Hyppää sisältöön

Sydämen vajaatoiminnan tutkimukset

Sydämen vajaatoimintaa voi epäillä oireiden perusteella ja sen voi poissulkea verikokeella, mutta diagnoosin vahvistamiseksi tarvitaan sydämen ultraäänitutkimus.

Anna-Mari Hekkala, ylilääkäri
Julkaistu 8.1.2021

Sydämen vajaatoiminnan diagnoosia ei voi tehdä pelkästään oireiden ja kliinisten löydösten perusteella. Tarvitaan ainakin laboratoriotutkimuksia ja EKG, sekä yleensä myös sydämen ultraäänitutkimus. Näiden jälkeen valitaan tarvittaessa lisätutkimuksia epäillyn taustasairauden perusteella.

Oireet ja kliiniset löydökset

Useimmat sydämen vajaatoiminnan oireet ovat epäspesifisiä. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tyypillisimmän oireen, hengenahdistuksen taustalla on varsin usein kuitenkin jokin muu syy. Sydämen vajaatoiminnan oireista on kerrottu toisessa artikkelissa.

Kliinisillä löydöksillä tarkoitetaan lääkärin tekemiä havaintoja. Sellaisia voivat olla stetoskoopilla kuullut sydämen läppäsivuäänet tai keuhkoista kuullut hengityksen rahinat. Maksa voi olla suurentunut ja jaloissa voi näkyä turvotusta.

EKG

Sydänfilmi eli EKG on vajaatoimintapotilaalla lähes aina poikkeava. Jos EKG on täysin normaali, on vajaatoiminta epätodennäköinen, erityisesti jos tutkimuksiin hakeutumisen syy eli oireet ovat alkaneet äkillisesti. EKG:ssä nähdään kammioiden toimintahäiriön löydöksiä, sekä rytmihäiriöitä.

Thorax-röntgen

Rintakehän röntgenkuvauksessa nähdään keuhkot ja niiden välisessä tilassa sydän. Vajaatoiminnassa keuhkojen verekkyys on lisääntynyt ja sydän saattaa näyttää suurentuneelta. Keuhkokuva voi kuitenkin olla myös normaali, vaikka henkilöllä olisikin vajaatoiminta. Keuhkokuva ei siksi ole kovin toimiva menetelmä poissulkemaan vajaatoiminnan mahdollisuus.

Natriureettiset peptidit

Verestä mitattava BNP-koe (B-tyypin natriureettinen peptidi) kertoo sydämen kammioiden kuormittumisesta. Kokeessa mitataan joko BNP-arvoa tai sen metaboliittia NT-proBNP-pitoisuutta. Jos tulos on matala, voidaan luotettavasti sanoa, ettei tutkittavalla henkilöllä ole sydämen vajaatoimintaa. Hyvin suuret pitoisuudet viittaavat vahvasti vajaatoimintaan.

Pitoisuus nousee normaalisti ikääntyessä 6-7 -kertaiseksi, ja on naisilla vähän miehiä suurempi. Munuaisten vajaatoiminnassa pitoisuus on myös suurentunut. Verikoe on helppo tehdä avoterveydenhuollossa. Matalan tuloksen jälkeen pohditaan muita syitä oireiden ja löydösten kuten turvotusten taustalla, ja korkean tuloksen saaneet ohjataan sydämen ultraäänitutkimukseen.

Sydämen ultraäänitutkimus

Sydämen ultraäänitutkimus eli echokardiografia (”ECHO”) varmentaa vajaatoiminnan diagnoosin. Siinä nähdään sydänlihaksen toiminta, minkä perusteella voidaan varmuudella kertoa, onko potilaalla vajaatoiminta. Samalla nähdään sydämen läppien toiminta ja voidaan havaita sydäninfarktin arpialue, eli vajaatoiminnan syy saattaa selvitä samassa tutkimuksessa.

Ultraäänitutkimuksessa mitataan ejektiofraktio-luku (EF-luku). Luku ilmoittaa prosentteina sen verimäärän, jonka sydän työntää yhdellä lyönnillä eteenpäin. Normaali EF-luvun tulos on yli 50%. Jos EF-luku on alle 50%, sydämen pumppausteho on pienentynyt. Mitä matalampi luku on, sitä huonompi on sydämen pumppausvoima. Systolisessa vajaatoiminnassa EF-luku on alentunut. Diastolisessa vajaatoiminnassa EF-luku on normaali, ja toiminnan arviointiin käytetään muita ultraäänitutkimuksessa saatavilla olevia mittareita.

Muut sydäntutkimukset

Jos sydämen vajaatoiminnan syy on ultraäänitutkimuksenkin jälkeen epäselvä, voidaan tarvita lisätutkimuksia. Niistä päättää kardiologi. Sydänlihasta voi tutkia tarkemmin sydämen magneettikuvauksella. Sepelvaltimotaudin tutkimiseen on omat menetelmänsä. Joskus saatetaan tarvita positroniemissiotomografiaa (PET-tutkimus) tai sydänlihaksesta voidaan joutua ottamaan koepala (biopsia).

EKG:n pitkäaikaisrekisteröinnillä (Holter-tutkimus) tutkitaan rytmihäiriöitä. Erityisesti laajentavan eli dilatoivan kardiomyopatian selvittelyssä voidaan käyttää myös geenitestausta.

 

Lue seuraavaksi

Haku

Löytynyt 0 tulokset