Voikukka raaka-aineena lumosi kokin
Kokki Juho Hämäläinen sai voikukkakipinän ja haluaa jakaa sen nyt muillekin.
Kukkakokki. Sen lempinimen Juho Hämäläinen antoi itselleen.
– Vai olikohan se Sari tai Milla, no, mutta kuitenkin projektin aikana titteli syntyi.
Sarilla Juho tarkoittaa Sari Selkälää, yhtä ruokaretki.fi-ruokamatkailumedian perustajaa. Millalla taas Milla von Konowia, joka on palkittu valokuvaaja, toimittaja ja Sarin tavoin yksi ruokaretki.fin perustajista.
Projekti taas tarkoittaa kirjaa Voikukka! Pientareelta pataan. Kirja käsittelee voikukkaa, puutarhojen inhokkia mutta ah, niin värikästä ja sitkeää piennarten ilopilleriä.
Tekijät haluavat nostaa voikukan pientareiden varsilta ja joutomailta keittiön kautta salonkikelpoiseksi kumppaniksi kotikokin lautaselle. Kirjan ruokaohjeissa käyttöön pääsevät kaikki voikukan syötävät osat: juuret, varret, lehdet, kukat ja mykiöt. Näistä syntyy niin ruokia kuin juomiakin, tekijät vakuuttavat.
– Pian ruokaohjeita pääseekin testailemaan, kun voikukat puhkeavat kunnolla esiin, Juho kertoo.
Voikukanlehtiin kääritty fisu on Juho Hämäläisen mielestä Voikukka!-kirjan mieluisin ruokaohje. Siinä voikukka pääsee näyttävään osaan. Kuva Milla von Konow.
Isoisän innostamana villiyrttien käyttäjäksi
Juho Hämäläinen innostui villiyrteistä jo varhain, kun isoisä keräsi pihamaan syötäviä kasveja salaatteihin. Ensimmäinen oma makuelämys jäi kuitenkin erityisesti mieleen. Isä valmisti kuivaamistaan siankärsämöistä teetä, joka nuoren pojan makuun oli kuulemma kammottava. Siitä syttyi kuitenkin kipinä, ja kiinnostus luonnontuotteisiin jäi kytemään.
Kokkiopintojen yhteydessä Juho osallistui villiyrttikoulutukseen. Silloin hän huomasi, miten huiman mahdollisuuden villiyritit tarjoavat keittiön raaka-aineena. Kokkina hän on päässyt kokeilemaan kaikenlaisissa keittiössä, mitä kaikkea villivihanneksilla voi tehdä.
– Mutta kaikkien kasvien varjoon on aina jäänyt voikukka.
Voikukka ja yhteinen projekti
Milla von Konow, Sari Selkälä ja Juho Hämäläinen tapasivat kesällä 2017. Milla ja Sari olivat tekemässä juttua WHD Gårdin Juureskellarissa.
– Heistä huokui valtava positiivinen energia, joka vei kokin mennessään. Siitä käynnistyi yhteinen projektimme voikukan parissa, reseptejä suunnitellessa ja testaillessa.
Raaka-aineena voikukka taipuu moneksi. Kaikkiaan Voikukka!-kirjaan päätyi kolmekymmentä ruokaohjetta, joissa kaikissa raaka-aineena on voikukka. Löytyy juurijauhetta ja nukkukaprista, voikukkakiisseliä ja voikukkapitsaa, voikukkapurkeria ja voikukka-toscaa.
Pitkällisen pohdinnan jälkeen Juho päättää, että hänen oma suosikkiruokaohjeensa on voikukanlehtiin kääräisty fisu.
– Voikukista tulee siikaan kivaa makua ja tekstuuria. Se on myös varsin päräyttävän näköinen annoksena ja aiheuttaa varmasti keskustelua illallispöydässä, Juho hehkuttaa.
Kevyesti suolattu savusärki sopii hyvin voikukan kaveriksi. Kuva Milla von Konow.
Jo aamusta liikkeelle
Aamu on monesti aikaa, jolloin Juho Hämäläinen saa asioita tapahtumaan.
– Omasta mielestäni yritit ovat tuoreimmillaan aamuvarhain, kun kaste on vielä maassa. Mutta pitkin päivää keräilen yrttejä käyttöön, miten parhaiten aikatauluun sopii.
Joitain perusasioita villiyrttien keräämisessä kannattaa muistaa. Tekijät muistuttavat, että kerää ruuanvalmistukseen vain normaalin värisiä, terveitä ja ehjiä kasvinosia. Varma tapa on poimia yksi kasvi kerrallaan. Jätä keräämättä sellaiset kasvit, joissa on värimuunnoksia, reikiä, hyönteisiä ja tai niiden jättämiä jälkiä. Puhtailta alueilta kerätyt luonnonkasvit ovat yleensä turvallisia. Muista kuitenkin, että sinun pitää tunnistaa luonnosta poimitut kasvit sataprosenttisesti.
Voikukkia kasvaa keväällä ja alkukesällä lähes kaikkialla. Villiyrttien perään kannattaa kuitenkin harpata tienvarresta vähintään 25 metrin päähän, suuremmista teistä vielä kauemmas.
Voikukka viihtyy auringossa. Miedoimmat lehdet keräät kuitenkin varjoisilta kasvupaikoilta. Varjossa lehtiin syntyy vähemmän karvaita makuaineita kuin aurinkoisilla paikoilla. Lehdet ovat miedoimmillaan ennen kukintaa. Suuremmat sahalaitaiset lehdet ovat maultaan melko kitkeriä, joten kerää mieluummin ehytlaitaisia lehtiä. Keittämällä lehtien karvaus katoaa. Salaattia varten lehden paksumpi keskiosa kannattaa riipiä pois.
Voikukkia voi kerätä vielä syksylläkin, Juho muistuttaa. Voikukan juuret ovat muhkeimmillaan syksyllä.
– Muistan kirjan tekoajoilta huvittavan hetken. Ajateltiin voikukan olevan vain kesän juttu. Viimeisten reseptien teko oli viivästynyt ja jäänyt marraskuun puolelle. Huomattiin, että voikukan juuret ovat oikeastaan parhaimmillaan syksyllä. Siellä sitten poimin lumisateessa kauden viimeisiä voikukkasia.
Voikukka Taraxacum
- voikukkia on noin 70 erilaista suurlajiketta
- rikkavoikukka Taraxacum officinale
- voikukkien suvun alkukoti on Keski-Aasian vuoristoissa
- ikivanha rohto- ja ravintoyrtti
- voikukan lehdissä on suuret määrät A-vitamiinia ja jopa 20 kertaa enemmän karotenoideja kuin porkkanassa
- kitkerimmissä lehdissä on enemmän C-vitamiinia
- voikukka lisääntyy pienestäkin juurenpalasta
Lue myös:
Vinkkejä syömiseen etätyön ja opiskelun lomassa