Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydän.fi  / Vajaatoiminta – onko vaiko eikö sittenkään?

Mikä on sydämen vajaatoiminnan todellinen arvo eli miten se määritellään? Toisen lääkärini mielestä minulla on lievä sydämen vajaatoiminta kun EF on 49%. Toisen mielestä ei. Helteellä nilkat turpoavat ja minulla on leikattu molemmista jaloista suonikohjut kaksi kertaa ja niitä on hieman tullut lisää. Mietinkin, että johtuukohan tuo nilkkojen turvotus nyt sydämestä vai jalkojen kohjuista? Tosi huolestuttavaa kun lääkärit ovat kahta mieltä asiasta. Muutoin olo on hyvä. Joskus helteellä varsinkin kävellessä kovaa tuntuu kuin vähän ahdistaisi, kylmällä ei. Minulla on myös vasen haarakatkos, voiko se aiheuttaa vajaatoimintaa? Myös kädet puutuvat, jos pidän esim.puhelinta liikaa käsissä tai yöllä . Muutoin koen itseni hyväkuntoiseksi.

06/06/2019

Huolestuttaa

Vastaus

Anna-Mari Hekkala, ylilääkäri
Julkaistu 18.6.2019

Sydämen vajaatoiminnan diagnoosi on paljon muutakin kuin yksi lukuarvo. Kysymyksessä mainittu EF tulee sanasta ejektiofraktio, joka mitataan sydämen ultraäänitutkimuksessa. Se kertoo, kuinka suuren osan sydämen sisällä olevasta verimäärästä se kykenee yhdellä lyönnillä pumppaamaan eteenpäin. Numero ei ole koskaan 100%, koska sydän ei tyhjene täysin. Jos lukuarvo on yli 50%, se on normaali. Luku 40-50% on lievästi alentunut, mutta saatetaan tietyissä tilanteissa vielä määrittää normaaliksi. Jos ejektiofraktio on alle 40%, se on selvästi alentunut ja voidaan puhua sydämen vajaatoiminnasta.

Lukuarvoon voivat vaikuttaa myös eräät mittaustekniset syyt. Esimerkiksi kysymyksessä mainittu vasen haarakatkos vaikuttaa mittaamiseen ja ejektiofraktio voi todellisuudessa olla täysin normaali, vaikka numero on aavistuksen alle 50. Toisaalta jos sydämen kärkiosassa on infarktiarpi, toisesta osaa sydäntä mitattu lukuarvo voi olla normaali, vaikka todellisuudessa sydämen pumppausvoima ei enää olisikaan täydellinen.

Haastavammaksi tilanteen tekee vielä se, että sydämen vajaatoimintaa on kahta päätyyppiä: vajaatoiminta, jossa pumppausteho on alentunut sekä vajaatoiminta, jossa pumppausteho on säilynyt normaalina. Potilaalla voi siis olla sydämen vajaatoiminta, vaikka EF arvo on normaali.

Lääketiede on siis harvoin yksiselitteistä. Kun pohditaan, onko potilaalla sydämen vajaatoiminta vai ei, tulee huomioida ultraäänitutkimuksen lukuarvojen lisäksi useita muitakin tekijöitä. Oireiden ja löydösten ohella myös verikokeet auttavat. Rajatapauksissa voidaan mitata BNP tai pro-BNP -koe, joka on yleensä aina koholla vajaatoiminnassa.

Alaraajojen turvotuksen tavallisin syy on suonikohjutauti eli laskimoiden vajaatoiminta, joka kysyjällä kiistatta on jo tiedossa. Joskus yhdellä potilaalla voi tietysti olla useitakin syitä samanaikaisesti.

18/06/2019

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi