain yhdistelmälääkkeen, joka oli aivan maksimitehoinen. Senkään hyöty ei ollut täysin riittävä, mutta pärjäsin jotenkin.

Joonas uskoo, että sairaus teki hänestä jääräpäisemmän. Nykyään nuori mies elää täysin normaalia elämää. Verenpainelääkitys lopetettiin kokonaan syksyllä 2017.

Ei koskaan kilpauralle

Korkeista paineista huolimatta Joonas tunsi olonsa hyväksi. Harrastuksetkin veivät mietteet muulle. Urheilussa hän kaipasi lisää haasteita ja äiti ehdotti yleisurheilua.

– En innostunut aluksi, koska ajattelin, ettei yleisurheilu ole lainkaan niin uskottavaa kuin jalkapallo. Mutta Juvan viestijoukkueesta puuttui yksi juoksija, ja he tiesivät, että olin vikkelä kaveri. Kävin muutamissa treenissä, ja se olikin tosi hauskaa.

Joonaksen terveyden kannalta urheilu oli tärkeää. Samalla riski oli kova. Lääkärit muistuttivat Joonasta useasti, ettei hänestä koskaan voisi tulla kilpaurheilijaa ja he suhtautuivat varovaisesti treenaamiseen. Ohje oli, että kovia ja pitkäkestoisia harjoituksia piti välttää.

Joonasta asia harmitti, olihan jalkapallo tiivis ja hektinen kontaktilaji, jossa juostaan paljon, ja pikajuoksussa rasitus oli taas hetkellisesti maksimaalinen.

– Verenpainetauti on petollinen, itse ei huomaa milloin paineet ovat korkealla. Olen todella näytönhaluinen ja halusin todistaa kaikille, että voin olla yhtä hyvä kuin kuka tahansa, sairaudesta huolimatta. Olisi voinut käydä huonostikin, mutta olin aina tarkka kehoni tuntemuksista.

Tarkkoja olivat myös vanhemmat ja valmentaja. Varsinkin vanhempien kanssa poika mietti paljon, mikä tai millainen liikkuminen olisi hänelle sopivaa. Treenaaminen tuntui kuitenkin Joonaksesta luontevalle.

Yläasteella Joonas treenasi jalkapalloa kahdesti viikossa. Yleisurheilutreenejä hänellä oli viikoittain 3–4 kertaa. Parina päivänä viikossa hän sukkuloi treenistä toiseen: kun toiset loppuivat, toiset alkoivat.

– Saimme yleisurheiluun valmennusporukan kasaan ja treeneistä tuli kilpaurheilumaisempaa. Jalkapallossa oli tullut paljon loukkaantumisia ja vähitellen se jäi, kun joukkuekaan ei pysynyt kasassa.

Ensimmäiset viestikisat toivat tulosta ja Joonas huomasi, että pystyi kehittymään. Hän oli vastuussa itse omasta suorituksestaan.

– Kesällä 2014 minua alkoivat kiinnostamaan pikamatkat ja sain ensimmäisen SM-mitalin, hopeaa 300 metrillä. Silloin päätin panostaa pikajuoksuun täysillä.

Määrätietoinen harjoittelu ja henkilökohtainen valmentaja tuottivat tulosta. Yllätyksekseen Joonas oli pian Suomen kärkieliitissä. SM-mitaleita kertyi, ja mies huomasi, että pärjäsi isoissakin kisoissa.

– Mitalit tulivat yllätyksenä. Ja tulokset tuntuivat uskomattomilta.

Lukioon siirtymisen jälkeen verenpaineet olivat edelleen korkeat, lääkitykset ja mittaukset olivat päällä jatkuvasti.

Edessä avosydänleikkaus

Kevättalvella 2017 murrosikäinen poika kävi temperamenttisen keskustelun kotona lääkärikirjeiden avaamisesta, hän avaisi kirjeet jatkossa itse. Muutama viikko myöhemmin ensimmäinen avaamaton kirje odotti pöydällä.

– Se oli shokki. Olin tuntenut itseni ihan hyvinvoivaksi. Kirjeessä tuli tieto leikkauksesta, muuta vaihtoehtoa ei olisi. Leikkaus olisi samana keväänä.

Vanhempien kanssa Joonas sopi, että tilanne rauhoitetaan ja äiti selvittelisi lääkärin kanssa leikkausta. Joonaksen ei tarvinnut huolehtia. Viikon sisällä leikkausaika tuli. Se sovittiin niin, että nuoren pahimmat koeviikot lukiossa olisivat ohi.

Joonas ei ennättänyt murehtimaan. Koulu ja treenit veivät ajatukset muualle. Vasta pari viikkoa ennen leikkausta hän mietti, mitä se voisi merkitä. Ensimmäinen leikkaus tehtiin, kun hän oli vauva, viillot kyljessä olivat ainoa muisto mitä hänellä siitä oli. Nyt leikkaus tehtiin suurena avosydänleikkauksena: aortan kaaren laajennus homograftilla. Rintalasta leikattaisiin kahtia.

– Leikkauksen jälkeisenä iltana oli jalkapallon mestarien liigan ottelu. Ennen leikkausta pyysin, että saisin nähdä sen. Leikkaus meni hyvin. Ja kun heräsin vähän ennen peliä, minulla oli telkkari heräämössä. Yritin epätoivoisesti katsoa ottelua, mutta silmät eivät pysyneet auki – lääkkeet vaikuttivat liikaa.

Paluu mitallikantaan

Aortan kaaren laajennuksen jälkeen huomattiin, että toinen Joonaksen äänihuulista oli halvaantunut. Aluksi ääntä ei tullut juuri lainkaan. Mikkelissä Joonas kävi foniatrilla ja puheterapeutilla. Kotona alkoi sitkeän treenaus ja hiljalleen ääni alkoi kulkemaan.

– Ennen ääneni oli kirkkaampi, nyt se on kuin olisin juonut 50 vuotta viskiä ja polttanut ketjussa tupakkaa, Joonas sanoo tummansävyisellä äänellään.

Leikkauksen jälkeen Joonas toipui rauhassa ja aloitti varovaisesti treenit. Reilu vuosi leikkauksen jälkeen Juvan Sanomat uutisoi pikajuoksun urheilijalupauksestaan: ”Juvan Urheilijoiden Joonas Liukkonen palasi SM-kisojen mitalikantaan. Liukkonen pinkoi 19-vuotiaiden 100 metrin pronssia ennätyksellään 11,12.”

– Nyt voin hyvin, verenpaineet ovat normaalit. Katson päivä kerrallaan, miten huippu-urheilussa pärjään. Kukaan ei tiedä huomisestaan, mutta katseeni on tulevaisuudessa, opiskeluissa ja urheilussa, Joonas sanoo ja aloittaa venyttelyn ennen päivän treenejä.

Joonaksen saavutukset
SM-hopeaa, pojat 14 sarjassa 300 m, 2014
SM-pronssia, pojat 16 sarjassa 100 m, 2016
SM-pronssia, miehet 19 sarjassa 100 m, 2016
Juvan Vuoden urheilija -palkinto vuosina 2014, 2016 ja 2018
19-vuotiaiden Pohjoismaiden maaottelu ja mestaruuskilpailut Tanskassa 2018: 7. sija
100 m ja pronssia 4 x 100 m viestissä.
Aluemestaruus hopeaa, 100 m vuosina 2016 ja 2018.
Koululiikuntaliiton SM-pronssia 300 m, pituushyppy pronssia ja 4 x 100 m viestin pronssia, vuonna 2014
Lisäksi useita piirinmestaruuksia. Kovin saavutus piirinmestaruus kisoissa 2014, kultaa tuli kaikista lajeista, joihin osallistui: 100 m, 300 m, pituushyppy ja kolmiloikka.

Lue myös Tero Hämäläisen tarina Sydän-keuhkokoneesta takaisin luistimille

Lisätietoa liikunnasta ja sydämensiirrosta ja Sydän- ja keuhkosiirrokkaiden toiminnasta.