Hyppää sisältöön
Etusivu / Ruoka & Ravitsemus / Syödään yhdessä arkena ja juhlassa

Syödään yhdessä arkena ja juhlassa

Yhdessä syöminen kuuluu itsestään selvänä asiana Saarijärvellä asuvan Maija Silvennoisen päivään. Maalaistalossa kasvaessaan hän tottui säännöllisiin ruoka-aikoihin, jolloin kokoonnuttiin yhteiseen pöytään.

Soili Soisalo, Kristiina Kontoniemi
Julkaistu 1.11.2017
Päivitetty 5.9.2018
– Ruokailu on tärkeä sosiaalinen tapahtuma, Maija Silvennoinen sanoo,

– Yhdessä syöminen tuo perheelle yhteenkuuluvuuden tunnetta. Meidät opetettiin tapaan pienestä pitäen, ja se on minulla ihan selkäytimessä, Maija kertoo.

Maija muistuttaa myös hyvistä pöytätavoista, hänestä ne osoittavat kunnioitusta ruokaa ja muita ihmisiä kohtaan. Hän haluaa, että arkenakin pöytään istutaan yhtä aikaa ja syödessä keskitytään ruokaan ja keskusteluun toisten kanssa.

– Ruokailu on tärkeä sosiaalinen tapahtuma, minusta on kauheaa, jos joku kaivaa kännykän esille tai yrittää lukea syödessään. On tärkeä toivottaa pöytäkumppaneille hyvää ruokahalua, kysellä kuulumisia ja osallistua keskusteluun. Tämä pitäisi kaikkien vanhempien opettaa lapsilleen.

Toki Maija ymmärtää, että joskus jollain perheenjäsenellä voi olla kiireinen tilanne, ja silloin voi pyytää anteeksi ja poistua pöydästä ennen muita. Maijasta perheen yhteisen aterian nauttimiseen kannattaa kuitenkin pyrkiä joka päivä. Myös yksin asuva voi sopia yhteisistä ruokahetkistä ystävien kanssa. Silloin, kun ruokailee yksin, kannattaa aina rauhoittua syömään ja keskittyä ruokaan, sillä se edistää terveyttä.

Jo lapsena Maija tottui siihen, että ruoka tulee läheltä. Pelloilta sai viljaa, lehmiltä maitoa, kanoilta munia, kasvimaalta ja puutarhasta kasviksia, marjoja ja hedelmiä, lähijärvestä kalaa, metsästä sieniä, marjoja ja riistaa. Maalla kasvamisen ansiosta Maija innostuikin lähiruuasta. Eikä innostus jäänyt pelkkien puheiden varaan, vaan vuonna 1998 hän perusti Saarijärvelle Suomen ensimmäisen lähiruokaravintolan, joka toimi kolme vuotta.

– Tiesin kyllä, että aika ei vielä ollut kypsä, mutta se oli itselleni tärkeää, Maija toteaa. Edelleen hän puhuu lähiruuan puolesta kirjoissaan, joita on kertynyt melkoinen pino. Maijalle on tärkeää, että hän tietää, mistä raaka-aineet tulevat. Hän haluaa, että eläimet saavat elää onnellisina hyvässä hoidossa ja että luontoa kunnioitetaan. Siihen liittyen Maija suosii sesongin ruokia: hän esimerkiksi pyrkii käyttämään marjoja kesällä mahdollisimman paljon tuoreeltaan, syksyllä sieniä ja talvella juureksia. Kun ruoka on tuoretta, se myös maistuu parhaalta.

Maija Silvennoinen on uransa aikana työskennellyt pitkään Helsingin parhaissa ravintoloissa. Monelle hän on myös tuttu tv-kokki. Parikymmentä vuotta sitten hän palasi asumaan kotitilalleen Saarijärvelle, vaikka työtehtävät edelleen vievätkin häntä ympäri maata.

Maija on edelläkävijä myös kasvisruokien kehittämisessä. Jyväskylässä hän on vetänyt suosittua vegaanista Katriinan kasvisravintolaa vuodesta 2004.

– Aloitin ruuanvalmistuksen opettelun jo seitsemänvuotiaana ja tunnen olevani ikuinen opiskelija. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa valmistaa ruokaa, vaan jokainen tekee ruuasta taidetta tavallaan. Yksi tärkeimmistä seikoista on kuitenkin ensiluokkaiset raaka-aineet ja niitä meillä löytyy, Maija sanoo.

Itsenäisyyspäivän juhlapöytäänsä Maija toivoo saavansa koolle mahdollisimman monta läheistä, sekä ystävät että aikuiset lapset. Aterian valmistukseen käytetään luonnollisesti oman maan antimia sekä lähimetsän hirveä ja lähijärven kuhaa.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi