Sydänliiton hyvinvoinnin ja sydänterveyden verkkopalvelu

Eräneuvos Olavi Joensuu tuntee metsät

Ei metsälle lähtemiseen mitään ihmeellistä tarvita, vakuuttaa eräneuvos Olavi Joensuu. Hän on tehnyt eräretkiä lastenlastensa kanssa jo vuosia.

Tiina Eloranta
Julkaistu 25.9.2014
Olavi Joensuu viihtyy metsällä.

Saksanseisoja säntäilee ristiin rastiin pitkin hirsirakennusten ympäröimää pihapiiriä. Oranssi liivi kertoo, että koira pääsee kohta hommiin. Naisia ja miehiä vaeltelee maastopuvuissaan edestakaisin. Lähialueen kartta kiertää käsissä, väijypaikat pitää tarkistaa.

Syyskuu on ehtinyt jo puoleen väliin. Auringonsäteet siivilöityvät ulkorakennuksen takaa. Pakkasöitä ei ole vielä ollut, koska muutama hyttynen pyörii ympärillämme. Hirvikärpäsiäkin on, kuulemma.

Eräneuvos Olavi Joensuu kulkee kamera kaulalla, jutustelee välillä seurueen kanssa. Tänään eräneuvos ei liity metsästysseurueeseen. Hän lupautui oppaaksi metsänvartijan polulle, joka kulkee Palosaaren eli entisen metsänvartijan tilan lähimaastossa Pyhäjoella.

Onneksi sää poutaantuu aamun sateen jälkeen. Sade ja pudonneet lehdet liukastuttavat pitkospuut.
Saamme käteen kynän ja paperia. Metsänvartijan polku vaatii salapoliisityötä. Matkan varrella pysähdytään useaan otteeseen miettimään luontoon liittyviä kysymyksiä. Jokaisella rastilla on tehtävä, joka liittyy entisaikojen metsänvartijoiden työhön.

Joensuu kertoo, että luontoretkipolku avattiin pari vuotta sitten. Paikalliset olivat uudesta retkikohteesta innoissaan.
– Tilaisuus oli kaikille kiinnostuneille avoin. Vanhin, joka käveli koko polun, oli lähes 90-vuotias.

Välillä eräoppaamme kumartuu mättään juureen ja poimii sienen. Osa sienistä tunnistetaan, osa arvataan.

Kuuntelija huomaa piankin, että Joensuu tuntee metsän. Ennen kuin eräneuvos jäi eläkkeelle, hän toimi yli 30 vuotta eräasioihin liittyvissä tehtävissä Metsähallituksessa.
– Nykyään hölmöilen metsällä kahdeksan kuukauden ikäisen pennun kanssa.
Eräneuvos tarkoittaa pojan suomenpystykorvaa, joka vasta opettelee metsästyskoiraksi.

Joensuu haluaa, että lastenlapsetkin oppivat nauttimaan luonnosta.
– Pienestä pitäen olemme tehneet yhdessä kalastus- ja eräreissuja. Paistamme makkaraa nuotiolla ja keitämme vettä tulilla kaakaota varten.

Joensuu kertoo vielä, ettei hän ole lapsille varsinaisesti satuja kertonut. Hän keksii omista kokemuksista juttuja, joita vähän värittää.
– Se lisää lapsen mielikuvitusta. On tärkeää, että lapsille luonto on monin tavoin läheinen. Sitä sitten maalataan ja piirretään, innostus säilyy.

Luontopolku on nyt kierretty ja myös metsästysseurue kokoontuu Palosaaren tilan pihapiiriin. Saaliiksi osoittautuu yksi teeri ja pari muovipussillista puolukoita. Hirvikärpäsiä ei lasketa.

Tunnustuspalkinto Metsähallitukselle

Sydänliitto antoi sydänterveyden edistäjän valtakunnallisen tunnustuspalkinnon Metsähallitukselle. Palkinnon perusteluna on Metsähallituksen monipuolinen toiminta luonnossa liikkumisen kannustajana kansallispuistojen retkeilytarjonnasta laajoihin metsästys- ja kalastusmahdollisuuksiin.
Sydänliito palkitsee vuosittain henkilön tai yhteisön muualla kuin sydänjärjestössä tehdystä työstä sydänterveyden edistämiseksi.

Luontoon.fi antaa ajantasaiset tiedot kansallispuistojen ja muiden Metsähallituksen retkikohteiden palveluista.

Lue seuraavaksi