Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Sydän- ja keuhkokeskus HYKS robotti- ja videoavusteisten leikkausten edelläkävijä

Sydän- ja keuhkokeskus HYKS robotti- ja videoavusteisten leikkausten edelläkävijä

HUS:n ensimmäisenä osaamiskeskuksena viime vuoden alussa toimintansa aloittanut Sydän- ja keuhkokeskus HYKS on omalla erikoisalallaan Suomen suurin yksikkö ja myös Euroopan laajuisesti iso keskus.

Marja Kytömäki
Julkaistu 7.2.2014
Päivitetty 7.9.2018
Robottiavusteinen leikkaus meneillään HYKSin sydän- ja keuhkokeskuksessa. HYKS on pohjoismaiden ainoa keskus, jossa tehdään robottiavusteista sydänkirurgiaa. Kuva Tiina Eloranta

Ensimmäisen toimintavuoden aikana keskuksessa tehtiin 1 302 sydänkirurgista toimenpiteitä, mikä on viisi prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena. Sepelvaltimotutkimuksia tehtiin vuoden kuluessa yhteensä 4 943 ja pallolaajennuksia 2 073. Sydänkirurgian leikkausmääriä on pystytty lisäämään viisi prosenttia ja vuoden 2013 lopussa leikkausjono oli lyhentynyt 170 potilaaseen. Sydänkirurgian tavoitteena on saada lyhennettyä jono niin, että se olisi kevään kuluessa alle 140. Potilaiden keski-ikä on yli 60 vuotta ja tämän väestönosan osuus on kasvamassa. Jatkossa on huomioitava myös terveydenhuoltolain mahdollistama potilaiden liikkuvuus, mikä ei ainakaan toistaiseksi ole ennakoitavissa.

Sydän- ja keuhkokeskus HYKS on hallinnollisesti osa HUS:ia ja sinne on keskitetty useiden erittäin vaativien sairauksien hoito. Sydän- ja keuhkokeskus muodostuu keuhkosairauksien klinikasta, yleisrintaontelokirurgiasta, kardiologiasta ja sydänkirurgiasta.

Ensimmäinen toimintavuosi positiivinen

– Organisaatio luotiin ohueksi ja sen toiminnasta vastaavat klinikoiden ylilääkärit yhdessä henkilöstön edustajien ja esimiesten kanssa. Hallintohenkilöstö on vähäinen ja ylilääkärit osallistuvat myös kliiniseen toimintaan, toimialajohtaja Markku S. Nieminen kertoo. Hän on tyytyväinen keskuksen käynnistämisvuoden tulokseen sekä toiminnallisesti että taloudellisesti. – Kustannustasomme on hallinnassa erinomaisesti. Sekä polikliiniset jonot että odotusajat toimenpiteisiin ovat lyhentyneet.
Toimintaa on pystytty tehostamaan lisäämällä osastojen välistä yhteistyötä. Sydänkirurgisen teho-osaston toimivuus on parantunut myös lisärekrytoinnin ansiosta. Kardiologian poliklinikoiden hankala jonotilanne on parantunut lisätyön ja lisääntyneen konsultaatiotoiminnan ansiosta.

Keskus vastaa kansallisesti sydän- ja keuhkosiirroista ja myös mm. erittäin vaativien synnynnäisten sydänvikojen aikuisiän hoidosta. Kardiologian poliklinikan yhteydessä on perinnöllisten rytmihäiriöiden ja sydänlihassairauksien poliklinikka. 60 prosenttia sydänpotilaista tulee Sydän- ja keuhkokeskukseen päivystyksen kautta. Nämä potilaat hoidetaan välittömästi tai lyhyellä viiveellä tapauksesta riippuen. HYKS on pohjoismaiden ainoa keskus, jossa tehdään robottiavusteista sydänkirurgiaa. Viime vuonna tehtiin 38 robottiavusteista sydänleikkausta. Tahdistimen vaihtoja tehtiin nelisen sataa, sydänsiirtoja 15, keuhkonsiirtoja 15 ja sydämen mekaaninen tukilaite -hoitoja kuusi.

Keuhkosairauksien hoidossa uudet menetelmät

Yleisthorax- ja ruokatorvikirurgian klinikka on Pohjoismaiden johtava video- ja robottiavusteisen mini-invasiivisen keuhko- ja ruokatorvikirurgian keskus. Klinikka tekee ainoana Suomessa mm. keuhkopussin syövän leikkausia, joihin on yhdistetty rintaontelon lämmitetty solunsalpaajahuuhtelu. Keuhko- ja ruokatorvisyövän kirurginen hoito tapahtuu nykyään useimmiten video- tai robottiavusteisesti. Sydän-keuhkokoneen käyttö sydämestä lähteviin suoniin kiinnikasvavien syöpien hoidossa mahdollistaa monissa tapauksissa kasvaimen täydellisen poiston.

Vuonna 2013 Rintaontelokirurgian klinikka leikkasi 1 004 potilasta ja teki noin 800 tähystystoimenpidettä. Rintaontelosairauksien osalta keuhkojen harvinaiset sairaudet ja vaativan keuhkoverenpaineen hoito on niin ikään keskitetty Sydän- ja keuhkokeskus HYKSiin. Haasteita on edelleen uniapneapotilaiden hoidossa ja keuhkoklinikan poliklinikat ovat ylikuormittuneet.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi