Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Omat mittaukset

Omat mittaukset

Markkinoilla on paljon laitteita, joilla voi tehdä mittauksia elintoiminnoistaan. Ylivoimaisesti tärkein on verenpaineen mittaaminen.

Anna-Mari Hekkala, ylilääkäri
Julkaistu 16.1.2024
Päivitetty 19.1.2024

Verenpaineen mittaaminen

Verenpainemittaus kertoo valtimoiden sisällä kohisevasta paineesta. Kohonnut paine on tavallista, ja pitkään jatkuessaan hyvin haitallista paitsi valtimoille itselleen, erityisesti sydämelle ja aivoille. Verenpaineen mittaaminen on helppoa, ja nykyaikaiset laitteet antavat luotettavia mittaustuloksia. Niinpä kohonneen verenpaineen toteaminen ja seuranta perustuu omiin kotioloissa suoritettuihin mittauksiin.

Mittaustekniikalla on kuitenkin merkitystä, sillä paineen viitearvot perustuvat istuen levossa suoritettuihin mittauksiin.

Katso tältä videolta, miten paineen mittaus tehdään.

Sydämen rytmin tutkiminen

Verenpaineen mittauksessa laite ilmoittaa painetuloksen lisäksi sykkeen. Tähän lukemaan kannattaa myös kiinnittää huomiota. Jos syke muuttuu äkillisesti aiemmasta, kyse saattaa olla rytmihäiriöstä, kuten eteisvärinästä. Monet laitteet saattavat antaa ilmoituksen rytmihäiriöstä, tosin tämän perusteella ei vielä voi sanoa tarkkaan, mistä rytmihäiriöstä on kysymys.

Jokaisen kannattaa opetella pulssin tunnustelu. Sen perusteella saa karkean käsityksen, onko syke rauhallinen vai nopea, ja erityisesti tasainen vaiko epätasainen. Selkeästi epätasainen syke viittaa eteisvärinään. Katso tältä videolta, miten sykettä tunnustellaan.

Rytmihäiriöt esiintyvät usein satunnaisesti, ja oireet ohittuvat nopeasti. Silloin tavallisella laboratoriossa rekisteröidyllä EKG:lla voi olla vaikeaa saada rytmihäiriötä kiinni. Onkin kehitetty erilaisia älykelloja ja muita laitteita, sekä sovellus, joilla rytmihäiriön voi nauhoittaa tarvittaessa. Lue lisää omasta artikkelista.

Saturaatiomittaus ja sykevariaatio

Saturaatiomittaus tarkoittaa veren happikyllästeisyyden mittaamista. Se kertoo ensisijaisesti keuhkojen toiminnasta. Saturaatio saattaa laskea ylipainoisella makuuasennossa, kun pallea painaa keuhkoja, tai uniapneapotilaalla yöllisen hengityskatkoksen aikana.

Saturaatio voi laskea sydänsairauden vuoksi, jos sydämen pumppaustoiminta pettää ja keuhkoihin pakkautuu nestettä. Näin tapahtuu siis tyypillisesti sydämen vajaatoiminnan vaikeutuessa, jolloin potilas kokee jo oireitakin kuten hengenahdistusta.

Saturaatiomittauksella ei tutkita sepelvaltimotautia tai rytmihäiriöitä, eikä sillä itsenäisesti ole juurikaan lisäarvoa kroonisten sydänsairauksien tutkimisessa. Päivystystilanne on eri asia, ja saturaatiomittaus kuulukin ambulanssin ja päivystyspoliklinikan perusmittauksiin.

Monet älylaitteet ilmoittavat paitsi syketason, myös lukuarvon sykevälivaihtelusta (HRV; heart rate variability). Se heijastaa autonomisen hermoston vaikutuksia sydämen toimintaan. Pieni sykevälivaihtelu saattaa olla huonon ennusteen merkki sydänsairauksissa. Kuitenkin tähän lukuun vaikuttavat hyvin monet asiat, kuten ikä, stressi, verenpaine, ylipaino, diabetes ja alkoholi, joten lukuarvon tulkinta ei ole yksiselitteistä. Sykevälivaihtelu voi kertoa henkilön vireystilasta, mutta sydänsairauksien tutkimisessa sillä ei toistaiseksi ole käyttöarvoa.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi