Siirry sisältöön

10 posts found.

Tag selected: Eteisvärinä

Clear search

Search

Pieni pöpö, joka laittoi maailman sekaisin

Virus kuuluu koronaviruksien ryhmään. Koronavirukset ovat jo vanhastaan tunnettuja, mutta kyseinen virustyyppi ei ollut ennen sairastuttanut ihmisiä. Koska ihmisillä ei siten ollut kehittynyt vastustuskykyä tautiin, eikä siihen ollut vielä rokotetta, tauti lähti nopeasti leviämään ympäri maapalloa. Maaliskuussa covid-19-nimen saanut virus oli jo aiheuttanut pandemian. Koronaviruksen pääasiallinen kohde on keuhkot. Lievimmillään oireet ovat ylähengitystieinfektion oireita. Jos […]

Read Article

Matti Vanhanen haluaa huomion yhteiskunnan suuriin kysymyksiin

Matti Vanhanen luo silmäyksen puhemiehen työhuoneen seinille. Vastassa on muotokuvia säätyvaltiopäivien puhemiehistä. Koko talo henkii kansanvaltaista demokratiaa, mutta kätkee sisäänsä jyrkkäsävyisemmäksi muuttuneen keskusteluilmapiirin. Syynä Vanhasen puhemieskauden alun turbulenssiin oli kuitenkin oma terveydentila. Nyt kesän tapahtumia kertaa helpottuneen oloinen mies. Oireet, joita Vanhanen itse ei oikein edes tiedostanut, olivat osoittautuneet rytmihäiriöiksi. Seurasi tutkimuksia, aortan seurantaa ja […]

Read Article

Lääketieto on lähellä Minna Jacobsonin sydäntä

Lääketieto on nykyään Minna Jacobsonille tuttua. Minna haki nykyiseen työhönsä, koska kokee Lääketietokeskuksen kehittyneen viimeisen vuosikymmenen aikana kirjankustantajasta ja kouluttajasta monipuolisten lääkkeisiin liittyvien digitaalisten palvelujen tuottajaksi. – Tuotamme Kelalle kansallisen eResepti-lääketietokannan. Kun lääkäri määrää lääkettä ja apteekki toimittaa lääkkeen kuluttajalle, potilastieto- ja apteekkijärjestelmissä oleva lääketieto on pääsääntöisesti peräisin Lääketietokeskuksesta. Lisäksi kaikki Pohjoismaissa myynnissä olevat lääkepakkaukset […]

Read Article

Kerro mielipiteesi Sydämestä

Sydän-lehden lukijakysely on päättynyt. Kiitos vastaajille. Käytämme Sydän-lehden lukijakyselyn tuloksia lehden kehittämisessä ja uudistamisessa. Verkkokysely toteutettiin anonyyminä, eli vastauksista ei voi tunnistaa yksittäisiä vastaajia. Kiitos avustasi! Siirry kyselyyn Kaikkien Sydän-lehden lukijakyselyn vastanneiden kesken arvotaan yllätyspalkintoja. Arvonta on suoritettu. Onnea voittajille. Sydämen terveyden lehti Sydän-lehti on Sydänliiton viidesti vuodessa ilmestyvä jäsenlehti, joka tavoittaa suuren joukon sekä […]

Read Article

Onko sinulla todettu eteisvärinä?

Kysely eteisvärinästä toteutetaan anonyyminä, eli vastauksista ei voi tunnistaa yksittäisiä vastaajia. Vastaajien kesken arvotaan kylpylälahjakortti Holiday Club -kylpylään (arvo noin 140 €). Kiitos avustasi! Eteisvärinä, eli “flimmeri” on tavallinen rytmihäiriö. Vuonna 2010 sitä poti arviolta 33,5 miljoonaa ihmistä maailmassa, ja ennusteen mukaan vuonna 2050 jo yli 60 miljoonalla ihmisellä on eteisvärinä. Vaikka rytmihäiriön nimi onkin […]

Read Article

Se voi tapahtua kenelle tahansa: Terveestä sydänsairaaksi

Kesällä 2013 puolen vuoden epävarmuus vahvistui. Kotiin tuli kirje, jossa kerrottiin geenitestin tuloksen olevan positiivinen. Kirje, jonka osaan edelleen ulkoa ja joka edelleen löytyy kaapin perältä. Diagnoosiksi tuli pitkä QT -oireyhtymä, alatyyppi 1: yksi niistä noin 2 500 onnekkaasta. Kirjeessä selitettiin, että sydän ei toimi oikein. Se voi mennä sekaisin ja lopulta pysähtyä. Siinä kerrottiin […]

Read Article

Sydäntoimenpiteiden valikoima kasvaa

Uusia, entistä vaativampia hoitotekniikoita kehitellään koko ajan ympäri maailmaa, myös Turun yliopistollisessa keskussairaalassa, jossa pienestä viillosta tehtäviä kardiologisia toimenpiteitä on kehitetty professori Juhani Airaksisen johdolla. Tarvetta vaihtoehtoisille hoitomuodoille on, sillä sydänpotilaiden tilanteet ovat yksilöllisiä. Iäkkäiden monisairaiden potilaiden määrä kasvaa. Valtavirta sydänongelmista voidaan hoitaa ennen ja jälkeen toimenpiteiden annettavalla lääkityksellä sekä perinteisen ohitusleikkauksen tai pallolaajennuksen avulla. […]

Read Article

Vahvasti elossa

Vanha kansansanonta, ”leikkaus onnistui – potilas kuoli”, on monelle tuttu. Itsekin sitä mietin, kun jännitin ja hieman pelkäsinkin, miten iso sydänleikkaus onnistuu. Edellisessä blogissani kuvailinkin tuohon läppä- ja ohitusleikkaukseen valmistautumista. Onneksi tuo alun slogan ei kuitenkaan omalla kohdalla pitänyt kutia. Ei, vaikka sydän oli kaksi tuntia pysäytettynä ja potilaan henki tuntitolkulla laitteiden, lääkäreiden ja hoitajien varassa. […]

Read Article

Eteisvärinän tunnistaminen ajoissa voi pelastaa hengen

Oulussa ja Kuusamossa on vuodenvaiheessa käynnistynyt pilottikokeilu, jossa kotona tehtävien sydänfilmimittausten (EKG) avulla pyritään havaitsemaan riskipotilaiden mahdollinen eteisvärinä entistä helpommin. Pilotin tavoitteena on tutkia vähintään 250 potilasta alkuvuoden aikana. Pilottihankkeen vastuulääkäreinä ovat Oulun yliopistollisen sairaalan kardiologian dosentti, apulaisylilääkäri Kari Ylitalo ja sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Timo Lauri. Mukana on Oulun Sydänkeskus, Oulun Sydänyhdistys ry., Zenicor […]

Read Article

Hui, huippaa! Voiko se johtua sydämestä?

Nousin istualta seisomaan liian nopeasti ja minua alkoi huipata. Normaaliako? Ketä tahansa voi huimata, kun nousee nopeasti makuulta istumaan tai istuma-asennosta jaloilleen. Tällainen huimauksen tunne johtuu siitä, että verenpaine laskee äkillisesti, eikä verenkierron säätelyjärjestelmä ehdi sopeutua riittävän nopeasti asennon muutokseen. Nouse siis ensin sängyn laidalle istumaan, odota hetki ja lähde vasta sitten liikkeelle. Näin verenpaine […]

Read Article
  • 1
  • 2

Haku

Löytyi 0 tulokset