Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Verenpaine / ​Suolan vähentäminen ehkäisee aivoinfarkteja

​Suolan vähentäminen ehkäisee aivoinfarkteja

Liiallinen suolan käyttö on maailmanlaajuisesti yksi merkittävimmistä kohonneen verenpaineen ja sydän- ja verisuonitautien aiheuttajista.

Anna-Mari Hekkala, Tuija Pusa
Julkaistu 26.6.2018
Päivitetty 27.2.2019
Kuva Katja Hohtari.

Suolan käytön vähentäminen pienentää vaaraa sairastua aivoverenkierron häiriöihin. Asia on nyt varmistettu myös kiinalaistutkimuksella.

Havainnot perustuvat 77 605 kiinalaisen kysely- ja rekisteritietoihin. Suolan käyttöä kysyttiin kolmesti vuosina 2006–2010 ja aivoverenkiertohäiriöihin sairastumista seurattiin vuosilta 2010–2015.

Tutkimuksen perusteella suolan käytön vähentäminen pienentää sairastumisriskiä jo muutaman vuoden kuluessa. Riski sairastua aivoinfarktiin oli noin neljänneksen pienempi niillä, jotka vähensivät suolan käyttöään, kun vertailukohtana olivat suolan käyttönsä ennallaan pitäneet.

Runsas suolan käyttö lisää kalsiumin eritystä virtsaan ja voi siten altistaa osteoporoosille. Se voi lisätä myös keuhkoputkien supistumistaipumusta ja altistaa astmalle sekä lisätä mahasyövän riskiä. Suurin osa suolasta saadaan elintarvikkeista, joihin suola on lisätty jo valmiiksi.

Suomalaisten keskeisimmät suolan lähteet ovat pääateriat, leipä ja leikkeleet. Suomalaismiehet syövät noin kymmenen grammaa ja naiset seitsemän grammaa ruokasuolaa päivittäin. Tämä on noin kaksinkertainen määrä suositukseen verrattuna ja yli kymmenkertainen määrä elimistön tarpeeseen verrattuna.

Suolan saantia voi vähentää valitsemalla Sydänmerkki-tuotteita. Niissä on vähemmän suolaa kuin tavallisissa elintarvikkeissa.

Tutkimus on julkaistu arvostetussa Stroke-lehdessä.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi